Uutta tietoa huipputeknologiasta ja sen hyödyntämisestä, tietoa tulevaisuuden ratkaisuista ja palveluista päätöksenteon tueksi ja liiketoiminnan kehittämiseen. Kohdistettu VTT:n kumppaneille, asiakkaille sekä huipputeknologiasta ja sen sovelluksista kiinnostuneille.
Julkaisu tieteestä, teknologiasta ja liiketoiminnasta

​​

IPR edellä ulkomaille

Kati Johansson | 8.5.2014

Suomessa syntyneet IT- ja elektroniikka-alan patentit kiinnostavat kansainvälisiä yrityksiä. VTT:n IT- ja elektroniikka-alan toimeksi­annoista lähes puolet saadaan nykyisin ulkomailta. Tärkeitä markkinoita ovat muun muassa Saksa, Yhdysvallat ja Japani.

– Ulkomaiset asiakkaat kiinnostuvat VTT:stä usein juuri IPR-omaisuutemme ansiosta. Se on meille erottuvuustekijä kilpailijoihin verrattuna. Meillä on tällä hetkellä hallussamme noin 1300 patenttia, sanoo VTT:n asiakasjohtaja Juha Palve.

IPR- eli aineettoman omaisuuden myyntiin tai lisensiointiin liittyy usein laajempaakin yhteistyötä.

– Tyypillisesti rakennamme asiakkaan kanssa yhdessä jotakin uutta VTT:n IPR:n ympärille. Yhdistämme näin teknologian lisensioinnin ja uusien ratkaisujen tai sovellusten innovoinnin, Palve jatkaa.


Uusia kumppaneita

Elektroniikkatoimiala on ollut VTT:llä jo pitkään leimallisesti kansainvälistä. Kun kotimaisten yritysten t&k-investoinnit ovat viime aikoina hiipuneet, kasvua on VTT:llä haettu entistä tiiviimmin Suomen rajojen ulkopuolelta. Palveen mukaan tässä on myös onnistuttu.

– Yksi esimerkki viimeaikaisista onnistuneista avauksistamme on yhteistyö amerikkalaisen InterDigitalin kanssa, joka on merkittävä tietoliikenteen kehittämiseen ja patentointiin erikoistunut yritys. Yhteistyömme liittyy käyttäjäkeskeiseen kontekstitutkimukseen ja ­tulevaisuuden matkapuhelinteknologiaan,
kertoo Palve.

Lisäksi VTT solmi hiljattain strategisen kumppanuuden saksalaisen EICT:n kanssa. EICT on yksityisiä ja julkisia toimijoita yhdistävä, ICT-alan tutkimusta ja kehitystä tukeva organisaatio. 

VTT hakee EICT:n kautta entistä tukevampaa jalansijaa Saksan markkinoilla muun muassa älykkäiden energiajärjestelmien ja esineiden internetin osaamisalueilla.

Kumppanuudesta saa pontta myös suomalainen elinkeinoelämä, kun yhteisissä hankkeissa on mukana yrityksiä niin Suomesta kuin Saksasta.

– Kansainvälisille markkinoille lähteminen on meille hyvin luontevaa, sillä useat asiakkaammekin ovat globaaleja. Harva yritys voi nykyisin toimia ihan puhtaasti kotimaan markkinoilla. Myös tiede ja tutkimus on lähtökohtaisesti ­kansainvälistä, toteaa Palve.

– Kansainvälisen yhteistyön myötä pääsemme myös arvioimaan omaa toimintaamme ja teknologista tasoamme suhteessa muihin.


Ratkaisuja Euroopan ongelmiin

ICT ja elektroniikka ovat avainaloja, kun teollisuusmaiden suuriin haasteisiin haetaan ratkaisuja. Euroopan väestö ikääntyy, terveydenhuollon haasteet kasvavat ja teollisuudelta vaaditaan yhä parempaa tehokkuutta.

Teollisen tuotannon tehostaminen ja omahoidon painottaminen osana terveydenhuoltoa ovat globaaleja trendejä, joihin VTT:llä on tarjota osaamista ja ratkaisuja. 

Teollisuuden internetin lisäksi muun muassa päälle puettava teknologia ja terveydenhoidon sovellukset herättävät tällä hetkellä suurta kiinnostusta kansainvälisillä markkinoilla.



1300 patenttia

VTT:llä on hallussaan 355 patenttiperhettä, joista noin puolet ICT- ja elektroniikka-alalla. Patenttiperhe muodostuu yhdestä keksinnöstä ­jätetyistä patenttihakemuksista ja niistä myönnetyistä patenteista.

Kaikkiaan patentteja ja patenttihakemuksia on VTT:llä noin 1300.

Vuonna 2013 VTT:llä tehtiin 291 keksintöilmoitusta ja 20 ohjelmisto­ilmoitusta.


Pukeutuisitko teknologiaan?

Päälle puettavan teknologian markkinat kasvavat vauhdilla. Joko sinun taskustasi löytyy pikkuinen laboratorio?

Päälle puettava teknologia, itsediagnostiikka ja terveydenhuollon sovellukset herättävät tällä hetkellä suurta kiinnostusta kansainvälisillä markkinoilla. Päälle puettava teknologia syntyy pienikokoisesta tietotekniikasta tai elektroniikasta ja sensoreista, joita voidaan sulauttaa esimerkiksi osaksi vaatteita, koruja tai mukana kulkevia lisälaitteita. 

– Miniatyyrikokoiset terveydenhoitoa tukevat sovellukset vaativat useiden teknologioiden ja osaamisten yhdistämistä. Olemme VTT:llä hyvässä asemassa näiden sovellusten kehittämisessä, sillä meiltä löytyy useita niissä tarvittavia osaamisia, kertoo Juha Palve.

Yksi esimerkki puettavasta teknologiasta on VTT:n kehittämä kännykkäsovellus, jonka avulla jokainen voi seurata sydän­sähkökäyräänsä vaikkapa kotona. 

Taskussa mukana kulkeva, kännykän kanssa kommunikoiva lisälaite rekisteröi muun muassa rytmihäiriöt ja auttaa siten ehkäisemään sydänperäisiä sairauksia ja uupumukseen asti johtavaa stressiä. Tiedot voi myös välittää suoraan lääkärille internetin kautta.

– Puettava teknologia on tällä hetkellä kehityskaarensa alkuvaiheessa, mutta ala kehittyy nopeasti ja kasvuodotukset ovat suuret. Vuoteen 2020 mennessä puettavan teknologian liikevaihdon ennakoidaan liikkuvan jopa 30 miljardin euron tietämillä, Palve ennakoi.   



 

 

Impulssihttp://www.vtt.fi/ImpulssiImpulssi
Tekoäly paljastaa sydänpotilaan komplikaatioriskinhttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Tekoaly-paljastaa-sydanpotilaan-komplikaatioriskin.aspxTekoäly paljastaa sydänpotilaan komplikaatioriskin
Impulssi 2/2017http://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Impulssi-2-2017.aspxImpulssi 2/2017
Mediatuotannossa ja asumispalveluissa valmistaudutaan 5G-verkkoonhttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Mediatuotannossa-ja-asumispalveluissa-valmistaudutaan-5G-verkkoon.aspxMediatuotannossa ja asumispalveluissa valmistaudutaan 5G-verkkoon
Uutta virtaa elektroniikkateollisuuteenhttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Uutta-virtaa-elektroniikkateollisuuteen.aspxUutta virtaa elektroniikkateollisuuteen
Automaatio antaa paketille siivethttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Automaatio-antaa-paketille-siivet.aspxAutomaatio antaa paketille siivet
Avoimen lähdekoodin infrastruktuuri sähkömekaanisen alan tuotekehityksessähttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Avoimen-lahdekoodin-infrastruktuuri-sahkomekaanisen-alan-tuotekehityksessa.aspxAvoimen lähdekoodin infrastruktuuri sähkömekaanisen alan tuotekehityksessä
Laitteet kämmenen kokoisiksihttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Laitteet-kammenen-kokoisiksi.aspxLaitteet kämmenen kokoisiksi
Voiko älykkäiden kaupunkien suorituskykyä mitata?http://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Voiko-alykkaiden-kaupunkien-suorituskykya-mitata.aspxVoiko älykkäiden kaupunkien suorituskykyä mitata?
Tulevaisuuden sensorihttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Tulevaisuuden-sensori.aspxTulevaisuuden sensori
Liiketoimintaa liikenteeseenhttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Liiketoimintaa-liikenteeseen.aspxLiiketoimintaa liikenteeseen
Jari Gustafsson: Vanhoja ja uusia työjuhtia taantuman voittamiseksihttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Jari-Gustafsson-Vanhoja-ja-uusia-taantuman-voittamiseksi.aspxJari Gustafsson: Vanhoja ja uusia työjuhtia taantuman voittamiseksi
Uudet synteettisen biologian teknologiat mullistavat mikrobien muokkauksenhttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Uudet-synteettisen-biologian-teknologiat-mullistavat-mikrobien-muokkauksen.aspxUudet synteettisen biologian teknologiat mullistavat mikrobien muokkauksen
S-ryhmä uskoo monikanavamalliinhttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/S-ryhma-uskoo-monikanavamalliin.aspxS-ryhmä uskoo monikanavamalliin
Impulssi 1/2016http://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Impulssi-1-2016.aspxImpulssi 1/2016
Laivateollisuuden digitalisoituminen edellyttää huippututkimustahttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Laivateollisuuden-digitalisoituminen-edellyttää-huippututkimusta.aspxLaivateollisuuden digitalisoituminen edellyttää huippututkimusta
Syntymäpäivälahja meiltä itsellemmehttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Syntymapaivalahja-meilta-itsellemme.aspxSyntymäpäivälahja meiltä itsellemme
Puhtaampaa kaupunkiliikennettä puupohjaisella dieselillähttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Puhtaampaa-kaupunkiliikennetta-puupohjaisella-dieselilla.aspxPuhtaampaa kaupunkiliikennettä puupohjaisella dieselillä
Mallinnuksen ja simuloinnin hyödyntäminen uusissa voimalaitoskonsepteissahttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Mallinnuksen-ja-simuloinnin-hyodyntaminen-uusissa-voimalaitoskonsepteissa.aspxMallinnuksen ja simuloinnin hyödyntäminen uusissa voimalaitoskonsepteissa
Teollisuuden kyberturvallisuus paranee yhteistyöllähttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Teollisuuden-kyberturvallisuus-paranee-yhteistyolla.aspxTeollisuuden kyberturvallisuus paranee yhteistyöllä
Painettu teknologia kutsuu muotoilijoitahttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Painettu-teknologia-kutsuu-muotoilijoita.aspxPainettu teknologia kutsuu muotoilijoita
Ketterä ja nopea Ponssehttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kettera-ja-nopea-Ponsse.aspxKetterä ja nopea Ponsse
Asuinmukavuus ja energiatehokkuus mahtuvat samaan kotiinhttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Asuinmukavuus-ja-energiatehokkuus-mahtuvat-samaan-kotiin.aspxAsuinmukavuus ja energiatehokkuus mahtuvat samaan kotiin
5G tuo vauhtia verkkopalveluihinhttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/5G-tuo-vauhtia-verkkopalveluihin.aspx5G tuo vauhtia verkkopalveluihin
Selluloosakuitu herättää vanhan puuvillatekstiilin uuteen eloonhttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Selluloosakuitu-herattaa-kaytetyn-puuvillatekstiilin-uuteen-eloon.aspxSelluloosakuitu herättää vanhan puuvillatekstiilin uuteen eloon
Sopiiko elinkaariarviointi poliittisen päätöksenteon tueksi?http://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Sopiiko-elinkaariarviointi-poliittisen-päätöksenteon-tueksi.aspxSopiiko elinkaariarviointi poliittisen päätöksenteon tueksi?
VTT:n spinno GrainSense tuo laboratorion maanviljelijän kouraanhttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/VTTn_spinno_GrainSense_tuo_laboratorion-maanviljelijan-kouraan.aspxVTT:n spinno GrainSense tuo laboratorion maanviljelijän kouraan
Yhteisöllisiä asumisratkaisuja Suomesta Namibiaanhttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Yhteisöllisiä-asumisratkaisuja-Suomesta-Namibiaan.aspxYhteisöllisiä asumisratkaisuja Suomesta Namibiaan
Lämpöaistimus on monen tekijän summahttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Lampoaistimus-on-monen-tekijan-summa.aspxLämpöaistimus on monen tekijän summa
Bisnesenkeli Sauli Törmälä: Kasvua kansainvälisiltä kentiltähttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Sauli-Tormala-Kasvua-kansainvalisilta-kentilta.aspxBisnesenkeli Sauli Törmälä: Kasvua kansainvälisiltä kentiltä
Onko tulevaisuudessa jätevettä?http://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Onko-tulevaisuudessa-jatevetta.aspxOnko tulevaisuudessa jätevettä?
Kyberturvallisuuden puolesta monella rintamallahttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kyberturvallisuuden-puolesta-monella-rintamalla.aspxKyberturvallisuuden puolesta monella rintamalla
Voimaa potkurikehitykseenhttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Voimaa-potkurikehitykseen.aspxVoimaa potkurikehitykseen
Riskienhallintaa mutkistuvassa maailmassahttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Riskienhallintaa-mutkistuvassa-maailmassa.aspxRiskienhallintaa mutkistuvassa maailmassa
Suomi on hyvä investointihttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Suomi-on-hyva-investointi.aspxSuomi on hyvä investointi
Kovaakin kovempi vientituotehttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kovaakin-kovempi-vientituote.aspxKovaakin kovempi vientituote
Puolustusvoimat hakee etumatkaahttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Puolustusvoimat-hakee-etumatkaa.aspxPuolustusvoimat hakee etumatkaa
Turbiinisiivillä miljoonien säästöihinhttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Turbiinisiivet-saastavat-miljoonia.aspxTurbiinisiivillä miljoonien säästöihin
Infinited Fiber tuo muutoksen tekstiiliteollisuuteenhttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Infinited-Fiber-tuo-muutoksen-tekstiiliteollisuuteen.aspxInfinited Fiber tuo muutoksen tekstiiliteollisuuteen
Ledikalvot taipuvat kansanlampusta lentokoneisiinhttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Ledikalvot-taipuvat-kansanlampusta-lentokoneisiin.aspxLedikalvot taipuvat kansanlampusta lentokoneisiin
Kännykällä mielenrauhaahttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kannykalla-mielenrauhaa.aspxKännykällä mielenrauhaa
Ydinjätehuollon uranuurtaja Posivahttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Ydinjätehuollon-uranuurtaja-Posiva.aspxYdinjätehuollon uranuurtaja Posiva
Robottiautojen esiinmarssihttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Robottiautojen-esiinmarssi.aspxRobottiautojen esiinmarssi
Maailma kuluttajien silminhttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Maailma-kuluttajien-silmin.aspxMaailma kuluttajien silmin
Wärtsilän Jaakko Eskola: Menestymme vain innovoinnilla ja uusiutumisellahttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Wärtsilän-Jaakko-Eskolaä-Menestymme-vain-innovoinnilla-ja-uusiutumisella.aspxWärtsilän Jaakko Eskola: Menestymme vain innovoinnilla ja uusiutumisella
VTT hyödyntää Fabry-Perot interferometriteknologiaahttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Fabry-Perot-interferometriteknologia.aspxVTT hyödyntää Fabry-Perot interferometriteknologiaa
IPR edellä ulkomaillehttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/IPR-edella-ulkomaille.aspxIPR edellä ulkomaille
Kansainvälinen yrittäjyys ei toteudu hetkessä vaan siihen kasvetaanhttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Kansainvälinen-yrittäjyys-ei-toteudu-hetkessä-vaan-siihen-kasvetaan.aspxKansainvälinen yrittäjyys ei toteudu hetkessä vaan siihen kasvetaan
Teollinen 3D-tulostus nousukiidossahttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/Teollinen-3D-tulostus-nousukiidossa.aspxTeollinen 3D-tulostus nousukiidossa
Intohimo siivittää tutkimustahttp://www.vtt.fi/Impulssi/Pages/intohimo-siivittaa-tutkimusta.aspxIntohimo siivittää tutkimusta