Sign In

Avainluvut, missio, visio, arvot

VTT:n vuosikertomus 2015

​​

​MISSIO

  • VTT tuottaa kansainvälistä kilpailukykyä lisääviä tutkimus- ja innovaatio­palveluja yrityksille, yhteiskunnalle ja muille asiakkaille.

  • VTT luo edellytyksiä yhteiskunnan kestävälle kehitykselle, työllisyydelle ja hyvinvoinnille. 


​VISIO 2018                       

Luomme teknologiasta liiketoimintaa – näin menestymme


  • Kansainvälisesti haluttu, synerginen ja joustava kumppani → Asiakkaat

  • Teknologiakehityksen veturi Suomessa → Omistaja ja rahoittajat

  • Paras sijoituskohde innovaatioympäristössä → Omistaja ja rahoittajat

  • Tavoitelluin monialainen työyhteisö, joka innostaa osaamisen kehittämiseen ja huippusuorituksiin → Henkilöstö


ARVOT

Askeleen edellä
Edelläkävijyys vaatii herkkyyttä havaita ympäristön muutoksia, ketteryyttä reagoida niihin ja uskallusta fokusoida. Kuljemme hallitulla riskillä uusille alueille.

Yhdessä asiakkaan hyväksi
Teemme yksilöinä ja yhteisönä tärkeitä asioita, vaikuttavuus
näkyy asiakkaidemme menestyksenä ja yhteiskunnan kehittymisenä. Toimintamme on tuloksellista ja kannattavaa.

Tukea ja arvostusta läpi kaiken
Yhteisömme hyvinvointi rakentuu luottamuksen ja arvostuksen varaan. Opimme myös epäonnistumisista.

Intohimona innovointi
Kaiken perustana on korkeatasoinen osaaminen, jota kehitämme jatkuvasti. Luova kulttuuri tuottaa ennakkoluulottomia osaamis-yhdistelmiä.


EETTISET NORMIT 
  • Puolueettomuus
  • Luotettavuus
  • Rehellisyys
  • Vastuullisuus

​​

Ota yhteyttä
Asiakaspalvelu
Sähköpostiinfo@vtt.fi
Puhelin020 722 7070
Avoinna arkisin klo 9.00 - 11.00 ja 12.00 - 15.00

OTA YHTEYTTÄ

PL 1000, 02044 VTT
Puh. vaihde 020 722 111
Avoinna arkisin klo 8.00 - 16.30

ASIAKASPALVELU

info@vtt.fi
Puh. 020 722 7070
Avoinna arkisin klo 9.00 - 11.00 ja
12.00 - 15.00