Sign In

Verojalanjälki

VTT-katsaus 2015

Yrityksen verojalanjälki kuvaa sitä, kuinka paljon yrityksen toiminnasta kertyy yhteiskunnalle verotuloja ja kuinka maksetut verot jakautuvat eri maihin. VTT:n verojalanjäljessä on raportoitu sekä maksetut, että tilitetyt verot. Läpinäkyvä verojalanjäljen raportointi on keskeinen osa VTT:n vastuullisuustyötä. VTT noudattaa verojen maksamisessa, keräämisessä, tilittämisessä sekä raportoinnissa aina paikallista lainsäädäntöä.

Keskeinen tekijä VTT:n veroihin ja verotukseen liittyvien asioiden hoidossa on laadukas ja oikea-aikainen veroilmoitusten ja muiden lakisääteisten velvoitteiden hoitaminen. Yhteenveto verojalanjäljestä kattaa sellaiset verot ja veronluonteiset maksut, joissa VTT:llä on lakisääteinen velvoite maksaa tai kerätä kyseinen vero tai maksu.

Kun kysymyksessä on konsernin ensimmäinen varsinainen toimintavuosi, VTT julkaisee verojalanjälkilaskelman ensimmäisen kerran tilikaudelta 2015. Tästä syystä vertailulukuja ei ole saatavilla.

VTT-konserniin kuului tilikauden 2015 lopussa emoyhtiön lisäksi 4 tytäryhtiötä. emoyhtiön kokonaan omistamia tytäryhtiöitä ovat: VTT Expert Services Oy, VTT Memsfab Oy, VTT Ventures Oy ja VTT International Oy. Tämän lisäksi VTT Expert Services Oy omistaa Labtium Oy:n ja VTT International Oy omistaa VTT Brasil Pesquisa e Desenvolvimento LTDA:n. Konsernin emoyhtiön hallitus on tilikauden aikana päättänyt VTT Brasil Pesquisa e Desenvolvimento LTDA:n alasajosta. Tytäryhtiön alasajo oli tilikauden päättyessä vielä kesken. Tämän lisäksi VTT International Oy:llä on erikseen verotettava toimipiste (Taxable branch office) Etelä-Koreassa. VTT Ventures Oy:n omistuksessa oli tilikauden päättyessä 21 osakkuusyritystä (ns. spin-off -yritystä). VTT Ventures Oy:n osakkuusyhtiöt eivät ole mukana VTT-konsernin verojalanjälki -raportoinnissa. VTT:llä ei ole tytäryhtiöitä alhaisen verotuksen maissa.

Konsernin emoyhtiö ja sen tytäryhtiöt ovat muiden osakeyhtiöiden tapaan tulovero- ja arvonlisäverovelvollisia elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja arvonlisäverolain perusteella.

VTT;n yhtiöityslainsäädännön mukaisesti (Laki Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy -nimisestä osakeyhtiöstä (761/2014)) Suomen valtio kompensoi muuhun toimintaan, kuin arvonlisäverolain (1501/1993) 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuun liiketoiminnan muodossa harjoitettuun liiketaloudelliseen toimintaan liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin sisältyvien arvonlisäverojen osuuden yhtiölle aiheutuneista kustannuksista. Kompensaatiota tarkistetaan vuosittain yhtiölle viimeksi toteutuneen arvonlisäverokertymän perusteella.

Tässä raportissa olennaiset verot ja maksut on luokiteltu verolajeittain. Konsernin emoyhtiö on ilmoitettu erikseen ja tytäryhtiöt omana kokonaisuutena.

 

 

 

Konsernin efektiivinen verokanta vuonna 2015 oli 0,0 %. Pääosa veroista tilitettiin Suomeen. Konsernin emoyhtiölle ei ole syntynyt verotettavaa tuloa sen vuoksi, että tilivuoden aikana on realisoitunut kuluja, joita varten yhtiön aloittavaan taseeseen on kirjattu asianmukaiset pakolliset varaukset. Realisoituneita kuluja vastaan tilivuonna puretut pakolliset varaukset eivät ole veronalaista tuloa. Pakollisten varausten perusteina olivat pääasiassa vuonna 2014 suoritetut toiminnan tervehdyttämistoimenpiteet, joista aiheutuneita irtisanomisajan henkilöstökuluja ja suljettuihin toimitiloihin liittyviä vuokrakuluja on maksettu vuoden 2015 aikana. Konsernin tytäryhtiöillä on olennaisia aiempien vuosien kertyneitä tappioita, jolloin niidenkään osalta ei syntynyt verotettavaa tuloa. Tytäryhtiöiden kertyneistä tappioista ei ole kirjattu laskennallisia verosaamisia varovaisuuden periaatetta noudattaen.

Konsernin tytäryhtiöihin sisältyvien VTT Korean ja VTT Brasilian osuus tytäryhtiöiden kaikista veroista on yhteensä 0,2 milj. euroa, eli niillä ei ole olennaista vaikutusta.

Konsernin emoyhtiö sai vuonna 2015 Työ- ja elinkeinoministeriöltä arvonlisäverokompensaatiota muuhun kuin liiketaloudelliseen toimintaan liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin yhteensä 19 milj. euroa. Alv-kompensaatiota käytettiin tilikauden aikana 16,3 milj. euroa.

Tilikaudella 2015 konsernin emoyhtiö tuloutti valtion yleisavustusta 85,4 milj. euroa. Lisäksi emoyhtiö sai tilikaudella valtion erityisavustusta 1,1 milj. euroa ja investointiavustuksia yhteensä 3,5 milj. euroa.

VTT-konsernissa veroasiat on konsernin talousjohtajan vastuulla. VTT:n tilintarkastaja KHT-yhteisö Oy KPMG Ab tarkastaa VTT-konsernin veroraportointia siltä osin kun se sisältyy VTT;n tilinpäätökseen.

Ota yhteyttä
Asiakaspalvelu
Sähköpostiinfo@vtt.fi
Puhelin020 722 7070
Avoinna arkisin klo 9.00 - 11.00 ja 12.00 - 15.00