Uutiskirjeet VTT:n verkkosivuilla
www.vtt.fi
2.10.2012

Tilaa VTT:n Uutiskirje tai peruuta tilaus
 
  Uutisia
VTT panostaa tulevaisuuden sähköajoneuvojen kehittämiseen
VTT on laajentanut tutkimusympäristöään tulevaisuuden sähköajoneuvojen, sähköisten liikkuvien työkoneiden, akustojen ja komponenttien kehittämiseksi. Laboratoriossa voidaan testata ja kehittää raskaitakin ajoneuvoja. VTT:n ja Metropolia ammattikorkeakoulun Kabus Oy:n bussirunkoon rakentama testisähköbussi vauhdittaa kotimaisten komponenttien kehitystyötä. >>
 Tiesääosaamisesta kasvumahdollisuuksia ja kumppanuuksia pk-yrityksille
Suomalaisesta tiesääosaamisesta ollaan rakentamassa uutta vientituotetta VTT:n ja Vaisalan johdolla. Joukkoon on liittynyt kansainvälistä kasvua hakevia pk-yrityksiä. >>
   
 Äärisäät maksavat EU:n liikenteelle vuosittain vähintään 15 miljardia euroa
Suurimmat kustannukset muodostuvat onnettomuuksista ja niiden tuottamista aineellisista vahingoista sekä henkisistä kärsimyksistä. Tulevaisuudessa esimerkiksi myöhästymisistä johtuvien aikakustannusten odotetaan kasvavan. >>
 
 Maalämpöpumppu ja LED-valaistus pienentävät merkittävästi rakennusten energiankulutusta
VTT:n ja Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen mukaan LED-valot kuluttavat puolet vähemmän sähkövirtaa kuin yleisimmin käytetyt T8-loisteputket. Maalämpöpumppu tuo parhaimmillaan yli 60 prosentin energiansäästöt. >>
 
 VTT ja GE HealthCare ryhtyvät kehittämään uusia keinoja Alzheimerin taudin ennakoimiseen
Kehosta tunnistettu merkkiaine ennustaa Alzheimerin taudin puhkeamisen jo vuosia etukäteen. Ennakointi helpottaa uusien lääkkeiden kehittämistä ja tehostaa sairauden hoitoa. >>
 
 Suomalaistutkijat löysivät rintasyövän leviämistä estäviä yhdisteitä
Hepariinin kaltaisten yhdisteiden on osoitettu vähentävän rintasyöpäsolujen kasvua luussa. Rintasyövän kuolleisuus johtuu suurelta osin luustoon levinneistä etäpesäkkeistä. >>
 
Lisää uutisia
   
  Ajankohtaista
 CLEENin suomalais-kiinalainen yhteishanke taistelee puhtaamman ilman puolesta
CLEENin tutkimusohjelma vie suomalaista ympäristöosaamista Kiinaan. Hankkeessa kehitetään sovelluksia ilmanlaadun tarkkailuun yhteistyössä yritysten ja tutkimuslaitosten kanssa. >>
 
 VTT:n ja LUTin yhteistyö tiivistyy: merkittävä erotustekniikan tutkimuskeskittymä Lappeenrantaan
VTT perustaa Lappeenrantaan uuden erotustekniikan tutkimusryhmän. Erotustekniikan osaamisella on keskeinen merkitys mm. puhtaan teknologian kehitykselle. >>
 
 VTT visioi parempaa maailmaa, katso video!
Voisiko peili mitata terveydentilaasi tai ravintola tehdä ruokaa eilispäivän jätteistä? Katso video ja veikkaa, mikä on totta tänään ja mikä huomenna! >>
 
 
Muuta ajankohtaista
   
 Julkaisuja, tapahtumia
  VTT IMPULSSI: Suomalainen osaaminen puree
  Uusia julkaisuja
  Tapahtumia, seminaareja
  
Uutiskirjeet VTT:n verkkosivuilla

Copyright VTT 2012 • Osoite: PL 1000, 02044 VTT • Puhelin: 020 722 111 • Faksi: 020 722 7001 • info@vtt.fi