Sign In

Logproof, loppuseminaari: Kohti häiriöttömiä toimitusketjuja

1.1.2013 0:00 - 1.1.2013 0:00  

 

Kaksivuotinen Logproof-hanke (2011-2013) on yhdistänyt monipuolisella tavalla toimitusketjujen häiriöttömyyden hallinnan, turvallisuuden kehittämisen ja liiketoimintaosaamisen. Hanke on keskittynyt logististen prosessien häiriöttömyyden parantamiseen sekä siihen liittyvien teknologioiden ja palvelutuotteiden kehittämiseen. Häiriöttömyyden arvoa eri osapuolten näkökulmasta on tutkittu hankkeessa tehokkuutta parantavien häiriönhallinnan ratkaisujen kehittämiseksi.

Logproof-tutkimushanketta ovat toteuttaneet Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkimusyksikkö Technology Business Research Center (TBRC) yhdessä Transbox Oy:n, CHS Logistics Oy:n, Confidex Oy:n, Lars Krogius Oy:n sekä Tamlink Oy:n kanssa. Hanke on tukenut toimitusketjuissa toimivien yritysten liiketoimintaa ja kansainvälistämistä.

Esitysaineistot

Seminaarin avaus, Sirra Toivonen, VTT
Fiksu kaupunki -ohjelma: turvallisuus ja logistiikka Tekesissä vuonna 2014, Ilmari Absetz, Tekes
Häiriöttömän toimitusketjun konseptit , Sirra Toivonen, VTT
Uutta palveluliiketoimintaa Venäjän toimitusketjuihin , Pekka Salminen, CHS Logistics Oy
Solutions for trouble-free logistics (esitys englanniksi), Moshe Shtauber, Starcomsystems
RFID osana häiriöttömyyden hallintaa, Jari Ovaskainen, Confidex Oy
Analytic Routing Solution – kuljetushäiriöt kuriin nykyaikaisella tietojärjestelmällä, Markus Sjöblom, Lars Krogius Oy
Kriittisten tuotteiden vientikuljetusten tehostaminen, Mika Wiik, Prima Power Oy
Transbox Oy ja elintarvikelogistiikan häiriöiden hallinta, Janne Sarsama, VTT
Kuljetusketjujen ryöstötrendejä Euroopassa ja TAPA update, Petri Kelo, LogiSec Oy
Ratkaisut logistiikan kehityskohteisiin hyödyntäen simulointimallinnusta,Samuli Kortelainen, SimAnalytics Oy
Logistiikan turvallisuus – arvon tuotto, Mervi Murtonen, VTT
Tulevaisuuden suunnat ja seminaarin päätös, Ville Ojanen, TBRC

Kehittyvä elintarvike 5/2013, artikkeli; Riskikartoituksella parannusehdotuksia kuljetuslaatikkokiertoon
Romanian Gang Attempt, To RobLorry on Motorway-YouTube

Ota yhteyttä
Asiakaspalvelu
Sähköpostiinfo@vtt.fi
Puhelin020 722 7070
Avoinna arkisin klo 9.00 - 11.00 ja 12.00 - 15.00