Sign In

Metlan ja VTT:n ForestEnergy2020-tutkimus- ja innovaatio-ohjelman vuosiseminaari

1.1.2013 0:00 - 1.1.2013 0:00  

 

Metla ja VTT vastaavat yhteisen tutkimusohjelmansa avulla energia- ja ilmastostrategian haasteisiin kestävän ja kustannustehokkaan metsäenergian käytön lisäämiseksi. Tutkimuksen painopiste on uuden teknologian, liiketoiminnan ja palvelukonseptien kehittämisessä.

Ohjelman ensimmäinen vuosiseminaari haastaa myös alan toimijat mukaan uuteen ajatteluun ja avauksiin uusiutuvan metsäenergian tuotannossa ja käytössä.

Seminaarin ensimmäisenä päivänä tutkijat antavat vastauksia metsäenergiaketjun keskeisimpiin kysymyksiin metsäenergiavaroista, korjuuteknologioista, logistiikasta, uusimmista voimalaitosteknologioista ja liikennepolttoaineista. Iltapäivällä käsitellään metsäenergian kasvatuksen, hankinnan ja käytön kestävyysasioita. Tutkijoiden lisäksi kuullaan sidosryhmien edustajia. Päivä huipentuu huippuasiantuntijoiden paneelikeskusteluun ja iltatilaisuuteen.

Toisena seminaaripäivänä katsotaan tulevaan. Mitkä ovat askelmerkit vihreään, vähähiiliseen tulevaisuuteen? Kysymystä pohditaan metsien kasvatuksen, korjuun ja logistiikan sekä jalostuksen näkökulmista. Lisäksi visioidaan vaihtoehtoisia tulevaisuusskenaarioita ja niiden toteutettavuutta.

Ilmoittautumiset 1.10.2013 mennessä tapahtuman kotisivulla olevalla ilmoittautumislomakkeella.

Tervetuloa!

Ota yhteyttä
Asiakaspalvelu
Sähköpostiinfo@vtt.fi
Puhelin020 722 7070
Avoinna arkisin klo 9.00 - 11.00 ja 12.00 - 15.00

OTA YHTEYTTÄ

PL 1000, 02044 VTT
Puh. vaihde 020 722 111
Avoinna arkisin klo 8.00 - 16.30

ASIAKASPALVELU

info@vtt.fi
Puh. 020 722 7070
Avoinna arkisin klo 9.00 - 11.00 ja
12.00 - 15.00