Sign In

Ainutlaatuinen tuotantokoe käynnissä: Poistopuuvillasta uutta kuitua muotiteollisuudelle

22.9.2015

Käytetyistä, kulutukseen enää soveltumattomista puuvillatekstiileistä on VTT:n kehittämän selluloosan liuotusmenetelmän avulla mahdollista valmistaa uutta kuitua tekstiiliteollisuudelle. Joukko suomalaisia toimijoita on käynnistänyt hankkeen, jossa uutta tuotantotapaa kokeillaan käytännössä kaikissa arvoketjun vaiheissa. Selluloosan kuidutus käynnistyy Valkeakoskella VTT:n pop-up-tehtaassa lokakuussa. Ensimmäinen uudesta kierrätyskuidusta valmistettu mallisto valmistuu vuoden 2016 loppupuolella.

Kierrättämisen uudet tavat haastavat kuluttajia ja yrityksiä, kun vaatteitakin koskeva orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto astuu voimaan vuonna 2016. Tekstiilien kiertotalous -hankkeessa (TEKI) pilotoidaan ja mallinnetaan kiertotalouden periaatteiden mukainen suljetun kierron ekosysteemi, joka luo perustan uudelleenkäyttöön soveltumattoman tekstiilijätteen uudenlaiseen teolliseen hyödyntämiseen.

VTT ja Ethica ovat koonneet TEKI-hankkeeseen joukon suomalaisia toimijoita arvoketjun eri vaiheista. Yritysten yhteinen tavoite on edesauttaa tekstiilien kiertoa ja tuottaa samalla lisäarvoa yritystoimintaan tai luoda uutta liiketoimintaa. Ethica tutkii ja mallintaa hankkeen aikana laajemminkin suljetun tekstiilikierron ekosysteemin mahdollisuuksia sekä kuluttajien kiinnostusta uuteen kiertotalouden mukaiseen toimintatapaan ja kierrätettyyn materiaaliin. Lisäksi projektissa selvitetään liuotuksen avulla toteutettavan kierron teknologisia edellytyksiä.

Kiertotalouspilotissa uudelleenkäyttöön kelpaamaton puuvilla liuotetaan ja käytetään uudelleen kuidun raaka-aineeksi. Selluloosakuituja valmistetaan samoilla menetelmällä ja laitteilla, joilla viskoosikuituja on tehty jo vuosikymmeniä, mutta uusi valmistustapa on viskoosin valmistusta merkittävästi ympäristöystävällisempi, koska liuotukseen ei tarvita rikkihiiltä. Menetelmällä voidaan säästää yli 70 % vesijalanjäljessä ja 40–50 % hiilijalanjäljessä verrattuna neitseelliseen puuvillaan.

"Kuidutusvaihe käynnistyy kuukauden päästä pari vuotta suljettuna olleessa Valkeakosken tehtaassa. Tätä ennen esikäsitellyt poistotekstiilit prosessoidaan ja liuotetaan. Kierrätetystä materiaalista valmistettua selluloosaliuosta kuidutetaan ensimmäistä kertaa tuotanto-olosuhteissa. Näin valmistettu kuitu käytetään uuden neuloksen valmistamiseen", kertoo TEKI-hanketta koordinoiva erikoistutkija Pirjo Heikkilä VTT:stä.

Kiertotalouspilotin vaiheet 2015 - 2016

  • TEKI-projektin pilotti käynnistyi toukokuussa 2015. Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy on kerännyt ja esikäsitellyt puuvillaista kuluttajapoistotekstiiliä, jota ei voinut enää käyttää uudelleen vaatteena tai hyödyntää kierrätystuotteiden materiaalina.
  • SUEZ on murskannut ja hienontanut materiaalin. 
  • Teknologian tutkimuskeskus VTT valmistaa parhaillaan kehittämällään menetelmällä materiaalista selluloosakarbamaattiliuosta ja kuiduttaa liuoksen Valkeakoskella loka-marraskuussa 2015. 
  • Pure Waste kehrää kuidut langaksi ja valmistaa langasta neulosta.
  • Seppälä suunnittelee ja valmistaa protomalliston sekä tuottaa pilotin jälkeen kaupallisen malliston asiakkaille loppuvuodeksi 2016. Lisäksi Seppälä osallistaa asiakkaitaan projektiin järjestämällä myymälöissään käytettyjen vaatteiden keräyskampanjan keväällä 2016.
  • Tavoitteena on myydä mallistoa RePackin pakkauksissa. Uudelleenkäytettävien RePack-pakkausten avulla kuluttaja saa tuotteet ilman pakkausroskaa ja voi myös palauttaa käytöstä poistamaansa tekstiiliä takaisin kiertoon Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskukseen lajiteltavaksi.

 

TEKI-projektia rahoittavat Tekes sekä siihen osallistuvat yritykset.

Projektikumppanit:

  • Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
    projektikoordinaattori, erikoistutkija Pirjo Heikkilä, pirjo.heikkila (at) vtt.fi, puh. 040 6891443
  • Ethica Oy, Paula Fontell, paula.fontell (at) ethica.fi, puh. 040 7680 160
  • Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy, Pia Engström, pia.engstrom (at) kierratyskeskus.fi, puh. 0400 348107
  • SUEZ/SITA Suomi Oy (yhteistyössä Tekstiilipankki Oy:n kanssa), Christian Hindersson, christian.hindersson (at) sita.fi, puh. 040 415 2824
  • Pure Waste Textiles Oy, Jukka Pesola, jukka (at) purewastetextiles.com,  puh. 050 5021219
  • Seppälä Oy, Erica Adlercreutz, erica.adlercreutz (at) seppala.fi, puh. 050 389 04 30
  • RePack, Petri Piirainen, petri (at) originalrepack.com, puh. 050 354 11 40

 

MEDIAMATERIAALI:

​Kuva 1

 

 

​Kuva 2

 

KUVAT 1-2: TEKI-projektin pilotti käynnistyi toukokuussa 2015. Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy on kerännyt ja esikäsitellyt puuvillaista kuluttajapoistotekstiiliä, jota ei voinut enää käyttää uudelleen vaatteena tai hyödyntää kierrätystuotteiden materiaalina.  (Kuvat: Joonas Lumpeinen)

Asiakaspalvelu
Sähköpostiinfo@vtt.fi
Puhelin020 722 7070
Avoinna arkisin klo 9.00 - 11.00 ja 12.00 - 15.00

OTA YHTEYTTÄ

PL 1000, 02044 VTT
Puh. vaihde 020 722 111
Avoinna arkisin klo 8.00 - 16.30

ASIAKASPALVELU

info@vtt.fi
Puh. 020 722 7070
Avoinna arkisin klo 9.00 - 11.00 ja
12.00 - 15.00