Ikääntyvien opastuspalvelu kännykkään – ohjaa perille askel askeleelta

15.10.2015

VTT on kehittänyt ikääntyneille kännykässä toimivan opastuspalvelun, joka ohjaa oikeaan osoitteeseen silloinkin, kun seniori on eksyksissä oudossa kaupungissa eikä löydä perille. Eurooppalaishankkeen tuloksena syntynyt palvelu auttaa ikäihmisiä matkustamaan julkisilla kulkuneuvoilla ja avustaa heitä koko reitin ajan.

Helppokäyttöinen navigointipalvelu eroaa tavallisista joukkoliikenne-sovelluksista siten, että se tarjoaa aikataulu- ja reaaliaikatietojen lisäksi jatkuvan ohjeistuksen matkan aikana sekä kävelyopastuksen pysäkille ja määränpäähän. Opastus auttaa seniori-matkalaista löytämään oikean kulkuneuvon, vaihtamaan reittejä, jäämään pois oikealla pysäkillä sekä lisäksi kävelemään määränpäähän pysäkiltä.

Eurooppalaisen ASSISTANT (Aiding SuStainable Independent Senior TrAvellers to Navigate in Towns) -hankkeessa kehitettyä sovellusta voidaan käyttää älypuhelimen lisäksi myös tietokoneella.


 
Palvelun käyttö aloitetaan luomalla käyttäjäprofiili verkkosivulla ja liittämällä profiiliin yhteyshenkilö, tavallisesti hoitaja, huoltaja tai lähiomainen. Tämän jälkeen voidaan suunnitella matkoja antamalla lähtö- ja kohdeosoitteet sekä haluttu kellonaika. Järjestelmä luo sopivan matkasuunnitelman julkisen liikenteen aikataulujen perusteella, ja se lähetetään puhelimeen. Mobiilisovellus hälyttää matkan alkaessa ja aloittaa opastuksen kotoa pysäkille, pysäkiltä oikeaan kulkuneuvoon sekä neuvoo jäämään pois oikealla päätepysäkillä ja opastaa lopuksi käyttäjän perille kohteeseen. Sovellus pystyy myös auttamaan käyttäjäänsä ongelmatilanteissa ja opastamaan oikealle reitille. Vaikeammissa ongelmatilanteissa, kuten verkkoyhteyden katketessa tai puhelimen akun loppuessa, taustajärjestelmä voi hälyttää yhteyshenkilön apuun. Sovelluksessa on myös tuki puheopastukselle.

Erityisen tarpeellinen vierailla reiteillä

Helsingissä, Wienissä Itävallassa ja Donostia-San Sebastianissa Espanjassa tehdyt käyttäjätestit varmistivat, että palvelu toimii halutulla tavalla ja auttaa ikäihmisiä käyttämään julkisia kulkuvälineitä ohjaten heitä lähtöpisteestä aina määränpään asti. Erityisen tarpeelliseksi palvelu nähtiin aiemmin tuntemattomilla reiteillä.

Kuluttajan ulottuville palvelu saataneen vuoteen 2017 mennessä. Projektiin etsitään parhaillaan yhteistyökumppaneita palvelun jatkokehittämistä ja kaupallistamista varten.

Kolmivuotisessa Assistant-hankkeessa on seitsemän yhteistyökumppania viidestä eri maasta. Hanke on saanut rahoitusta osana Euroopan komission Ambient Assisted Living -ohjelmaa (AAL) sekä kansallisista rahoituskehyksistä, kuten Tekesistä.  AAL-ohjelman tavoitteena on vanhusten elämänlaadun parantaminen tieto- ja viestintätekniikan avulla.

Suomesta hankkeessa ovat VTT:n lisäksi Citruna Technologies Oy ja Fara Oy. Muut yhteistyökumppanit ovat Wienin yliopisto Itävallasta, E-Seniors Ranskasta, Transport and Travel Research Ltd Britanniasta sekä projektin koordinoija Tecnalia Espanjasta.

http://www.aal-assistant.eu/

 

MEDIAMATERIAALI:


 

 

Lataa kuva

Kuvan tallennus hiiren oikeanpuoleisella näppäimellä + Save picture as.

 

Asiakaspalvelu
Sähköpostiinfo@vtt.fi
Puhelin020 722 7070
Avoinna arkisin klo 9.00 - 11.00 ja 12.00 - 15.00