Sign In

Julkisrahoitteinen ydinturvallisuustutkimus parantaa turvallisuutta

23.3.2017

STUK lehdistötiedote 22.3.2017

Julkisrahoitteinen ydinvoimalaitosten turvallisuuden tutkimusohjelma SAFIR2018 on puolivälissä nelivuotistaivaltaan. Puoliväliseminaarissa Espoon Innopolissa arvioidaan 23.–24.3 ohjelman tähänastisia saavutuksia ja pohditaan, miten kansallinen ydinturvallisuustutkimus parhaiten tukee ydinenergian turvallista käyttöä Suomessa.

Työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämän SAFIR2018- ohjelman hankkeissa kehitetään suomalaista ydinturvallisuusosaamista. Säteilyturvakeskus, STUK, on mukana ohjelman johtoryhmässä ja tutkimusta ohjaavissa ryhmissä. Ohjelman koordinoinnista vastaa Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy.

Johtoryhmän puheenjohtaja, johtava asiantuntija Marja-Leena Järvinen STUKista korostaa tutkimusohjelman merkitystä. Hänen mukaansa on myös tärkeää, että ydinturvallisuutta valvova viranomainen on mukana tutkimusohjelman suunnittelussa ja valvonnassa.  "Ilman SAFIR2018:n kaltaista tutkimusohjelmaa ei Suomessa olisi mahdollista kehittää viranomaisen tueksi tarvittavaa osaamista ja työkaluja", hän toteaa.

SAFIR2018 lisää tietoa ja asiantuntijoita

STUKin ja ydinvoimayhtiöiden palveluksessa on useita henkilöitä, jotka ovat kouluttautuneet ydinenergian käytön ja sen valvonnan asiantuntijatehtäviin julkisrahoitteisissa tutkimusohjelmissa. "Tärkeää on myös se, että Suomessa tehdään tutkimusta, joka lisää niin ydinvoiman turvallisesta käytöstä vastaavien voimayhtiöiden kuin valvovan viranomaisenkin tietoja käyttöön liittyvistä riskeistä ja niiden torjunnasta", sanoo Marja-Leena Järvinen.

SAFIR2018-tutkimusohjelmalla ja sitä edeltäneillä julkisrahoitteisilla tutkimusohjelmilla on merkittävä koulutustehtävä myös niiden organisaatioiden osalta, jotka tuottavat STUKille teknisiä tukipalveluja kuten VTT ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto, LUT. Molemmissa organisaatioissa käytetään merkittävästi resursseja kansallisen tutkimusinfrastruktuurin parantamiseen. Tämä näkyy Marja-Leena Järvisen mukaan myös tutkimusohjelmassa.    

SAFIR2018-tutkimusohjelmassa keskitytään erityisesti tutkimukseen, jolla on tarkoitus varmistaa, että viranomaisten saatavilla on riittävästi ja kattavasti ydinteknistä asiantuntemusta. Ohjelmaan kuuluu kolme laajaa aihealuetta: kokonaisturvallisuus ja suunnittelun hallinta, reaktoriturvallisuus sekä rakenteellinen turvallisuus ja materiaalit.

Marja-Leena Järvinen on erityisen tyytyväinen siitä, että tutkimusohjelmaa on pystytty mukauttamaan ohjelmakauden aikana vastaamaan uusinta tietoa ja uusimpia vaatimuksia.  Mukaan on kesken ohjelman otettu esimerkiksi Fukushiman ydinvoimalaitosonnettomuudesta saatujen uusien tietojen synnyttämää tutkimusta ja uusia ajankohtaisia hankkeita kuten sähköjärjestelmien häiriöitä, suojarakennuksessa käytettävien polymeerien ikääntymistä ja betonirakenteiden NDT-mittauksia käsittelevää tutkimusta.

Portti kansainväliseen tutkimukseen

Aktiivinen osallistuminen kansainvälisiin tutkimushakkeisiin ja kansainvälisten kokeiden suorittaminen Suomessa on tärkeä tekijä SAFIR2018-tutkimusohjelmassa. Ohjelman hankkeet mahdollistavat myös osallistumisen laajoihin kansainvälisiin tutkimushankkeisiin ja sitä kautta tiedon saamiseen sellaisesta tutkimuksesta, johon ei muuten olisi mahdollista osallistua.

Ohjelmaan on käytetty vuosina 2015–2016 yhteensä noin 15,5 miljoonaa euroa. Ohjelman päärahoittaja oli valtion ydinjätehuoltorahasto. Toinen suuri rahoittaja oli VTT. SAFIR2018-ohjelmaan käytettävät ydinjätehuoltorahaston rahat tulevat suomalaisilta ydinvoimayhtiöiltä.

SAFIR2018-tutkimusohjelman puoliväliseminaari järjestetään 23.–24.3.2017 Espoon Innopolissa. Seminaari kerää yhteen 200 ydinturvallisuusasiantuntijaa ja -tutkijaa eri maista. Seminaarissa esitellään tutkimushankkeen tärkeimpiä saavutuksia ja tieteellisiä tuloksia.  

Julkaisu: SAFIR2018 Interim report http://www.vtt.fi/inf/pdf/technology/2017/T294.pdf

Lisätietoja:

http://safir2018.vtt.fi/

 

www.stuk.fi

www.facebook.com/sateilyturvakeskus

www.twitter.com/STUK_FI

Ota yhteyttä
Asiakaspalvelu
Sähköpostiinfo@vtt.fi
Puhelin020 722 7070
Avoinna arkisin klo 9.00 - 11.00 ja 12.00 - 15.00

​Lisätietoja:

Johtava asiantuntija Marja-Leena Järvinen, STUK puh. 09 759 88 304

Yli-insinööri Jorma Aurela, TEM puh. +358 29 506 4832                

SAFIR2018-ohjelman johtaja Jari Hämäläinen, VTT puh. +358 20 722 6467

 

OTA YHTEYTTÄ

PL 1000, 02044 VTT
Puh. vaihde 020 722 111
Avoinna arkisin klo 8.00 - 16.30

ASIAKASPALVELU

info@vtt.fi
Puh. 020 722 7070
Avoinna arkisin klo 9.00 - 11.00 ja
12.00 - 15.00