Sign In

Suomi saavuttamassa vuoden 2020 päästötavoitteet - vuoden 2030 tavoite edellyttää paljon lisätoimia

23.3.2016

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy arvioi Suomen päästökehitystä ja päästövähennystavoitteiden saavuttamista vuoteen 2030. Jo päätetyt päästövähennyskeinot riittävät niukasti vuoden 2020 tavoitteen saavuttamiseen, mutta 2030 tavoitteen saavuttamiseen vaaditaan merkittävästi uusia päästövähennyksiä.

 

EU:n tavoite on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 20 % vuoteen 2020 mennessä ja 40 % vuoteen 2030 mennessä vuoden 1990 päästöihin verrattuna. EU:n vähennystavoite on jaettu kahteen kokonaisuuteen: päästökauppasektoriin ja taakanjakosektoriin. Päästökauppasektorille kuuluvat sähkön- ja lämmöntuotannon sekä raskaan teollisuuden yritykset. Taakanjakosektorin päästöistä ovat vastuussa jäsenmaat. Jäsenmaiden hallitusten vastuulle kuuluvat muun muassa liikenteen, rakennuskohtaisen lämmityksen ja maatalouden päästöt.

 

Tulosten mukaan monet EU-maat ovat jo saavuttaneet vuoden 2020 tavoitteen ja Suomellekin riittävät jo päätetyt toimet niukasti kansallisen tavoitteen saavuttamiseen. Vuoden 2030 tavoite on merkittävästi tiukempi kaikille jäsenmaille ja edellyttää merkittävää määrää lisätoimia sekä Suomelta että useimmilta muilta EU:n jäsenmailta.

 

EU:ssa neuvotellaan tämän ja ensi vuoden aikana jäsenmaiden välisestä taakanjaosta eli kunkin jäsenmaan tarkasta päästövähennystavoitteesta. Tutkimuksessa tunnistetut päästövähennyskeinot, kuten öljylämmityksen päästöjen vähentäminen ja liikenteen biopolttonesteiden osuuden lisääminen, riittäisivät jopa 40 % päästövähennykseen Suomessa vuoteen 2030 mennessä, mutta kustannukset nousevat merkittävästi, jos tavoiteprosentti kasvaa lähelle 40 prosenttia.

 

Päästöjen vähentäminen yhteiskunnassa on hidas prosessi ja vaatii sekä pitkäaikaisia suunnitelmia päästövähennyksistä että arvioita suunnitelmien vaikutuksista.

 

"Kansainvälisten ilmastoneuvotteluiden päästövähennystavoitteiden tarkastelu sekä EU:n taakanjakosektorin päästökehityksen arviointi" -hanke alkoi kesäkuussa ja päättyi joulukuussa 2015, ja sitä rahoitti ympäristöministeriö.

 

Julkaisu: Taakanjakosektorin päästökehitys ja päästövähennystoimet vuoteen 2030 sähköisenä

OTA YHTEYTTÄ

PL 1000, 02044 VTT
Puh. vaihde 020 722 111
Avoinna arkisin klo 8.00 - 16.30

ASIAKASPALVELU

info@vtt.fi
Puh. 020 722 7070
Avoinna arkisin klo 9.00 - 11.00 ja
12.00 - 15.00