Venäläinen Rosatomiin kuuluva TENEX vahvistaa yhteistyötään Suomessa - aiesopimus VTT:n kanssa

27.6.2017

Teknologian tutkimuskeskus VTT ja A-Insinöörit allekirjoittivat aiesopimuksen yhteistyöstä venäläisen Rosatomiin kuuluvan TENEXin kanssa 20.6.2017.

Sopimuksen pohjalta valmistellaan yhteistarjouksia radioaktiivisen jätteen loppusijoituksen kehittämisestä. Myös käytetyn ydinpolttoaineen käsittelyketjun loppupää, kuten välivarastoinnin ratkaisut, säiliöt ydinpolttoaineen jälkikäsittelytuotteille sekä niiden loppusijoitus, ovat tärkeitä yhteistyöalueita.

"VTT:llä on vahvaa kokemusta ja osaamista  ydinturvallisuudesta, johon kuluu esimerkiksi ydinpolttoaineen loppusijoittamisen ratkaisut. Sopimus antaa meille uusia mahdollisuuksia viedä tätä osaamista maailmalle yhdessä kumppanien kanssa", toteaa VTT:n Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät -liiketoiminta-alueen johtaja Erja Turunen.

"Arvostamme aiesopimuksen allekirjoittamista ydinjätteen loppusijoitukseen liittyvästä yhteistyöstä suomalaisten kollegojen kanssa. Sen onnistunut toteuttaminen varmasti rohkaisee kumppanuuksien kehittämiseen yhteisillä kiinnostuksen alueilla", TENEXin toimitusjohtaja L. M. Zalimskaya kommentoi aiesopimuksen allekirjoittamista.

Aiesopimus allekirjoitettiin osana kansainväliseen ATOMEXPO 2017 -tapahtumaan kuuluvaa yritysohjelmaa. Sopimuksen allekirjoittivat JSC TENEXin toimitusjohtaja Lyudmila M. Zalimskaya, A-Insinöörien toimitusjohtaja Jyrki Keinänen sekä VTT:n myynnin ja liiketoiminnan kehittämisen johtaja Mika Toikka.