VTT kutsuu 12 joukkuetta ratkaisemaan kolmea kumppanien tarjoamaa haastetta Hack the Waste –innovaatiokilpailuun – ilmoittaudu mukaan!

5.10.2016

​​Innovaatiokilpailu toteutetaan yhteistyössä Helenin, Lassila & Tikanojan sekä Valion kanssa. Kuukauden kestävän kilpailun tavoitteena on löytää uusia digitaalisia malleja teollisuuden sivutuotteiden kannattavaan ja ekologiseen hyödyntämiseen.

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy kutsuu kilpailuun yhteensä 12 joukkuetta ratkaisemaan kolmea yhteistyökumppaneiden tarjoamaa haastetta. Kilpailun alussa osallistujat pääsevät tutustumaan valitsemiinsa yrityksiin ja sen aikana järjestetään myös kaksipäiväinen hackathon. Kilpailun lopuksi tiimit esittelevät lopulliset ideansa suoraan yritysten johtoryhmille, jotka valitsevat voittajat. Joukkueita on tukemassa koko kilpailun ajan partneriyritysten omat edustajat ja yhteistyö voittaneiden tiimien kanssa jatkuu kilpailun jälkeen pilottiprojektien parissa.

Teollisuusyrityksen tuotantoprosessien aikana syntyy aina kahta lopputulosta – päätuotetta ja sen sivutuotetta, joista jälkimmäistä pidetään prosessin jätteenä. Ongelmana kiertävässä biotaloudessa on se, että monia teollisia sivutuotteita ei välttämättä kierrätetä taloudellisimmalla ja tehokkaimmalla tavalla. Yrityksillä ei ole myöskään aina edellytyksiä tai asiantuntemusta löytää parhaita keinoja tähän. Toisaalta ulkopuolisia tahoja saattaisi kiinnostaa tuotanto, joka perustuu juuri näiden sivutuotteiden hyödyntämiseen.

Hack the Waste -innovaatiokilpailun tavoitteena on tutkia ja kokeilla mahdollisuuksia hyödyntää sivutuotteisiin perustuvaa dataa ja luoda uusia kannattavia liiketoimintamalleja jätteen uudelleenkäytölle. Uusia ratkaisuja pyritään löytämään erityisesti materiaalien logistiikkaan ja markkinoiden toimivuuteen liittyen.

”Kyseessä on uudenlainen tapa tuoda erilaisia toimijoita yhteen. Erityisesti kun on kyse digitalisaation kaltaisesta läpileikkaavasta mahdollisuudesta, tarvitaan eri alojen osaajien kohtaamisia ja innovatiivisia yhteistyöhankkeita, joilla pystytään tukemaan uusia liiketoimintamalleja ja -ekosysteemeitä”, sanoo Tiina Nakari-Setälä, VTT:n Luonnonvara- ja ympäristöratkaisut -liiketoiminta-alueen tutkimusjohtaja.

Avoimet innovaatiokilpailut antavat yritykselle mainion tavan tutkia ja kokeilla uusia digitaalisia toimintamalleja sekä -tapoja. Ne lähtevät yrityskohtaisista haasteista, joissa ulkopuolisten tekijöiden kautta haetaan uusia teknologioita ja esimerkiksi esineiden internetiä hyödyntäviä ratkaisuja vallitseviin ongelmiin.

Haku Hack the Waste -kilpailuun on auki lokakuun 23. päivään asti.

Kilpailun osallistumisohjeet: https://industryhack.com/hacks/hack-the-waste/

Lisätietoja:

VTT:
Tiina Nakari-Setälä
Vice President, Research
tiina.nakari-setala@vtt.fi
+358408215794

Industryhack:
Pauliina Solanne
PR Manager
pauliina@industryhack.com
+358407423150


Industryhack tuo suuryritykset sekä ohjelmistokehittäjät ja startup-yritykset yhteen luomaan uusia digitaalisia palvelukonsepteja innovaatiokilpailujen ja pilotoinnin avulla. http://industryhack.com

Asiakaspalvelu
Sähköpostiinfo@vtt.fi
Puhelin020 722 7070
Avoinna arkisin klo 9.00 - 11.00 ja 12.00 - 15.00