VTT ja Odebrecht kehittävät selluloosapohjaista etanolin tuotantoa Brasiliassa

24.4.2013

 

VTT vie osaamistaan biomassan jalostusteknologian kehittäjänä Brasiliaan. Monialayritys Odebrecht, yksi eteläisen pallonpuoliskon suurimpia yrityksiä, valmistautuu toisen sukupolven etanolintuotantoon ja suunnittelee demonstraatiolaitoksen rakentamista. VTT toimii Odebrechtin tutkimuskumppanina tehtävänään kehittää prosessia varten teknologiaa

VTT hyödyntää hankkeessa kokemustaan biomassan jalostusteknologian kehittämisessä Brasilian sokeriruokobiomassan jalostukseen. VTT:n Brasilian tutkimuskeskus on saanut 10 miljoonan reaalin (noin 3,8 milj. euroa) rahoituksen Brasilian sokerienergiateollisuuden uudistamista tukevalta PAISS-ohjelmalta Odebrechtin demonstraatiolaitoksen tuotantoteknologian kehittämiseksi.

Kehityshankkeen tavoitteena on yhdistää selluloosapohjainen toisen sukupolven etanolinvalmistus ensimmäisen sukupolven etanolin valmistukseen ja integroida tuotanto sähköenergian tuotantoon.

Rahoituksen myöntänyt PAISS on Brasilian sokerienergia- ja sokerikemiasektorin uudistamista vauhdittava tukiohjelma, jonka ovat perustaneet kansallinen kehityspankki BNDES ja tutkimusprojektien rahoitusorganisaatio FINEP.

VTT vie Brasiliaan osaamistaan erityisesti biomassan jalostusteknologian kehittäjänä. Se toimii paikallisten yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa biomassan hyödyntämiseksi kemikaaleiksi, energiaksi ja sellupohjaisiksi tuotteiksi. VTT:n vuonna 2010 perustettu Brasilian tutkimuskeskus toimii yhteistyössä maassa toimivien suomalaisyhtiöiden kanssa.

Odebrecht on Brasiliassa vuonna 1944 perustettu suuryritys, joka tytäryhtiöineen toimii muun muassa koneenrakennuksen, rakentamisen, kemian ja petrokemian alalla.

Asiakaspalvelu
Sähköpostiinfo@vtt.fi
Puhelin020 722 7070
Avoinna arkisin klo 9.00 - 11.00 ja 12.00 - 15.00