Sign In

VTT:n tutkimusjohtaja Tatu Koljonen EU:n ja Kiinan innovaatioyhteistyötä koordinoivaan elimeen

5.6.2013

 

VTT:n tutkimusjohtaja Tatu Koljonen on nimitetty EU:n ja Kiinan yhdessä perustamaan EU-China Innovation Cooperation Dialogue -elimeen, jonka tehtävä on vahvistaa ja koordinoida maiden välistä innovaatioyhteistyötä. Elimen jäsenet edustavat Kiinan ja EU:n tiedeyhteisöä, teollisuutta sekä tutkimuslaitoksia

”Kiinan merkitys teollisuudessa jatkaa kasvuaan. Myös VTT:llä on entistä enemmän vireillä Kiinaan suuntautuvia tutkimushankkeita. VTT on vahvasti mukana yhteistyöhankeissa esimerkiksi Finland-China Innovation Alliance in Nanotechnologyn ja China–Finland ICT Alliancen puitteissa. On tärkeää helpottaa innovaatioiden käyttöönottoa harmonisoimalla esimerkiksi sääntelyä eri markkinoiden välillä, ja tähän tarvitaan aktiivista dialogia”, Koljonen kommentoi nimitystään. Hän on työskennellyt vuosina 2001-2003 Nokian palveluksessa Kiinassa.

VTT:n ICT-alueen tutkimusjohtajana Koljonen vastaa VTT:n kotimaisesta ja ulkomaisesta tutkimusyhteistyöstä. Tällä hetkellä hän pyrkii vaikuttamaan EU:n vuonna 2014 käynnistyvän Horizon 2020 –puiteohjelman sisältötavoitteisiin, EU:n EIT ICT Labs –tutkimusyhteisön laajentamiseen sekä uuden elektroniikan komponentteihin ja järjestelmiin keskittyvän eurooppalaisen yritysvetoisen ohjelman (ECSEL) rakentamiseen.

Ota yhteyttä
Asiakaspalvelu
Sähköpostiinfo@vtt.fi
Puhelin020 722 7070
Avoinna arkisin klo 9.00 - 11.00 ja 12.00 - 15.00