Sign In

VTT nimitti Tiina Nakari-Setälän tutkimusjohtajaksi Luonnonvara- ja ympäristöratkaisut -liiketoiminta-alueelle

29.8.2016

Filosofian tohtori Tiina Nakari-Setälä on nimitetty VTT:n Luonnonvara- ja ympäristöratkaisut -liiketoiminta-alueen tutkimusjohtajaksi 1.9.2016 alkaen. 

Nakari-Setälä on toiminut yli 20 vuotta tutkimuksen, asiakastoiminnan ja liiketoiminnan kehityksen tehtävissä, esimerkiksi tutkijana, tutkimus- ja teknologiapäällikkönä, arvoverkkojohtajana ja liiketoiminnan kehitysjohtajana. Hänellä on vahva asiantuntemus tutkimus- ja innovaatiotoiminnasta, asiakastoiminnasta ja -rajapinnoista sekä tutkimustulosten ja teknologioiden kaupallistamisesta. 

"Olen innoissani uudesta tehtävästä ja näköalapaikasta bio- ja kiertotalouden huippututkimukseen. Jatkamme aihepiirin korkeatasoista tutkimusta VTT:llä ja haemme entistä aktiivisemmin markkinapohjaisia avauksia teknologiamurroksiin yhdessä muiden liiketoiminta-alueiden kanssa. Bio- ja kiertotalouden innovaatioihin on kansallisesti ladattu suuria odotuksia, joten panostamme jatkossa vahvasti myös luonnonvara- ja ympäristöratkaisut -alueen tutkimuksen vaikuttavuuteen ja parempaan näkyvyyteen." 

VTT:n kaksi muuta liiketoiminta-aluetta ovat Tietointensiiviset tuotteet ja palvelut sekä Älykäs teollisuus ja energiajärjestelmät.

 

 

Ota yhteyttä
Asiakaspalvelu
Sähköpostiinfo@vtt.fi
Puhelin020 722 7070
Avoinna arkisin klo 9.00 - 11.00 ja 12.00 - 15.00

OTA YHTEYTTÄ

PL 1000, 02044 VTT
Puh. vaihde 020 722 111
Avoinna arkisin klo 8.00 - 16.30

ASIAKASPALVELU

info@vtt.fi
Puh. 020 722 7070
Avoinna arkisin klo 9.00 - 11.00 ja
12.00 - 15.00