- Etusivu
- VTT
- Palvelut
- Palvelut toimialoittain
- Palvelutarjoama
- Tutkimus ja
teknologiat- Teknologiapainoalueet
- Muut
- Referenssejä ja
tuloksia - Uutiset ja
tapahtumat - Julkaisut
- Työpaikat
- Yhteystiedot

Klikkaamalla kuvaa video avautuu omaan ikkunaansa. Oheisesta linkistä voit katsella myös muita VTT:n videoita.
VTT - Videot »Metsäteollisuuden uudet innovaatiot lisäävät älykkyyttä ja
toiminnallisuuksia kuitupohjaisiin materiaaleihin ja
lopputuotteisiin.
VTT on Pohjois-Euroopan laaja-alaisin tieteelliseltä pohjalta huipputeknologioilla kestävän kehityksen ratkaisuja ja uutta liiketoimintaa tuottava tutkimuskeskus
VTT on kehittänyt menetelmän, jolla voidaan painaa paperille esimerkiksi terveyteen, hyvinvointiin ja ympäristöön liittyviä helppokäyttöisiä testejä. Perinteisellä painotekniikalla toteutettava menetelmä on testattu ja todettu toimivaksi. Esimerkkinä on hemoglobiinitesti, jonka VTT on painanut kehittämälleen paperille.
Testi valmistetaan painamalla paperiin vasta-aineita, jotka reagoivat paperille laitettavaan näytenesteeseen ja ilmaisevat onko näytteessä hemoglobiinia. Testin tulos on luettavissa paperilta esimerkiksi viivana, joka näytteestä riippuen joko näkyy tai...