VTT edistämässä EU:n ja USA:n liikennetutkimus- ja innovaatioyhteistyötä
25.05.2009
Asiantuntijoiden tekemän selvityksen mukaan USA:n ja EU:n tutkimuskulttuureissa on eroja, joita voidaan hyödyntää ja luoda yhteisissä tutkimusohjelmissa uusia innovaatioita. EU:n ja USA:n liikennetutkimusta koordinoivien tahojen, ECTRI:n (European Conference of Transport Research Institutes) ja TRB:n (Transportation Research Board) selvityksessä kartoitettiin ensimmäistä kertaa tutkimuksen roolia suhteessa liikennemarkkinoihin ja alan innovaatioihin. Asiantuntijoiden mukaan tutkimusyhteistyötä on syytä lisätä, sillä tavoitteena on muodostaa tulevaisuudessa suurempia yhteisiä tutkimuskokonaisuuksia.
Selvityksessä asiantuntijat luotaavat liikennealan tutkimuksen hallintoa ja
rahoitusta sekä innovaatioarkkitehtuuria USA:ssa ja EU:ssa. Raportissa on
kuvattu rahoitusjärjestelyjä ja arvioitu niiden toimivuutta, sekä millaiseen
tutkimukseen ja innovaatioihin järjestelmät ohjaavat.
EU:n
ja USA:n liikennetutkimuksen ja –innovaatioiden erot ovat huomattavat, sillä
USA:ssa tutkimus on erittäin selkeästi painottunut tieliikenteeseen ja etsii
käytännön markkinalähtöisiä ratkaisuja. EU:ssa tutkimus kattaa
tasapainoisemmin muutkin liikennemuodot, kuten rautatiet ja vesiliikenteen, ja
on siten lähestymistavaltaan laaja-alaisempaa. Molemmat tutkimuskulttuurit
voivat siten hyödyntää toistensa vahvuuksia ja toisaalta kompensoida
puutteitaan. Eri lähestymistapoja yhdistettäessä törmätään todennäköisesti
lukuisiin näkemyseroihin ja käytännön ongelmiin, mutta toisaalta
yhdistämisellä luodaan edellytyksiä uusille innovaatioille, sekä itse
tutkimusprosessien että hyödynnettävien tulosten suhteen. Eräs raportin
tärkeistä johtopäätöksistä ja yhteistyön lisäämisen argumenteista oli, että
liikenteen mukanaan tuomat haasteet ovat lähes täydellisen yhtenevät – tavat
ratkaista ongelmia tutkimuksen avulla ja innovaatioiden luonne sen sijaan ovat
erilaiset.
Työryhmä ehdottaa useita konkreettisia
toimenpiteitä, joiden toteuduttua tutkijoiden ja tutkimusorganisaatioiden
olisi mahdollista osallistua aiempaa laajemmin aidosti kansainvälisiin
tutkimusohjelmiin. Myös uusien innovaatioiden löytäminen tulee entistä
todennäköisemmäksi, kun vuorovaikutus EU:n ja USA:n liikennetutkimuksessa
lisääntyy.
Raportissa ehdotetaan muun muassa EU:n
ja USA:n välisten tutkijaverkostojen mobilisointia ja yhteistyömuotojen ja
–mallien kehittämistä sekä yhteisten tutkimus- ja teknologiaohjelmien
rakentamista. Yhteistyön esteitä tulisi käydä systemaattisesti läpi ja poistaa
niitä, sekä jakaa tietoa entistä tehokkaammin mm. yhteisiä tietokantoja
luomalla. Tutkijakoulutuksessa ja yhteisten koulutusohjelmien rakentamisessa
olisi myös runsaasti mahdollisuuksia tehostaa yhteistyötä. Lisäksi raportissa
esitetään yhteisen tutkimusrahoituksen mahdollistamista, esimerkiksi
yhdistämällä EU:n puiteohjelma- ja USA:n liittovaltiorahoitusta.
Työryhmän
ehdotuksia on esitelty EU:n tiede- ja tutkimuskomissaari Janez Potočnikille ja
niitä hyödynnetään tulevien EU:n tutkimusohjelmien suunnittelussa. VTT:n
johtava tutkija Pekka Leviäkangas oli ECTRI:n ja TRB:n asettaman ja
selvityksen tekemisestä vastanneen työryhmän jäsen. Teknologiapäällikkö Heikki
Kanner on VTT:n edustaja ECTRI:ssä.
Raportti
verkkosivulla
Lisätietoja
Heikki Kanner
Teknologiapäällikkö
020 722 6210
Pekka Leviäkangas
Johtava tutkija
020 722 2058
