Monitieteinen CIE luo uutta liiketoimintaa internetteknologioiden ja -palveluiden huippututkimuksesta
24.08.2009
Tänään toimintansa aloittava tutkimus- ja yritysmaailman yhteinen tutkimuskeskus Oulussa luo liiketoimintaa tutkimushankkeista niiden vielä ollessa käynnissä.
Internetin tutkimukseen keskittyvä kansainvälinen ja monitieteinen tutkimuskeskus CIE (Center for Internet Excellence) käynnistää toimintansa tänään Oulussa. Tutkimuskeskus edustaa Suomessa uutta toimintamallia, jossa yliopistotutkimuksen kaupallistamisessa ovat mukana yritykset, alueelliset organisaatiot ja pääomasijoittajat. CIE on Oulun yliopiston itsenäisenä yksikkönä toimiva tutkimuskeskus, jossa tulee laajimmillaan työskentelemään 100–200 kotimaista ja kansainvälistä tutkijaa Oulun yliopiston, Nokian, VTT:n, Oulun seudun ammattikorkeakoulun ja muiden yhteistyökumppanien organisaatioista. Oulun kaupunki ja Technopolis ovat keskeisesti mukana tutkimuskeskuksen toiminnassa.
Tavoitteena löytää suomalainen menestystarina mobiilin jälkeen
CIE:n
avulla haetaan jatkoa Suomen mobiiliteknologioissa saavuttamalle
menestykselle. Tutkimuskeskuksen tavoitteena on tehdä kansainvälisesti
korkeatasoista internet-teknologioihin ja -palveluihin liittyvää tutkimusta sekä
synnyttää niiden ympärille kaupallisesti menestyviä yrityksiä ja innovaatioita.
”CIE
lähestyy internet-palveluiden kaupallistamista käyttäjien tarpeista.
Tavoitteena on löytää internetpalveluista seuraava suomalainen
menestystarina tervan, paperin ja kännykän jatkoksi. Keskuksessa akateemisen
ja yritysmaailman tutkijat tekevät töitä samoissa tiloissa. Parhaat ideat
syntyvät yhdessä tekemisen kautta, kun eri organisaatioiden tutkijat
pääsevät vaihtamaan ajatuksia ja tekemään töitä yhteisissä
projekteissa”, CIE:n johtaja Heikki Huomo sanoo.
Perinteisestä
tutkimus- ja tuotteistusmallista poiketen CIE synnyttää liiketoimintaa
tutkimusprojekteista niiden vielä ollessa käynnissä.
”Akateemisen
tutkimuksen tulosten hyödyntämisestä on perinteisesti vastannut
tutkimusorganisaation ulkopuolinen taho, joka on aloittanut kaupallistamisen
tutkimuksen päätyttyä. CIE avaa yhteyksiä tutkijoiden, yritysmaailman
ja pääomasijoittajien välille ja avustaa tutkijoita jo projektin elinkaaren
aikana liiketoiminnan luomisessa ja innovaatioiden kaupallistamisessa”, Huomo
jatkaa.
"Nokian menestys nojaa vahvaan tutkimus- ja
tuotekehitystyöhön. Olemme Euroopan suurin ja yksi maailman
suurimmista T&K-investoijista ja teemme maailmanlaajuisesti yhteistyötä eri
yliopistojen kanssa. Oulussa tällä yhteistyöllä on pitkät perinteet.
Teknologinen kehitys ja toimintaympäristön muutos edellyttävät tutkimus-
ja tuotekehitystyön jatkuvaa uudistamista. Internet-ympäristö on sovellus- ja
palveluliiketoiminnan suurin kasvumoottori lähivuosina niin Suomessa kuin
globaalistikin. Nokia on keskeisesti mukana tässä kehityksessä.
Uuden internetin keskeinen tehtävä on luoda uutta maailmanluokan osaamista ja
edellytykset mobiiliteknologian uusille innovaatioille sekä lopulta uusille
kilpailukykyisille tuotteille ja palveluille. Nokialle onkin tärkeää olla
mukana osana avointa innovaatioprosessia toteuttavaa internetin CIE tutkimuskeskusta",
sanoo yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Esko Aho.
Oulun
kaupunginjohtaja Matti Pennanen korostaa: ”CIE on tärkeä elementti
Oulun kaupungin innovaatiostrategiassa, koska se uudistaa ja laajentaa
alueellista yritystoimintaa. Meillä on erittäin hyvä osaamis-
ja resurssipohja kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävän internetin
teknologioihin ja palveluihin liittyvän liiketoiminnan perustaksi.”
Innovaatioita
monitieteisellä tutkimuksella
Toimiminen
monitieteisen Oulun yliopiston itsenäisenä yksikkönä yhdistää perinteiseen
tekniseen osaamiseen myös kaupallisen, lääketieteellisen, humanistisen ja
luonnontieteellisen huippututkimuksen. ”CIE toteuttaa opetusministeriön ja
Oulun yliopiston linjausta, jonka mukaan Oulun yliopistoa kehitetään kansainvälisenä
tiedeyliopistona yhteistyössä elinkeinoelämän ja sektoritutkimuslaitosten
kanssa”, toteaa Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen.
"VTT
pitää nyt käynnistyvää yhteistyötä Center for Internet Excellence -keskuksen
puitteissa erittäin tärkeänä ja hyödyllisenä. Erityisesti nykyisessä
voimakkaassa talouden turbulenssissa elinkeinoelämän rakenteiden ja
toimintatapojen muutostarve korostuu. Suomea on perinteisesti pidetty
edelläkävijänä monissa informaatioteknologioiden
sovelluksissa, mutta onko tälle maineelle katetta? Kapeiden osaamisalueiden
uudenlainen kehittäminen laaja-alaisesta näkökulmasta korostuu. Ja juuri tähän
CIE tähtää", toteaa VTT:n pääjohtaja Erkki KM
Leppävuori.
Oulun seudun ammattikorkeakoulu tuo
CIE:n toimintaan mukaan pitkäaikaista poikkitieteellistä internetteknologian ja
sisällöntuotannon soveltavan tutkimuksen osaamista. OAMK tuottaa yhteistyössä
muiden toimijoiden kanssa uutta tietoa, jota se voi nopeasti integroida
koulutukseen. ”CIE tarjoaa OAMKille mahdollisuuden toimia aktiivisessa
ja suorassa kontaktissa alueen yritysten ja muiden tutkijoiden kanssa”, jatkaa
OAMK tutkimus- ja kehitysjohtaja Irene Isohanni.
”Technopolis
uskoo, että innovatiiviset internetpohjaiset palvelut muodostavat valtavan
kasvumahdollisuuden suomalaisille ICT-alan yrityksille ja myös perinteisille
teollisuus- ja palvelualoille. CIE on merkittävä foorumi asiakkaillemme
ja rohkaisemme yrityksiä ja tutkimuslaitoksia toimimaan CIE-verkostossa”,
kommentoi Technopoliksen yrityskehitystoimintojen johtaja Will Cardwell.
”Oulun kehitys teknologiavetoisena kasvukeskuksena on
tällä hetkellä vakavasti uhattuna. Jos tämä hanke auttaa meitä synnyttämään
uutta Oulu-ihmettä se on loistava asia – sillä sellainen ihme tarvitaan juuri
nyt”, painottaa Technopoliksen toimitusjohtaja Keith Silverang.
Lisätietoja:
Johtaja
Heikki Huomo, CIE, puh. 040 580 0150, heikki.huomo@cie.fi
Lehdistömateriaalit:
Ville
Lehtovirta, Aleksin Kaiku Oy, puh. 050 346 6946, ville.lehtovirta@aleksinkaiku.fi
CIE
(Center for Internet Excellence) on Oulun yliopiston itsenäisenä yksikkönä
toimiva tutkimuskeskus, jonka tavoitteena on tuottaa kansainvälisesti
korkeatasoista tutkimusta sekä uusia edelläkävijäteknologioita ja tuote-
ja toimintainnovaatioita kasvavalla internet- ja
palveluliiketoimintavetoisella alalla. Tutkimuskeskuksessa tulee laajimmillaan
työskentelemään lähivuosina 100–200 kotimaista ja kansainvälistä tutkijaa
Oulun yliopiston, Nokian, VTT:n, Oulun seudun ammattikorkeakoulun ja muiden projektiyhteistyökumppanien
tutkimusryhmistä. Oulun kaupunki ja Technopolis ovat keskeisesti mukana tutkimuskeskuksen
toiminnassa. www.cie.fi
