VTT selvitti painetun oppimateriaalin tulevaisuuden näkymiä
03.12.2009
Kännykän ja painetun kirjan yhdistelmä toimii sujuvasti opetuksessa
VTT selvitti painetun kirjan ominaisuuksien laajentamista käyttämällä hybridioppikirjaa eli kirjan ja kännykän yhdistelmää opetuksessa. Hämeenlinnan Yhteiskoulun kuudennella luokalla opiskeltiin englantia hybridioppikirjan avulla kolmen viikon ajan. Kokeilujakson perusteella kännykän yhdistäminen kirjaan suo mahdollisuuksia, joita kirja yksinään ei pysty tarjoamaan. Tällaisia mahdollisuuksia varsinkin kielten opiskelussa ovat esimerkiksi kuuntelu, tehtävän vaikeustason automaattinen adaptiivisuus sekä välitön palaute.
Koulussa toteutetun kokeilujakson välineinä olivat tavallinen, käytössä oleva
englannin oppikirja sekä kännykkä, jossa oli käytössä VTT:n kehittämä
IMediaLink-kuvantunnistussovellus. Käytettäessä hybridioppikirjaa kännykällä
kuvataan haluttu oppikirjan sivu, jolloin kuvantunnistussovellus avaa kyseisen
kappaleen tehtävät sisältävän internetsivun. Kännykkään voi avautua
esimerkiksi kuuntelu, monivalintatehtävä tai sanaristikko äänivihjeillä.
Painettua
ja sähköistä oppimateriaalia on kehitetty selkeästi erillään toisistaan. Nyt
haluttiin tutkia kuitenkin niiden yhdistämistä. Oppimateriaalien
kehittämisessä ei kannata tehdä yhtäkkisiä harppauksia. Toteutettu kännykän ja
kirjan yhdistäminen on välivaihe nykyisten ja uusien oppimateriaalien
kehityskulussa.
Kokeilun perusteella painetun ja digitaalisen
oppimateriaalin yhdistäminen koettiin hyväksi ja kännykkä sopii
koulumaailmaan. Oppilaat oppivat nopeasti käyttämään uutta kännykkämallia sekä
sille sovitettuja tehtäviä. Hybridioppikirjan myötä opettaja pääsi
hyödyntämään opetuksessaan sujuvasti digitaalista oppimateriaalia eikä hänen
tarvinnut pelätä oppitunnin romuttumista tekniikan kaatumisen myötä.
Oppitunnin pitämisen pystyy aina turvaamaan kirjalla.
Tutkimuksessa
hyödynnettiin käyttäjälähtöistä lähestymistapaa, mikä tarkoitti opettajien ja
oppilaiden näkökulmien huomioon ottamista. Hybridioppikirjaa kehitettiin
useassa eri vaiheessa ennen testijaksoa. Oppilailta saatiin tärkeää tietoa
teknologian ja käyttökelpoisten sovellusten kehittämiseksi. Kirja-kännykkä
-yhdistelmää sekä eri tehtävävaihtoehtoja testasivat ja kommentoivat myös
oppilaiden vanhemmat ja WSOYpron kirjantekijät.
Kuunteluita
hyödynnettiin eniten kokeilujakson aikana. Niissä suurena hyötynä on, että
kukin oppilas voi edetä omassa tahdissaan myös luokassa. Kännykkätehtäviä
tehtiin oppitunneilla, kotona läksyinä sekä lisätehtävinä. Englannin opettaja
kehitti myös itse uusia tapoja kännykän hyödyntämiseksi opetuksessa. Hän ideoi
videoidun näytelmän sekä tekstiviestinä toteutetut omat esimerkkilauseet ja
käännöstehtävät.
Learning by Hybrid
Media on kaksivuotinen projekti, joka päättyy ensi keväänä. Projektin
rahoittajina ovat M-real, Myllykoski, Stora Enso, UPM sekä Tekes.
Yhteistyökumppaneina olivat Teknillinen korkeakoulu, Tampereen yliopisto ja
Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT.
Lehdistötilaisuuden
esitysmateriaali:
Kirja
ja kännykkä yhdessä - uudet oppimisen välineet (pdf)
Hybridioppikirja
koululaisten kokeiltavana (pdf)
Lisätietoja
Anu Seisto
Erikoistutkija
040 547 1609
Maija Federley
Tutkija
050 511 8089
Pirjo Pelto
Hämeenlinnan Yhteiskoulun englannin opettaja
050 573 5789 (välitunneilla)
