Euroopan teknologiainstituutin ICT-yksikkö Suomeen, Espoon Otaniemeen
17.12.2009
Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti EIT sijoittaa yhden tieto- ja viestintätekniikan tutkimusyksikkönsä Suomeen. Päätös vahvistaa Suomen asemaa EU:n tietotekniikkatutkimuksessa ja mahdollistaa uusien eurooppalaisesti merkittävien tutkimushankkeiden käynnistämisen.
EIT on EU:n teknologian tutkimuksen huippuyksikkö. Sen tavoitteena on EU:n
kilpailukyvyn nostaminen. EIT toimii verkostomaisesti yhdistäen tutkimusta
tekeviä ja opetusta antavia laitoksia sekä yrityksiä. Insitituutin
ICT-verkoston yksiköt tulevat toimimaan Helsingin seudun lisäksi Berliinissä,
Eindhovenissa, Pariisissa ja Tukholmassa.
Suomen yksikkö
sijoitetaan Aalto-yliopiston kampukselle Otaniemeen. Suomen yksikön
perustajajäsenet ovat Nokia, VTT ja Aalto-yliopisto
Suomen
yksikön kokonaisbudjetti vuosina 2010-2014 on noin 100 miljoonaa euroa, josta
EIT:n rahoitusosuus on korkeintaan 25 prosenttia. Muu osuus koostuu
osallistujien omasta rahoituksesta, kansallisesta rahoituksesta ja muusta EU:n
rahoituksesta. Nyt hyväksytyn suunnitelman mukaisesti vuonna 2013 EIT:n
Otaniemen yksikössä toimii useita satoja ICT-alan tutkijoita, asiantuntijoita
ja jatko-opiskelijoita.
”EIT:llä ja sen verkostoilla on suuri
merkitys koko Euroopan kilpailukyvyn kasvattajana. Ne tuovat tutkimuslaitoksia
ja yrityksiä yhteen tavalla, joka vahvistaa tutkimusta, koulutusta ja
innovaatioita”, sanoo professori Yrjö Neuvo, EIT:n johtokunnan jäsen.
"ICT-yksikön
sijoittaminen Otaniemeen on erinomainen uutinen. Tämä vahvistaa tieto- ja
viestintäteknologia-asiantuntemusta Suomessa ja Euroopassa, vauhdittaa
innovaatioiden syntyä, sekä edistää alan toimijoiden kilpailukykyä ja
tietoyhteiskunnan kehitystä”, vahvistaa johtaja Esko Aho, Nokia Oyj:stä.
"ICT:n
hyödyntäminen laajemmin on seuraava teollinen vallankumous, joka vaatii aivan
uusia rakenteita, osaamista ja asenteita. Uskon, että meillä on EIT ICT
Labsissä koossa paras kokoonpano radikaalisti uuden eurooppalaisen
tietoyhteiskunnan luomiseen. Erityisesti haluamme rakentaa Otaniemestä
verkoston kuumimman innovaatiokeskittymän, joka houkuttelee parhaat yritykset
ja lahjakkuudet tuottamaan ja hyödyntämään parhaat innovaatiot”, sanoo VTT:n
pääjohtaja Erkki KM Leppävuori.
”Olen erittäin
iloinen, että Aalto-yliopisto voi osallistua vahvasti Euroopan Unionin
kärkihankkeeseen. Menestys EIT haussa on tunnustus Teknillisen korkeakoulun
vahvalle ICT-osaamiselle ja sen Euroopassa nauttimalle arvostukselle.
Perustettava EIT:n yksikkö vahvistaa edelleen Aalto-yliopiston tutkimuksen
kansainvälisessä arvioinnissa sen vahvuusalueiksi nousseiden ICT:n, median,
laskennan ja mallinnuksen asemaa ja merkitystä Aalto-yliopiston strategialle.
Samalla se yhdistää tutkimuksen, koulutuksen ja innovaatiotoiminnan yhdeksi
saumattomaksi kokonaisuudeksi, joka on erinomaisella tavalla linjassa
Aalto-yliopiston strategian kanssa”, toteaa Aalto-yliopiston rehtori Tuula
Teeri.
EIT edistää eurooppalaista
innovaatiotoimintaa
Vuonna 2008 toimintansa aloittaneen
Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin (EIT) tavoitteena on edistää
Euroopan kestävää talouskasvua ja kilpailukykyä. EU:n suora rahoitus EIT:lle
vuosina 2008–2013 on 308 miljoonaa euroa. EIT:n tarkoituksena on helpottaa
innovaatioiden toteuttamista ja toimia ideahautomona. Strategian
suunnittelusta ja päätöksenteosta vastaa EIT:n johtoryhmä, johon kuuluu
kahdeksantoista tutkimus-, opetus- ja yritysmaailman vaikuttajaa. Suomea
johtoryhmässä edustaa professori Yrjö Neuvo. Instituutin toimintayksiköitä
ovat yliopistojen, korkeakoulujen, tutkimuslaitosten, yritysten ja muiden
sidosryhmien muodostamat itsenäiset yhteistyöryhmät, joita kutsutaan osaamis-
ja innovaatioyhteisöiksi (KIC, Knowledge and Innovation Communities).
Lisätietoa
http://ec.europa.eu/eit/
http://www.eitictlabs.eu/
