31.8 - 4.9
NFC Forumin työkokous ja Oulu NFC Week Oulussa
Uutta liiketoimintaa NFC-teknologiasta
Nokia, VTT ja Oulun kaupunki ovat maailmalla jo leviävän kosketusteknologian edelläkävijöitä, mistä on osoituksena Oulussa parasta aikaa käynnissä olevan NFC Forumin työkokouksen saaminen kaupunkiin. Yli 150 kansainvälisen yrityksen edustajaa on saapunut Ouluun eri puolilta Aasiaa, Eurooppaa ja Yhdysvaltoja edistämään kosketusteknologia NFC:n (Near Field Communication) käyttöönottoa.
NFC Forumin kokouksen yhteyteen on järjestetty lisäksi Oulu NFC Week
-tapahtuma, johon osallistuu noin 200 NFC-teknologiasta kiinnostunutta
yritystä ja organisaatiota eri puolilta maailmaa.
"On
hienoa olla mukana Oulu NFC Week –tapahtumassa, joka kokoaa yhteen globaaleja
johtajia eri puolilta koko NFC-ekosysteemiä ideoimaan, kehittämään ja
suunnittelemaan yhdessä. Tämäntyyppinen toiminta on ensiarvoisen tärkeää
ja tukee olennaisesti NFC Forumin tavoitetta edistää NFC-teknologian
käyttöönottoa eri puolilla maailmaa”, NFC Forumin johtaja Paula
Berger sanoo. Lisäksi Oulu NFC Week on hänen mukaansa käsin kosketeltava
ja jännittävä esimerkki tulevaisuudesta, koska oululaisten jo
laajalle levinnyt NFC-teknologian soveltaminen tarjoaa erinomaisen todisteen
siitä, millainen positiivinen vaikutus NFC:llä voi olla kuluttajiin,
bisnekseen ja kuntiin.
Oulussa on vahva perinne yritysten,
tutkimuslaitosten ja julkishallinnon yhteistyölle uusien sovellusten ja
liiketoiminta-alueiden synnyttämisessä. Ensimmäisiä NFC:hen liittyviä yhteistyöhankkeita
käynnistettiin Oulussa jo vuonna 2004. ”Vahva yritysverkosto ja kansainvälinen tutkimustoiminta
ICT-alueella luo hyvän pohjan liiketoiminnan kehittämiselle myös jatkossa”,
arvioi VTT:n teknologiajohtaja Jussi Paakkari.
NFC
Forumin työkokouksen järjestäminen Oulussa korostaa paikallisen osaamisen
merkittävyyttä. ”Osaamisen vahvistaminen, palveluiden kehittäminen
ja yhteistyö luo uutta hyvinvointia ja liiketoimintaa”, jatkaa Oulun
apulaiskaupunginjohtaja Timo Kenakkala. Hyvä osoitus Oulun vetovoimaisuudesta
oli Technopoliksen järjestämä Matchmaking Forum 1. ja 2. syyskuuta. Parin päivän
aikana järjestettiin pari sataa kahdenkeskistä tapaamista NFC-Forum jäsenten
sekä suomalaisten ja eurooppalaisten ICT-yritysten kesken. Tapahtuma
tarjosi suomalaisyrityksille loistavan tilaisuuden arvokkaiden kontaktien
luomiseen ja sitä kautta teknologian ja liiketoiminnan kehittämiseen.
"Nokia
on yksi NFC Forumin perustajäsenistä, ja olemme aktiivisesti mukana
kehittämässä myös uusia NFC-teknologiaan pohjautuvia
ratkaisuja. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa sekä NFCteknologian kehittämisessä
että uusien NFC-sovellusten kokeilemisessa on globaalin NFCliiketoiminnan edellytyksiä",
toteaa NFC-liiketoiminnan kehittämispäällikkö Peter
Preuss Nokiasta.
Oulu NFC Weekin sisältö koostuu
mobiilimaksamisesta, NFC-teknologian bisnesmahdollisuuksia ja teknologiatietoutta
käsittelevistä seminaareista sekä Technopoliksen organisoimasta, yritysten yhteistyötä
edistävästä Matchmaking-tapahtumasta. Viikon järjestelyistä ovat vastanneet
Oulu Innovation, Oulun Kaupunki, NFC Forum VTT, Nokia ja Technopolis
yhteistyössä Invest in Finlandin kanssa.
NFC Forum
on julkaissut perustamisestaan 2004 lähtien 11 teknistä spesifikaatiota ja
kaksi spesifikaatioehdotusta, jotka tarjoavat väylän uusien
kosketusteknologiaa hyödyntävien ja kuluttajalähtöisten tuotteiden
luomiseen. Lisäksi spesifikaatiot auttavat varmentamaan yhteensopivuuden
jo aikaisempien NFC-sovellusten ja olemassaolevien langattomien sovellusten kanssa.
Nyt NFC Forum hioo loppuun sen ydinspesifikaatioita ja pyrkii lisäämään
NFC-teknologian käyttöä edelleen. NFC-teknologia tarjoaa uusia mahdollisuuksia
muun muassa tiedonhankintaan, vuorovaikutukseen ja maksutapoihin. Ensimmäiset
maailmalla käytössä olevat NFC-sovellukset liittyvät
mobiilimaksamiseen sekä joukkoliikenteen lippujenhankintaan.
Lisätietoja:
NFC
Forum: Ruth Cassidy, rcassidy@virtualmgmt.com,
(+1 617-957-8494)
Oulun kaupunki: Timo Kenakkala, timo.kenakkala@ouka.fi,
(08 558 41112)
VTT: Jussi Paakkari, jussi.paakkari@vtt.fi,
(040 5485286)
Nokia Oyj: Nokia Communications, press.services@nokia.com,
(071 80 34900)
Oulu NFC Week/Oulu Innovation Oy: Janne Mustonen, janne.mustonen@ouluinnovation.com,
(+358 45 675 2929)
www.nfcoulu.com
www.nfc-forum.org
