Tulosta Tulosta Lähetä linkki Bookmark and Share

VTT mukana Helppo avata -keksintökilpailun järjestämisessä

30.03.2009


Suomen Reumaliitto ry:n ja Keksintösäätiön yhdessä kumppaneidensa kanssa järjestämä Helppo avata -keksintökilpailu huipentui palkintojenjakoon 31.3.2009. Palkinnot jaettiin Tekesin Futupack-vuosiseminaarin yhteydessä Espoossa. Kilpailulla haettiin uusia, helposti avattavia päivittäistavara- ja lääkepakkauskeksintöjä. Kilpailuehdotuksia tuli yhteensä 132 ja yritysten kunniamainintasarjaan osallistui kahdeksan markkinoilla jo olevaa tai suunnitteilla olevaa pakkausta. (Suomen Reumaliitto ry:n lehdistötiedote 31.3.2009)

Keksintökilpailu oli osa Reumaliiton Helppo pakkaus on ETU -hanketta. Hankkeen tavoitteena on saada kansalaisille tarjolle nykyistä helpommin avattavia pakkauksia. Vaikuttamisen kohteena ovat erityisesti kauppa, pakkausteollisuus ja suunnittelijat. ETU-hanke toteutetaan RAY:n tuella.

Kilpailuun osallistui runsas joukko keksijöitä ja muotoilualan oppilaitosten opiskelijoita. Palkintolautakunta piti kilpailuehdotusten tasoa korkeana. Voittajien valinnassa painottui helpon avattavuuden lisäksi keksintöjen uutuusarvo. Rahapalkintojen lisäksi kilpailusarjan voittajat saavat Keksintösäätiöltä merkittävän tuen keksintöjen teollisoikeudelliseen suojaamiseen, kehittämiseen ja kaupallistamiseen (arvo n. 6 500 euroa/keksintö).

Ensimmäisen palkinnon voittivat Nikolo Kerimov ja Ilari Laitinen Iisi-pakkauksellaan. Toinen palkinto annettiin 2. palkinto Per-Oskar Joenpellolle ja Lauri Lindqvistille Flopda-pakkauksesta ja kolmas palkinto Easy Use pilleripurkkista Heino Partaselle. Yrityssarjan kunniamaininnan saivat F.K. Trube Oy ja Suominen Joustopakkaukset Oy uudelleensuljettavasta vastakahvileipäpakkauksesta ja Satatuote Oy lineaarilukituksesta säilytysrasioille.

Kilpailun järjestäjät: Suomen Reumaliitto ry ja Keksintösäätiö sekä Elintarviketeollisuusliitto ry, Lääketeollisuus ry, Pakkaustutkimus – PTR ry, Päivittäistavarakauppa ry, Suomen Design for All –verkosto, Suomen Pakkausyhdistys ry, Tekesin Futupack-verkosto, Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ja VTT.

Lisätietoja:

www.helppopakkausonetu.com

Easyopenpack-hanke

VTT on määrittänyt pohjoismaisessa Easyopenpack-hankkeessa pakkauksen avaamisen kriittiset kohdat (Nordic Innovation Centren raportti NT TR 614). Lisätietoja VTT:n erikoistutkija Raija-Liisa Heiniö.