Nyt on hyvä aika investoida kotiin, mutta harkitusti
09.10.2009
Kulumassa oleva syksy on saanut monet kuluttajat pohtimaan, onko nyt oikea aika investoida kotiin, kun talouden taantuman pohja on monien talousennusteiden mukaan sivuutettu. Yksiselitteistä vastausta kysymykseen ei kuitenkaan ole. Jos toimeentulo tuntuu turvatulta, nyt on hyvä aika investoida kotiin.
Perustelut investointiin löytyvät matalista koroista, matalasta inflaatiosta
ja monien hintojen laskusta, käytettävissä olevien tulojen kasvusta
verokevennysten ja palkankorotusten takia sekä valtion
tukitoimenpiteistä. Keskeiset tuet ovat asunto-osakeyhtiöille myönnettävä 10 % korjausavustus
sekä vuoden 2009 alussa nostettu kotitalousvähennys.
Jos
tuntee epävarmuutta työpaikan pysyvyyden suhteen, tulee investoinneissa olla
varovainen. Lomautukset jatkuvat, ja työpaikat vähenevät edelleen lähes
kaikilla sektoreilla, erityisesti teollisuudessa ja rakentamisessa, mutta myös
osassa palveluja. Talouskasvu on lähivuosinakin hidasta, jolloin uusia
työpaikkoja syntyy hitaasti, mutta toisaalta korkojen nousu on maltillista.
Työttömien määrän ennakoidaan kasvavan Suomessa edelleen ainakin vuoden,
mahdollisesti pidempäänkin. Toisin päin tarkasteltuna vajaalla 90 prosentilla
työvoimasta työpaikka on säilymässä, mutta työpaikan menetys
vaikuttaa koko ao. kotitalouden investointimahdollisuuksiin.
Rakentamisen
heikko kysyntä näkyy myös alan hinnoissa. Rakentamisen kustannukset ovat laskusuunnassa,
erityisesti rakennustarvikkeiden ja -tuotteiden. Nyt kannattaa vertailla
hintoja ja pyytää tarjouksia. Työkustannukset eivät ole juuri laskeneet,
tilanne vaihtelee rakentamisen eri sektoreilla. Isännöintiliiton tuoreen
selvityksen mukaan valtion tuen luoma kysynnän kasvu on näkynyt nousseina
hintoina korjaushankkeissa.
Mikä sitten on oikea aika
investoida kotiin? ”Rakennusalan heikko kysyntä tulee jatkumaan melko pitkään,
joten kiirettä investointipäätökseen ei ole. Kaikkiaan rakentamisen
kapasiteetti on vajaakäytössä lähivuosina. Korjausavustuksen vauhdittama
kuluva syksy on vaikeaa aikaa saada edullisia tarjouksia. Tarjoukset voivat
olla halvempia ensi vuonna kuin nyt loppuvuonna”, toteaa asiakasjohtaja Pekka
Pajakkala VTT:ltä. ”Tuille on suunniteltu jatkoa, osin hieman muutettuina.”
Nykyiset
ennätysalhaiset korot edellyttävät tarkkaa harkintaa velanotossa. Uusien
asuntolainojen keskikorko elokuussa 2009 oli 2,2 prosenttia, kun se vuosi
sitten oli 5,5 prosenttia. Korkojen nousu on Pajakkalan mukaan kuitenkin
edessä, ilmeisimmin ensi vuonna. ”Kun kyseessä ovat suuret pitkäaikaiset
investoinnit, tulee huomioida, että korot ehtivät nousta ja laskea monta
kertaa, eikä lainoja saa mitoittaa nykyisen korkotason mukaan. Kannattaa
myös muistaa, että palkankorotukset ovat ilmeisen pienet lähiaikoina
ja veroja korotetaan, kun valtion elvytysvelkoja aletaan lyhentää. Arvonlisäveron
korotus ensi vuoden syksyllä saattaa olla perustelu investoinnille ennen sitä."
Kuluttajien
luottamus tulevaisuuteen on parantunut
Kuluttajien
luottamusta tulevaisuuteen ja erilaisia aikomuksia mitataan Suomessakin
kuukausittain. Uusimmat tiedot ovat syyskuulta eli hyvinkin tuoreet.
Kuluttajien luottamusindikaattori on tunnetuin mittari. Se on parantunut
nopeasti viime kevään pohjalukemista ja oli syyskuussa kohtuullisen
hyvällä tasolla. Kuluttajien aikomukset ostaa asunto ovat pysyneet viime
kevään jälkeen ennallaan. Tieto poikkeaa kiinteistövälittäjien
viimeaikaisista uutisista asuntokaupan voimakkaasta vilkastumisesta. Asuntojen
peruskorjausaikomukset ovat nousseet kuluvan vuoden alusta, mutta nousu on
ollut melko maltillista valtion tukitoimet huomioiden. Tämä osoittaa tukitoimien
tarpeellisuuden. Valtaosa kuluttajista (58 %) näki syyskuussa ajankohdan
edulliseksi kestotavaroiden hankintaan eli sisustamiseen, kodinkoneisiin ja
viihde-elektroniikkaan. Edellä esitettyjen kanssa yhteen sopii tieto,
että kuluttajien lainanottoaikomukset ovat nousseet kesän jälkeen.
Matalat korot lienevät keskeinen syy tulevaisuudenuskon paranemisen ohella.
Asunnon
ostoaikomukset ovat nousussa Pirkanmaalla
Pirkanmaata
koskevat tuoreimmat luottamusindeksitiedot ovat II-neljännekseltä 2009.
Asunnon ostoaikomukset putosivat Pirkanmaalla syksyllä 2008 selvästi rajummin
kuin koko maassa. Toisaalta taas ostoaikomukset ovat nousseet reippaasti
kevään ja kesän aikana. Samantapainen ilmiö on tapahtunut myös
asuntojen korjausaikomuksissa, mutta loivempana. Korjausaikomukset ovat
taloustilanteeseen nähden hyvällä tasolla, mikä on tärkeää asuntojen kunnon ja
korjausvelan kannalta. Edellä esitetyt viestit kuluttajilta ovat hyvä asia
talouden kehitykselle. Raha liikkuu aiempaa paremmin ja tukee rakentajien
muutoin heikkoja kysyntänäkymiä ja työllisyyttä.
VTT:n
asiakasjohtaja Pekka Pajakkala puhui aiheesta Rakentamisen ja asumisen Asta
KOTI 2009-messujen tiedotustilaisuudessa 9.10. klo 10.30 -11.30 Tampereen
Messu- ja Urheilukeskuksessa.
Graafeja
