Veneala murroksen yli panostamalla kehitystyöhön
18.02.2010
Kansainvälinen venetoimiala elää murrosvaiheessa, jossa uudistuksia tehdään vauhdilla. Vienti on ollut alan suomalaisille toimijoille aina tärkeä veturi. Markkinatilanne edellyttää nyt välttämättömiä panostuksia tuotekehitykseen ja palveluihin. Alan yrittäjät ja tutkimusorganisaatiot ovat saaneet kannustusta kehittämisponnisteluilleen, ja käynnissä on parhaillaan jo 35 kehitysprojektia.
”Venetoimialalla eletään parhaillaan murrosvaiheessa, ja uudistukset ovat
välttämättömiä. Suomalaisen venealan nousu taantumasta ja pysyminen
kansainvälisesti kilpailukykyisenä tapahtuu panostamalla uusien tuotteiden ja
palveluiden monipuoliseen kehitykseen”, sanoo Tekesin Vene-ohjelman
koordinaattori Markku Hentinen VTT:ltä.
Taantuman
aikana edessä on ollut sopeutuminen myynnin jyrkkään hiljenemiseen sekä
vienti- että kotimarkkinoilla. Pientä piristymistä alalla on onneksi jo
havaittavissa, ja alalle suunnatut t&k-panostukset ovat osoittautuneet
taantumassa tarpeellisiksi.
Markkinatilanne on silti
jatkossa haastava, ja kansainvälinen kilpailu kovaa. Suuret kansainväliset
yritykset pystyvät kehittämään tuotteitaan voimakkaasti myös heikon myynnin
aikana. ”Tähän olisi suomalaisten venealan yrittäjien pystyttävä vastaamaan.
Nyt katsotaan kenellä on varaa tehdä tätä kehitystyötä, ja tähän Tekes tulee
avuksi”, toteaa Hentinen.
Viennin uuden nousun
avainsanoja ovat tehokas markkinointi- ja myyntiverkosto, trendikkäät tuotteet
ja tehokas tuotanto, joka taipuu yksilöllisiinkin tuotteisiin. Uusia trendejä
ovat esimerkiksi kehittyneet propulsiojärjestelmät ja ympäristöhygienian
huomioivat valmistustekniikat.
Tekesin Vene-ohjelmassa
käynnistynyt 35 projektia
Tekesin Vene-ohjelman kautta on suunnattu rahoitusta ja luotu
yhteistyöfoorumeja, joilla kannustetaan suomalaisia organisaatioita
kehittämään tuotteitaan, palvelujaan ja toimintatapojaan. Kahden ensimmäisen
ohjelmavuoden aikana ohjelmassa on käynnistynyt yhteensä 35 eri yritys- ja
tutkimusorganisaatioprojektia. Tekesin yhteenlaskettu rahoitusosuus on vuosina
2007–2009 ollut 7 miljoonaa euroa. Rahoituksesta on suuntautunut
yrityshankkeisiin noin 70 prosenttia ja tutkimusorganisaatiohankkeisiin loput.
Yritykset
omistavat itse kehitystyönsä tulokset, mutta tutkimusprojektit ovat julkisia,
ja siten hyödynnettävissä koko venealalla. Vene-ohjelman tulokset ovat
lupaavia. Tutkimushankkeissa on kehitetty muun muassa sisätiloiltaan
hiljaisempia moottoriveneitä ja uusia valmistusmenetelmiä.
Ohjelman
kokonaisvolyymi on ollut 12 miljoonaa euroa mukaan lukien yritysten ja
tutkimusorganisaatioiden omat panokset. Ohjelma jatkuu vielä vuodet 2010 -
2011. Ohjelman koordinaattori Hentinen toteaa, että mukaan kaivataan lisää
hyviä hankkeita varsinkin yrityspuolelle.
Lisätietoja
VTT Expert Services Oy: Markku Hentinen
Palvelupäällikkö ja Vene-ohjelman koordinaattori
020 722 6212
Tekes: Matti Evola
Ohjelmapäällikkö
050 557 7835, etunimi.sukunimi@tekes.fi
