Tiedosta innovaatioksi: Tietoalan kansainväliset kärkinimet saapuvat Suomeen
13.04.2010
Suomi pääsee isännöimään tietoalan kansainvälistä huipputapahtumaa, kun ICSTI (International Council for Scientific and Technical Information) järjestää vuosittaisen konferenssinsa Helsingissä 10.−11.6.2010. Konferenssi kokoaa yhteen suuren joukon alan kärkinimiä ja päättäjiä. Konferenssin suomalaiset järjestäjät ovat Tietoasiantuntijat ry, VTT ja Patentti- ja rekisterihallitus PRH. (Tietoasiantuntijat ry:n tiedote 7.4.2010)
Kaksipäiväisen konferenssin pääteemana on ”From Information to Innovation” –
tiedosta innovaatioksi. Aihe on ajankohtainen, sillä tiedolla ja sen
hallinnalla on kasvava merkitys tieteellisen, teknisen ja liiketaloudellisen
kehityksen vauhdittajana.
Yritykset ja organisaatiot ovat
valtavan haasteen edessä, kun tiedon määrä kasvaa räjähdysmäisesti. Jotta
kilpailussa pysyy mukana, sirpaleisesta tietotulvasta on kyettävä löytämään
olennainen ja luotettava aines tehokkaasti. Kyky hallita ja hyödyntää tietoa
on lähtökohta innovaatioille ja menestykselle.
Keskustelua
aiheesta herättelevät tietoalan kotimaiset ja kansain¬väliset vaikuttajat.
Suomalaista asiantuntemusta edustaa muun muassa Sitran yliasiamies Mikko
Kosonen, joka käsittelee puheen-vuorossaan tiedonkäytön ja strategisen
ketteryyden merkitystä kiihtyvien muutosten nykymaailmassa. VTT:n pääjohtaja
Erkki KM Leppävuori puolestaan pohtii tiedon roolia moniteknologisen
tutkimuskeskuksen ja sen asiakkaiden näkökulmasta. Suomalaisista kärkinimistä
mukana on myös Kone Oyj:n teknologiajohtaja Jussi Oijala. Hän kuvaa globaalin
yrityksen innovaatioprosessia sekä asiakaslähtöisen avoimen
innovaatiotoiminnan mahdollisuuksia ja haasteita.
Kansainvälisiin
alan kärkinimiin kuuluu muun muassa Seed Media Groupin perustaja ja
toimitusjohtaja Adam Bly, joka puhuu avoimesta tiedeyhteisöstä ja sen
mahdollisuuksista. Elsevierin Jay Katzen kertoo käänteentekevästä
tiedeyhteisön avoimen yhteistyön ja tiedonjakamisen mahdollistavasta
palvelualustasta.
ICSTI on tieteellis-teknisen informaation asemaa, käyttöä ja
vaikutusmahdolli¬suuksia edistävä kansainvälinen järjestö. Se koostuu
organisaatiojäsenistä, kuten alan yrityksistä, järjestöistä ja muista
toimijoista. www.icsti.org >events
Tietoasiantuntijat
ry on tietotyön yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka kokoaa yhteen tiedon
tuottajat, tiedon välittäjät ja uuden tiedon luojat. Se toimii
yksilöjäsentensä ammatillisen uudistumisen ja verkostoitumisen edistämiseksi
sekä yhteisöjäsentensä tietoammattien ja toimialan kehittämiseksi. www.tietoasiantuntijat.fi
Ohjelma
ja ilmoittautumiset
Lisätietoja
Kirsi Tuominen
Tietopalvelupäällikkö
020 722 4370
Pirjo Kainu, Tietoasiantuntijat ry.
+358 50 572 2779
