VTT:n ja Kemiran vesitutkimushanke voitti Tehtävä Suomelle -kilpailun
22.04.2010
Suomi nousuun vesiosaamisen avulla -kilpailuehdotus sai 59,2 prosenttia yleisön äänistä
VTT:n ja Kemiran yhteinen SWEET-vesitutkimuskeskus voitti Tehtävä Suomelle –ideointikisan. Yleisöäänestyksen perusteella valittu voittaja julistettiin 21.4. MTV3-kanavalla 45 minuuttia ohjelmassa. Idea sai 59,2 prosenttia yleisön äänistä.
Suomalaiset lähettivät Tehtävä Suomelle -verkkosivustolle noin 200 ideaa
siitä, millä teoilla Suomi nostetaan maailmankartalle. Kolme parasta
ideaa sisällytetään Suomen maabrändivaltuuskunnan ensi syksynä julkistettavaan
loppuraporttiin. Tämän lisäksi niille etsitään "bisneskummit", joiden
tarkoituksena on edistää ideoiden eteenpäin viemistä tulevaisuudessa.
Kemira
Oyj:n ja VTT:n hiljattain perustama SWEET-vesitutkimuskeskus tuottaa
teknologiaa ja ratkaisuja paljon vettä käyttäville teollisuudenaloille sekä
maailmanlaajuiseen vesipulaan ja kasvattaa Suomeen ainutlaatuista
vesiosaamista.
Vesiteknologia on hyvä esimerkki
suomalaisesta osaamisesta, jonka avulla pystytään ratkaisemaan merkittäviä
globaaleja haasteita. Menestyminen vesiosaamiseen perustuvien tuotteiden,
palveluiden ja ratkaisujen kehittämisessä luo Suomelle kasvua, työtä ja
kestävää kehitystä sekä elinvoimaista osaamista ympäristöteknologioiden
veturina.Vesiteknologia on tällä hetkellä nopeimmin kasvava ala maailmalla.
Lisätietoja
kilpailusta
