Kansainvälinen tietotekniikkahanke tähtää 20 %:n energiansäästöön
05.07.2010
VTT on keskeinen partneri eurooppalaisessa ICT-hankkeessa, joka tähtää 20 prosentin suoraan säästöön palvelinkeskusten ICT-laitteiston (palvelimet ja verkkolaitteet) sähkön kulutuksessa. Tavoitteena on kustannusten ja energian säästön lisäksi pienentää palvelinkeskusten hiilijalanjälkeä.
Tähän mennessä energian säästämiseen on pyritty vain kehittämällä yksittäisiä
ICT-laitteiston komponentteja energiatehokkaammiksi. Tammikuussa 2010 alkanut
FIT4Green-hanke ottaa huomioon koko ICT-ketjun eli asiakkaalta verkon kautta
palvelinkeskukseen, jolloin koko ketjun energian kulutus voidaan optimoida
yksittäisen laitteen sijasta.
Hankkeen tavoitteena on
myös, että suoran 20 % säästön lisäksi vähentynyt sähkön kulutus johtaa 30 %
lisäsäästöihin palvelinkeskuksen jäähdytyksessä. Vähentyneen sähkön kulutuksen
johdosta palvelinkeskuksen hiilijalanjälki pienenee. Hiilijalanjälkeä pyritään
pienentämään edelleen siirtämällä palveluja palvelinkeskukselta toiselle
keskukselle, jonka käyttämä sähkö voidaan tuottaa mahdollisimman
päästöttömästi. Palvelujen laatu pyritään pitämään silti samana.
VTT:llä
on hankkeessa keskeinen rooli simulaatiomallin kehityksessä, jonka avulla
energian kulutusta mallinnetaan sekä testataan erilaisia energiansäästötapoja.
Simulaatiomallin kehityksen lisäksi VTT on mukana luomassa oikeaa toteutusta
nykyisten palvelinkeskusten ohjausjärjestelmien päälle. Toteutus suunnitellaan
sellaiseksi, että sen voi liittää minkä tahansa tyyppisen palvelinkeskuksen
ohjausjärjestelmään. Toteutuksen avulla voidaan kontrolloida palvelinkeskuksen
resurssien käyttöä ja sammuttaa käyttämättömät laitteet.
FIT4Green-projekti
päättyy vuonna 2012. Sen koordinoijana toimii espanjalainen GFI Informática ja
teknologiajohtajana HP Italy Innovation Centre Italiasta. VTT:n lisäksi
hankkeessa ovat mukana University of Passau (Saksa), Jülich Supercomputing
Centre (Saksa), Imperial College London (Englanti), University of Mannheim
(Saksa), Create-Net (Italia), Eni S.p.A. (Italia) ja Almende BV (Hollanti).
Lisätietoa
hankkeesta:
www.fit4green.eu
Lisätietoja
Jyrki Huusko
Tutkija, tiimipäällikkö
020 722 2260
María Pérez Ortega
Projektipäällikkö, GFI Informática
+32 16 381 111
