VTT kehittää palvelua uusien kuljettajien tueksi
12.05.2010
Tampereen seudulta ja pääkaupunkiseudulta haetaan testikäyttäjiä
VTT tutkii uusien kuljettajien ajamista ja siitä annettavan palautteen vaikutuksia. Tutkimukseen haetaan 50 – 100 vapaaehtoista testikäyttäjää, jotka palautetietojen lisäksi saavat tutkimuksen ajaksi veloituksetta käyttöönsä paikannuspalveluja. Uusien kuljettajien ajamisen tukemista koskeva testi on osa Liikenne- ja viestintäministeriön, Liikenneviraston ja Liikenteen turvallisuusviraston VTT:ltä tilaamaa tutkimusta.
Tutkimus tehdään testikäyttäjien omilla autoilla, joihin testin ajaksi
asennetaan tietoja keräävä paikannuslaite. Testikäyttäjiksi etsitään Tampereen
seudulta ja pääkaupunkiseudulta kotitalouksia, joiden henkilöauton aktiivisena
käyttäjänä on äskettäin ajokortin saanut henkilö. Testaus ei estä muita
ajamasta perheen autolla, eikä uuden kuljettajan tarvitse omistaa autoa.
Testikäyttäjille
tuotetaan testin eri vaiheissa erilaisia ajamista koskevia palautetietoja.
Palautteen erittelyä varten äskettäin ajokortin saaneen kuljettajan ja muiden
kuljettajien ajojen erittelyyn on käytettävissä avaimen kaltainen tunniste.
Palautetietoja toimitetaan uudelle kuljettajalle, mutta myös auton
omistajalle, joka voi olla esimerkiksi hänen vanhempansa. Palautetta pyritään
kehittämään kokeilun kuluessa. Sitä varten testin kuluessa testikäyttäjille
esitetään internetin välityksellä palvelua koskevia kysymyksiä.
Tutkimus
käynnistyy touko-kesäkuun vaihteessa ja se kestää kuusi kuukautta.
Testikäyttäjät jaetaan ryhmiin, jotka saavat erilaista palautetta
vaihtelevilla aikatauluilla. Testikäyttäjille kerrotaan aina etukäteen, mistä
tiedoista palautetta tullaan antamaan.
Tutkimus toteutetaan
PPCT Oy:n paikannuspalvelun avulla (www.paikannin.com),
joka tarjoaa käyttäjille mm. automaattisen ajopäiväkirjan. Tämän lisäksi
aktiiviset testikäyttäjät palkitaan. Testikäyttäjäksi haluavat voivat saada
lisätietoja ja ilmoittautua mukaan tutkimukseen internetissä: http://uusikuljettaja.vtt.fi
Samanaikaisesti
VTT:llä on käynnissä myös Tampereen ja Oulun seuduilla tutkimus
matkapuhelimella välitettävistä opastus- ja tietopalveluista. Siinä
tutkimuksessa keskitytään taloudellisen ajamisen opastuksen, liikennetiedon ja
ylinopeusvaroitusten vaikutusten selvittämiseen. Tutkimukseen voi ilmoittautua
osoitteessa:
http://www.telefot.eu/oulufot/
