Uusia mahdollisuuksia tehokkaaseen koneiden värähtelyn ja melun hallintaan
18.05.2010
VTT ja Oy Noisetek Ab ovat kehittäneet uusia menetelmiä koneiden värähtelyn ja melun hallintaan. Kehitystyön tuloksena syntyneen ELASTE-tuoteperheen korkean vaimennuskyvyn värähtelynvaimennustuotteet tarjoavat mahdollisuuden toteuttaa ja korvata nykyisin käytössä olevia vaimennusratkaisuja tehokkaammilla ja säädettävillä epoksipohjaisilla ratkaisuilla. Ne myös avaavat täysin uusia markkinoita sovelluskohteissa, joissa esimerkiksi rakenteiden keventämisen myötä esiin tuleville melu- ja värähtelyongelmille tulee löytää kustannustehokas ratkaisu.
Tutkimushanke on kasvattanut perustietoutta ja projektin tuloksena
suomalaisilla kone- ja laitevalmistajilla on entistä paremmat valmiudet
toteuttaa tulevaisuuden vaatimukset värähtely- ja melutasoista. Tulokset
koskettavat erityisesti kone- ja kuljetusvälinesektoria, mutta tärinä ja melu
aiheuttavat ongelmia yleisesti myös muilla aloilla.
Noisetekin
valmistamien ELASTE-tuotteiden avulla saavutetaan entistä turvallisempia ja
pitkäikäisempiä koneita ja laitteita, jotka ovat yhä miellyttävämpiä käyttää.
Tutkimushankkeessa olivat mukana mm. Konecranes, Wärtsilä, Metso, Sandvik sekä
Junttan. Projektin erinomaisten tulosten ja kokemusten myötä Noisetek uskoo
vahvasti ELASTE tuotteidensa kilpailukykyyn myös kansainvälisillä markkinoilla.
’’Projektin
aikana epoksipohjaisten ELASTE-tuotteiden valmistustekniikoihin ja
vaimennusratkaisujen mitoitukseen liittyvä osaaminen siirrettiin Noisetekille.
Tutkimuslaitoksen ja yritysten välinen vuorovaikutus ja yhteinen verkottuminen
kehittyivät merkittävästi ja ne mahdollistavat tehokkaan yhteistyön myös
jatkossa’’ kuvailee Noisetek Oy:n tuotemyyntipäällikkö Lasse Kinnari
Noisetekin
ja VTT:n mukaan projekti on hyvä esimerkki siitä, mitä poikkitieteellisellä
lähestymistavalla on mahdollista saavuttaa kohtuullisen lyhyessäkin ajassa.
Kehitystyön lähtökohtana oli yhdistää uusinta materiaalitekniikkaa äänen- ja
värähtelynhallinnan osaamiseen ja näin kehittää suomalaisen teollisuuden
osaamista ja kilpailukykyä.
Lisätietoja
Tomi Lindroos
Tutkija
020 722 3714
Oy Noisetek Ab Jussi Eerola, toimitusjohtaja
(03) 359 7900
