Uudella suomalaisteknologialla tutkittiin lasten hyötyliikuntaa
03.06.2010
Tutkimuksen mukaan pääosa lasten päivittäisestä liikunnasta tapahtuu kouluaikana ja lasten liikuntatottumuksiin voidaan vaikuttaa yksinkertaisilla motivointikeinoilla. Hookie Technologies Oy:n tutkimuksessa käyttämä järjestelmä perustuu VTT:n kehittämiin algoritmeihin jotka tunnistavat automaattisesti liikkujan ja hänen suorittamansa liikuntamuodon ja määrän. (Hookie Oy:n lehdistötiedote 3.6.2010)
"Ratkaisussa käytetty teknologia perustuu VTT:n kehittämiin ja keskeisiltä
osiltaan patentoimiin menetelmiin. Näillä menetelmillä käyttäjän mukanaan
kantamat laitteet voivat ensinäkin varmistua käyttäjän henkilöllisyydestä sekä
tunnistaa liikuntamuodon, esimerkiksi kävelyn, pyöräilyn tai juoksun.
Menetelmät ovat esimerkki ubiikkista, jossa fyysinen maailma ja tietotekniikka
sulautuvat yhä tiiviimmin yhteen. VTT kehittää ubiikki-teknologiaa Open Smart
Spaces -ohjelmassaan."
Tutkimuksessa oli mukana kolme
koululuokkaa Isoniitun koululta Klaukkalassa. Kukin luokka kantoi
järjestelmään kuuluvaa liikuntamittaria kuuden päivän ajan. Ensimmäistä kertaa
lasten päivittäistä liikuntamäärää tutkittiin näin suurella otoksella
liikuntamittareilla eikä pelkällä haastattelututkimuksella. Tutkimus
toteutettiin yhteistyössä Nuori Suomi ry:n kanssa.
Tutkimuksessa
kerättiin tietoa lasten liikunnan määrästä ja jakautumisesta päivän aikana.
Myös Internetin ja konsolipelien käyttöä sekä vanhempien suhtautumista lasten
liikunnan motivointiin kartoitettiin.
Suurin osa
päivittäisestä liikunnasta kouluaikana
Suurin
osa lasten päivittäisestä liikunnasta tapahtui koulupäivän aikana mihin
laskettiin myös aamut ja koulumatkat. Vanhemmilla ikäluokilla ilmiö oli
selkeämpi, mutta ensimmäisen luokan oppilaat liikkuivat tasaisemmin läpi
päivän. Nuoremmilla myös viikonloppu oli aktiivisempi.
Lähes
kaikki vanhemmat ilmoittivat kannustavansa lastansa liikkumaan mutta
liikunnasta lastaan palkitsi vain viidennes kun kotitöistä palkitsi hieman yli
puolet.
Lasten liikuntamäärään voidaan vaikuttaa
Aamuisin
tapahtuneen liikuntadatan keräämisen yhteydessä lapset näkivät suorittamansa
liikuntamäärän ja siihen pohjautuvan hauskan virtuaalipalkinnon.
Yksinkertaisella palkitsemismallilla saatiin lapset innostumaan oman liikunnan
seuraamisesta ja lisäämään liikkumistaan tutkimuksen aikana.
Lasten
ja nuorten vähäinen liikunta on kasvava ongelma
Lasten
ja nuorten liikunnan vähäisyys ja väärät ruokailutottumukset aiheuttavat
liikalihavuutta ja suuria terveydellisiä ongelmia. Ensimmäistä kertaa on
kasvamassa sukupolvi jonka odotettu elinikä on lyhyempi kuin heidän
vanhempiensa.
Tutkimuksen toteuttajat
Hookie
Technologies Oy kehittää lapsille ja nuorille uudentyyppisiä liikuntaan
motivoivia tuotteita ja palveluja. www.hookietech.com.
Nuori
Suomi ry on sitoutumaton järjestö, jonka tehtävänä on edistää lasten ja
nuorten hyvinvointia ja elämäniloa liikunnan ja urheilun avulla.
www.nuorisuomi.fi.
Lisätietoja
Heikki Ailisto
VTT, Tutkimusprofessori
040 555 0726
Hannu Puolitaival
Hookie Technologies Oy, Markkinointijohtaja
040 5060 226
