Tulosta Tulosta Lähetä linkki Bookmark and Share

VTT mukana avaamassa Etelä-Amerikan logistiikan pullonkauloja

17.08.2010


VTT ja kolme muuta eurooppalaista tutkimusorganisaatiota osallistuvat Etelä-Amerikan maiden tavarakuljetusten kehittämisen EU-rahoitteisessa ENABLE-hankkeessa. Onnistuessaan hanke alentaa kuljetuskustannuksia ja tehostaa Euroopan ja Etelä-Amerikan välistä tavaraliikennettä. Hanke perustuu eurooppalaisen osaamisen soveltamiseen Etelä-Amerikan tavaraliikennejärjestelmässä.

ENABLE-hankkeen tavoitteena on kehittää EU:n ja Etelä-Amerikan välistä tavaraliikennettä. Hanke parantaa EU:n ja Etelä-Amerikan maiden suhteita siirtämällä logistiikkaosaamista ja kehittämällä kauppasuhteita. Hanke tähtää myös kestävän kehityksen mukaisen tavaraliikennejärjestelmän luomiseen Etelä-Amerikassa. Erityisesti hankkeessa keskitytään eri kuljetusmuotojen yhdistämiseen eli intermodaalikuljetuksiin Brasiliassa ja Argentiinassa.

Etelä-Amerikan kuljetusten solmupisteet ja kuljetusväylät ovat ruuhkaisia. Etelä-Amerikan nopeasti kehittyvä talous vaatii kuljetusjärjestelmien kehittämistä, jotta se pystyy vastaamaan kapasiteetiltaan tavaraliikenteen tarvetta. Parempi logistiikka Etelä-Amerikassa tekee kuljetuksista kustannustehokkaampia, joka osaltaan vaikuttaa myös tuotteiden hintoihin markkinoilla.

EU:ssa tehtyjen tutkimusten hyödyntäminen Etelä-Amerikan markkinoilla tarjoaa Etelä-Amerikan maille oikotien omien logistiikkajärjestelmien kehittämistyöhön. ENABLE hankkeessa sovelletaan parhaita eurooppalaisia käytäntöjä ja innovaatioita. Hanke auttaa tunnistamaan Etelä-Amerikan logistiikkajärjestelmän kehityskohtia ja tätä kautta pyritään kehittämään paikallisia toimintatapoja EU:n avustuksella.

Enable hankkeella edistetään EU:n ja Etelä-Amerikan elinkeinoelämän ja julkishallinnon yhteyksiä. Tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa yrityksissä, kuljetusalan toimijoiden välisessä yhteistyössä sekä viranomaisten päätöksenteossa. Hanke toimii myös alustana uusien yhteyksien solmimiseen tulevaisuudessa. Etelä-Amerikan maiden logistiikan kehittyminen kasvattaa pitkällä aikavälillä EU:n ja Etelä-Amerikan välistä kauppaa. Tulevaisuudessa ENABLEn tapaista logistiikka-tutkimushanketta kyetään hyödyntämään myös muilla alueilla.

ENABLE-hankkeen koordinaattorina on kreikkalainen Centre for Research and Technology Hellas - Hellenic Institute of Transport (CERTH/HIT). VTT:n ohella hankkeeseen osallistuu myös viisi muuta tutkimusorganisaatiota EU:sta ja Etelä-Amerikasta. Tutkimuksen päärahoittaja on EU. ENABLE-hanke jatkuu vielä vuoden.

Lisätietoa Enable-hankkeesta: http://www.enable-project.net/


Lisätietoja

Antti Permala
Johtava tutkija
020 722 4535

Jarkko Lehtinen
Erikoistutkija
020 722 4562

 

 

Lisätietoja

Antti Permala
Johtava tutkija
020 722 4535

Jarkko Lehtinen
Erikoistutkija
020 722 4562