Elektroniikan muovailtavuudesta uusia mahdollisuuksia tuotesuunnitteluun
09.02.2010
VTT:n, Taideteollisen korkeakoulun, Lapin yliopiston ja Lahden muotoiluinstituutin yhteistyön tuloksena syntyi 23 tuoteideaa, joissa on yhdistetty muovia ja elektroniikkaa.
Yhdistämällä eri toimijoiden ideat, muotoilu ja tekninen osaaminen löydettiin
sekä valmiita kaupallistettavia tuotteita että tulevaisuuden mahdollisuuksia.
Ranteen ympärille asettuva sanelumuistio on hyvä esimerkki tulevaisuuden
tuotteesta. Laitteessa näyttö, käyttöliittymä sekä muu tarvittava
elektroniikka mukautuvat ranteen muotoihin, jolloin muistiosta tulee kevyt,
kestävä ja korumainen tuote.
Elektroniikan
ominaisuudet eivät enää aseta rajoituksia tuotteiden muotoilulle
tulevaisuudessa, sillä valmistusteknologiat kehittyvät yhä edullisempaan ja
muovattavampaan suuntaan. Elektronisia tuotteita voidaan muotoilla jatkossa
vapaammin käyttämällä joustavaa materiaalia elektroniikkapiirien
valmistuksessa nykyisten jäykkien ja tasomaisten piirilevyjen sijaan. Valmis
tuote voi olla esimerkiksi osittain tai kokonaan joustava, aerodynaamisempi
tai muutoin käyttäjän asettamat vaatimukset nykyistä paremmin huomioiva.
VTT
kehittää muovipohjaista elektroniikan valmistusteknologiaa, jossa yhdistyvät
optiikan, mekaniikan ja painetun elektroniikan tutkimusalat. Siinä
elektroniikan komponentit integroidaan muovivalun sisään, jolloin tuotteiden
kokonaiskomponenttimäärää voidaan pienentää, kokoonpanokustannuksia laskea
sekä parantaa tuotteiden kestävyyttä. Muoviin valetut ja joustavalle alustalle
painetut komponentit soveltuvat hyvin massatuotantoon. Valmistusteknologian
ansiosta laitteiden koko pienenee, koska niiden sisälle ei jää enää tyhjää
tilaa, kuten nykyisissä laitteissa. Lisäksi joustavan piirilevyn myötä
tuotteita voidaan muotoilla entistä vapaammin.
Varsinaisen
valmistusteknologian kehittämisen rinnalle on käynnistetty hanke, jonka
tavoitteena on kartoittaa suomalaisen teollisuuden tarpeita ja mahdollisuuksia
kyseisen teknologian alueella. Tämän Tekesin tukeman hankkeen sisällä on
aloitettu yhteistyö suomalaisten teolliseen muotoiluun keskittyvien
tutkimustahojen kanssa. Lapin yliopiston, Taideteollisen korkeakoulun ja
Lahden muotoiluinstituutin yhteisen muovituotteiden suunnitteluun keskittyvän
kurssin sisältöä on suunnattu muovia ja elektroniikkaa yhdistävään
teknologiaan.
