Kameravalvonnan uusi teknologia auttaa ehkäisemään terrori-iskuja
08.09.2010
VTT kehittää kuva-analyysiteknologiaa, joka tehostaa hylättyjen matkatavaroiden valvontaa julkisilla paikoilla
Julkisilla paikoilla on käytössä lukuisia kameravalvontajärjestelmiä, jotka kykenevät keräämään suuria määriä kuvamateriaalia. Toistaiseksi kuitenkin puuttuu tehokkaita tapoja analysoida automaattisesti kuvamassaa ja tunnistaa etukäteen mahdolliset riskitilanteet. VTT on mukana EU:n tutkimusprojektissa, joka kehittää tähän tarpeeseen tietoteknisiä ratkaisuja.
Riskitilanteen voi aiheuttaa esimerkiksi julkiselle paikalle jätetty
matkalaukku, joka saattaa sisältää räjähdysaineita tai muita turvallisuutta
vaarantavia aineita. Terrori-iskut, jotka perustuvat hylättyjen
matkatavaroiden taktiikkaan, ovat jo vaatineet useita siviiliuhreja.
Matkatavaroiden valvonta on tärkeää erityisesti lentokentillä,
rautatieasemilla, messualueilla ja kansallisesti merkittävän infrastruktuurin
yleisötiloissa.
Euroopan komission rahoittaman
SUBITO-projektin tavoitteena on parantaa olemassa olevien
kameravalvontajärjestelmien kuva-analyysiteknologiaa. Projektissa kehitettävän
sovelluksen avulla kamerat tunnistavat automaattisesti hylätyt matkatavarat ja
saavat nopeasti selville tavaran jättäneen henkilön sekä hänen käyttämänsä
kulkureitin.
VTT on kehittänyt projektissa työkaluja, joiden
avulla älykameroita voidaan käyttää tehokkaammin. Kaupallinen potentiaali
uudelle sovellukselle on merkittävä, sillä sen avulla kuvamateriaalia voidaan
hyödyntää jo ennen kuin jotain on tapahtunut.
Turvallisuusviranomaiset
voivat siirtää hylätyn matkalaukun nopeasti syrjään, jos sen arvioidaan
aiheuttavan riskitilanteen. Laukku voidaan siirtää esimerkiksi messualueen tai
lentokentän löytötavaratoimistoon, jos se on aiheuttanut turhan hälytyksen.
SUBITO
lisää turvallisuutta kustannustehokkaasti, sillä uusi teknologia voidaan
rakentaa jo olemassa olevien valvontajärjestelmien pohjalle. Siten myös
yksityisyyden suojaa koskevat kysymykset on helpompi ottaa huomioon, koska
järjestelmien ylläpitäjien on jo pitänyt tehdä selvityksiä yksityisyyden
suojaan liittyen.
Kameravalvonnan tehokkuutta lisää
pelotevaikutus: usein jo pelkkä tietoisuus tehostetusta valvonnasta edistää
turvallisuutta julkisilla paikoilla.
SUBITO-projektiin
osallistuu kymmenen partneriorganisaatiota kuudesta Euroopan maasta. Partnerit
ovat alan asiantuntijoita tutkimuslaitoksista, yliopistoista, teollisista
yrityksistä ja loppukäyttäjistä.
Projekti
jatkuu ensi vuoden lopulle ja se toteutetaan tiiviissä yhteistyössä
loppukäyttäjien kanssa. Tavoitteena on varmistaa, että
turvallisuusviranomaiset saavat käyttöönsä tarpeitaan vastaavaa teknologiaa.
Mediamateriaali:
Eija Kupi:
Turvallisuusalan tulevaisuus Suomessa
Jukka
Laitinen: SUBITO - Tulevaisuuden kameravalvontaa
Jari
Jankkari: Hajautettu, langaton kameravalvonta
Lisätietoja
Jouko Viitanen
Tutkimusprofessori
020 722 3639
Jukka Laitinen
Erikoistutkija
020 722 3637
Jari Jankkari
Tutkija
020 722 3357
