Puolet VTT:n IHME-tilan kävijöistä koki teknologian helppokäyttöiseksi
28.09.2010
Kuluttajat mukana elämyksellisten tilojen ja uusien palvelujen suunnittelussa
VTT:n uusien teknologioiden ja palveluiden kehittämisympäristö, IHME-tila, oli avoinna yleisölle Ideaparkin ostoskeskuksessa 28.6. – 15.8.2010. Kävijöitä oli arviolta noin 2500 henkeä. Heistä 355 jätti kirjallista palautetta tilassa käytettävissä olevista jokapaikan tietotekniikkaan eli ns. UBI-teknologiaan perustuvien vapaa-ajan kuluttajasovelluksista.
Ideaparkin liikehuoneistoon rakennetussa tilassa oli esillä nykyteknologian
sovelluksia, joihin kauppakeskuksen asiakkaat pääsivät vapaasti tutustumaan ja
kokeilemaan.
Tilassa oli esillä lisätyn todellisuuden
sovelluksia, paineanturilattialla pelattava peli ja virtuaalimatka Virtual
Travel. Jälkimmäinen osoittautui suosituimmaksi sovellukseksi. Asiakkaat
pääsivät kokeilemaan lisäksi älytaulun käyttöä ja tutustumaan ilman 3D-laseja
toimivaan 3D-televisioon.
Lähes puolet vastaajista koki
nykyteknologian ennemmin yksinkertaiseksi kuin monimutkaiseksi. Vastaajista 25
% ei mieltänyt teknologiaa erityisen helpoksi tai vaikeaksi. Tila houkutteli
erityisesti lapsia ja tekniikasta kiinnostuneita tutustumaan tilaan, mutta
kiitettävästi myös muut käyttäjäryhmät löysivät tilan ja tulivat kokeilemaan
ja kommentoimaan uusia teknologiasovelluksia. Kiinnostusta vaikuttaa
teknologian kehitykseen löytyi paljon, mikä kävi ilmi myös avoimien
kysymyksien vastauksista: parannusehdotuksia ja uusia ideoita ehdotettiin
runsaasti.
IHME-hankkeessa hankittua kokemusta ja tuloksia
hyödynnetään jatkossa useissa eri hankkeissa: valmisteilla on mm.
eurooppalaisen, sulautettuja tietotekniikkajärjestelmiä kehittävän
Artemis-ohjelman UBISS-hanke, jossa kehitetään uudenlaisia tuotteiden ja
palveluiden innovointi- ja kehittämisympäristöjä, jotka pohjautuvat jokapaikan
tietotekniikan ja sulautettujen järjestelmien teknologioihin.
VTT:n
koordinoimassa IHME-projektissa ovat mukana Ideapark Koy, Luova Tampere,
Aurinkomatkat, Neuroagent, Lempäälän kehitys, Nokia, ja Tekes.
Mitä
UBI-teknologia tarkoittaa?
Jokapaikan tietotekniikka eli
UBI-teknologia (Ubiquitous Computing, Ambient Intelligence) toimii
huomaamattomasti ympäristössään. Tietotekniikan, elektroniikan komponenttien,
tietoverkkojen ja anturijärjestelmien avulla voidaan yhdistää esineitä,
asioita ja ihmisiä, mikä antaa mahdollisuuden uusiin palvelumuotoihin ja
liiketoimintaan
