VTT:n pääjohtaja Erkki KM Leppävuori: Uusi turvallisuusteknologia käyttöön koko Itämeren alueella
09.02.2010
Meriturvallisuutta tarkasteltava kansainvälisenä kokonaisuutena
Itämeren laivaliikenteen riskejä on tarkasteltu tähän asti vain alueilla,
joissa on tunnistettu onnettomuusriskin mahdollisuus. Näillä alueilla eri
maiden tekemät riskitarkastelut eivät ole kuitenkaan vertailukelpoisia. VTT:n
mukaan koko Itämeren meriliikenteen turvallisuus kasvaisi, jos
onnettomuusriskejä tarkasteltaisiin kaikissa maissa ja laajemmilla alueilla
yhtäläisesti sovitun riskienarviointijärjestelmän mukaisesti.
”Myös
alusten automaattinen tunnistus- ja viestinvälitysjärjestelmä AIS tarjoaa
huomattavia mahdollisuuksia Itämeren meriturvallisuuden lisäämiseen.
Panostamalla meriturvallisuutta lisäävään teknologiaan voidaan välttää
onnettomuuksia ja säästyä korvaamattomilta henkilö- ja ympäristövahingoilta”,
pääjohtaja Erkki KM Leppävuori toteaa.
Pääjohtaja Erkki KM Leppävuoren mukaan Itämerelle tulisi luoda yhteiset
periaatteet kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n (International Maritime
Organization) suositteleman Formal Safety Assessment -riskianalyysimenetelmän
soveltamiseksi.
Teknologia on jo olemassa. Sen puutteena on,
että nykyisin eri maiden tekemissä riskiarvioineissa on esimerkiksi eroja
siinä, miten öljyonnettomuuden kustannuksia arvioidaan. ”Yhteinen menetelmä
mahdollistaisi Itämeren valtioille todellisten riskialueiden tunnistamisen ja
omien vesialueiden turvallisuustason arvioinnin”, Leppävuori sanoo.
Laivojen
automaattinen tunnistus- ja viestinvälitysjärjestelmä AIS (Automatic
Identification System) välittää aluksille ja alusten välillä paikka- ja
tunnistetietoa, joka auttaa niitä liikkumaan turvallisesti meriväylillä ja
ennakoimaan muuttuvia merioloja. Järjestelmä antaa selkeän kuvan alueen
meriliikenteestä. Se auttaa laivoja ennakoimaan ympäröivän liikenteen
käyttäytymistä sekä jäänmurtajia suuntaamaan kulkunsa sinne, missä niiden apua
tarvitaan. Järjestelmän ansiosta myös riskitarkastelut tarkentuvat.
VTT
on ollut mukana kehittämässä AIS:n uutta viestimuotoa, jolla lisätään viestien
sisältämää tietoa. Näiden uusien viestien (AIS Application Specific Messages)
avulla aluksilla pystytään mm. päivittämään maa-asemilta saatavaa säätietoa
tuulen nopeuksista, merenveden korkeudesta tai ilmanpaineesta reaaliajassa ja
näin ennustamaan sään ja meriolojen muutosta.
Uudet
viestit tulevat vähentämään kapteenien ja perämiesten työtä. He pystyvät
jatkossa keskittymään paremmin navigointiin sen sijaan, että raportoisivat
perinteiseen tapaan radiopuhelimitse aluksen kuljettamasta lastista,
matkustajien lukumäärästä ja havaitsemistaan vaaratekijöistä. Uudet viestit
mahdollistavat myös tehokkaan tiedottamisen laivoille mm. vaara-alueista,
pelastusoperaatioista sekä jäänmurtajien suosittamista väylistä.
Uusien
viestimuotojen integrointi laivojen nykyisiin järjestelmiin on hidasta. Voi
kestää jopa kymmeniä vuosia, ennen kuin ne ovat laajassa käytössä. Siksi VTT
on kehittämässä laivoille edullista ja helppoa tapaa ottaa AIS:n uudet
ominaisuudet käyttöön. Uudistusten hyödyntämiseen alukset tarvitsevat
tavallisessa tietokoneessa toimivan ohjelmiston sekä välikaapelin tietokoneen
ja laivan AIS-transponder-laitteen välille. Ohjelmisto tulkitsee AIS:n
välittämiä viestejä ja tuo mm. ajantasaiset säähavainnot helposti
seurattaviksi. Ohjelmiston ensimmäinen versio on jo Viking Linen laivoilla
koekäytössä. Kehityshanke tehdään yhteistyössä Baltic Sea Action Groupin,
IBM:n ja Liikenneviraston kanssa.
VTT on kerännyt AIS:n
avulla tietoa laivojen vaaratilanteista, joissa ne ovat ohittaneet toisensa
hyvin läheltä. Tällaisia läheltä piti –tilanteita sattuu merellä aika ajoin.
Tehostunut laivaliikenteen seuranta auttaa vähentämään niiden määrää.
Meriliikenteen
valvontajärjestelmä oppii ennustamaan vaaratilanteita
Meriturvallisuutta
valvotaan Suomenlahdella VTS-keskuksissa (Vessel Traffic Service). VTS
tarkoittaa alusliikennepalvelua, jonka tarkoituksena on parantaa merenkulun
turvallisuutta, edistää alusliikenteen sujuvuutta ja tehokkuutta sekä
ennaltaehkäistä onnettomuuksia ja niistä mahdollisesti syntyviä
ympäristöhaittoja.
Suomenlahden lisääntynyt
liikenne, erityisesti öljykuljetusten jatkuva kasvu, on merkinnyt sitä, että
yhdelle VTS-palvelussa työskentelevälle henkilölle on tullut lisää
samanaikaisesti valvottavia aluksia.
VTT kehittää välineitä,
joilla voidaan ennakoida vaaratilanteita ja auttaa kiireistä
valvomohenkilöstöä ottamaan ne ennalta huomioon. VTT:n kehitteillä oleva
menetelmä perustuu siihen, että valvontajärjestelmää voidaan ”opettaa”
matkimalla normaalia meriliikennöintiä. Näin järjestelmä oppii ennustamaan
laivojen poikkeavaa liikennöintiä. Tämä antaa aikaa valvomon ja alusten
henkilöstölle tehdä korjaavia toimia onnettomuuden välttämiseksi.
Reittijako
lisää Ahvenanmeren meriliikenteen turvallisuutta
Ahvenanmerellä
1.1.2010 käyttöön otettu IMO:n hyväksymä reittijakojärjestelmä jakaa
pohjoiseen ja etelään kulkevat laivat omille kaistoilleen. Käyttöönoton
perusteluna toimi VTT:n analyysi, jonka mukaan reittijako ja sen valvonta on
hyvin kustannustehokas tapa parantaa merialueen turvallisuutta ja suojata
haavoittuvaa saaristoa.
Lisätietoja
Erkki KM Leppävuori
Pääjohtaja
020 722 4100
Tapio Nyman
Erikoistutkija
020 722 4546
Lisätietoja AIS-viestijärjestelmästä ja meriliikenteen valvonnasta: Robin Berglund
Erikoistutkija
020 722 6018
