VTT ja Liikennevirasto solmivat strategisen yhteistyösopimuksen
02.12.2010
VTT ja Liikennevirasto allekirjoittivat yhteistyösopimuksen, jolla tuetaan molempien organisaatioiden strategista johtamista ja keskeisten tulevaisuuden haasteiden ja mahdollisuuksien hahmottamista liikennesektorilla.
Yhteistyösopimus perustuu keskinäiseen tulosten ja tiedon vaihtoon
innovaatiotoiminnasta, strategisesta ennakoinnista ja liikennealan
tutkimuksesta. Organisaatiot voivat hyödyntää tietoja monipuolisesti nopeasti
muuttuvan liikennealan kehittämisessä.
”VTT ja
Liikennevirastoa edeltäneet organisaatiot ovat tehneet tiivistä yhteistyötä jo
pitkään. Uudella sopimuksella laajennamme yhteistyötä strategisen keskustelun
suuntaan. Molemmilla organisaatioilla on vahva tahtotila tarttua tulevaisuuden
haasteisiin yhdessä”, kertoo Liikenneviraston kehitysjohtaja Tiina Tuurnala.
"Liikennevirasto
on VTT:lle tärkeä kumppani, jonka kanssa haluamme rakentaa pitkäaikaisen
strategisen yhteistyösuhteen. Kansallisen älyliikenteen strategian toimeenpano
on hyvä esimerkki molempia organisaatioita koskettavasta aiheesta, jossa
ajatustenvaihdosta on suurta hyötyä", sanoo VTT:n asiakasjohtaja Harri
Airaksinen.
Sopimuksen allekirjoittivat pääjohtaja Erkki KM
Leppävuori ja toimialajohtaja Jouko Suokas VTT:ltä sekä pääjohtaja Juhani
Tervala ja kehitysjohtaja Tiina Tuurnala Liikennevirastosta.
Lisätietoja
Harri Airaksinen
asiakasjohtaja
020 722 3020
Liikennevirasto, kehitysjohtaja Tiina Tuurnala
020 637 3486
