TEKbaro 2010: Suomi polkee paikoillaan tietoyhteiskuntakehityksessä
14.01.2010
TEKbaro 2010 kertoo Suomen teknistieteellisen osaamisen tilasta ja
kehityksestä.
Raportin osoittamat pahimmat puutteet:
T&K-sijoitukset
eivät virtaa Suomeen.
Tietoyhteiskuntakehitys polkee paikoillaan.
Suomi
sijoittuu kakkoseksi Ruotsin jälkeen Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin
teknologiabarometrin tietoyhteiskuntakehityksen kokonaisindikaattorissa
(liitteenä diagrammi). Barometri osoittaa, että kansainvälisessä vertailussa
Suomen aiemmin hyvin epätasainen vahvuusprofiili on tasoittunut. Etenkin
pk-sektorin innovaatiotoiminta ja innovaatioyhteistyö on aiempaa laajempaa ja
tuottaa paremmin tuloksia.
Suomen pahimmat puutteet ovat kansainvälisen verkottuneisuuden ja avoimuuden
vähäisyys sekä se, että Suomi ei edelleenkään ole tietoyhteiskuntakehityksen
mallimaa.
VTT on toteuttanut teknologiabarometrin TEKin
toimeksiannosta Suomen teknistieteellisen osaamisen ja kehityksen tilaa
kuvaavaksi työkaluksi
Kansainvälisyyden ja avoimuuden
heikkouksista kertoo se, että maahan tulevien kansainvälisten sijoitusten
määrä on pieni. Kansainväliset t&k-investoinnit ovat jonkin verran
lisääntyneet, mutta kokonaisuudessaan Suomeen investoidaan ulkomailta vain
vähän muihin maihin verrattuna. Tästä voidaan päätellä, että Suomi ei ole
erityisen houkutteleva toimintaympäristö.
- Suomen
kehityksen hitautta tietoyhteiskuntana osoittaa se, että viestintäteknologian
yleinen hyödyntäminen on alle vertailumaiden keskiarvon. Muun muassa sähköinen
kaupankäynti ja nettiyhteyksien levinneisyys ovat edelleen muita maita
vähäisempiä, toteaa tutkimuskoordinaattori Torsti Loikkanen VTT:ltä.
-
Tietoverkot ja sähköinen asiointi tarjoavat hyvän keinon kompensoida
maantieteestä johtuvia luontaisia kansainvälistymisen esteitä. Tämän vuoksi
vertailumaista jälkeen jääminen on tällä alueella erityisen huolestuttavaa,
sanoo yksikönjohtaja Pekka Pellinen TEKistä.
Mitä
pitäisi tehdä?
Tilanteen korjaamiseen tarvitaan
laajavaikutteisia toimenpiteitä. Yksittäisten ministeriöiden sisäisillä
toimenpiteillä tästä ei enää paljon pidemmälle päästä. Pellisen mukaan
pulmallinen esimerkki viime ajoilta on vaikkapa verokannusteiden käyttö
innovaatiojärjestelmän kehittämisessä.
-
TEMin valmistelema esitys kaatui VM:n vastustukseen. Samoin tekijänoikeus‑
lainsäädäntöä on valmisteltu hyvin kapeista lähtökohdista. Tarvitaan
kokonaisvaltaista lähestymistapaa, ja hallinnon eri sektoreiden olennaisesti
nykyistä tiiviimpää yhteistoimintaa niin innovaatiotoiminnan tehostamiseen
kuin tietotekniikan laajojen läpimurtohankkeiden aikaansaamiseen, Pellinen
toteaa.
- Yksi pohdinnan paikka saattaisi olla se, tulisiko
Strategisen huippuosaamisten keskusten (SHOK) organisointimallia arvioitava
uudelleen nimenomaan uudistumiskyvyn ja kansainvälistymisen lähtökohdista.
SHOKit ovat sinänsä tarpeellisia, mutta niistä ei saa muodostua
nykyrakenteiden puolustuslinnoituksia; pikemminkin tarvitaan uudistumisen
välineitä. Tämä edellyttää myös systemaattista, pidemmälle tulevaisuuteen
katsovaa ennakointityötä SHOKien ulkopuolella, Pellinen jatkaa.
Kehitystyössä
tavoitellaan asiakaslähtöisyyttä
-
Myönteinen havainto on se, että yritysenkeleiden määrä Suomessa on kasvanut
selvästi, toteaa Loikkanen. Yritysten pääomarahoituksen rakenteelliset
järjestelyt - mm. Veraventuren ja Aloitusrahasto Veran rooli - alkavat
ilmeisesti tuottaa tulosta.
Tällä toteutuskierroksella
barometriin lisättiin innovaatiotoiminnan asiakas- ja käyttäjälähtöisyyttä
seuraavia osioita. Vaikka 60 prosenttia yrityksistä ilmoittaa laskusuhdanteen
vähentäneen t&k-panostustaan, valtaosa toimijoista yrittää tavalla tai
toisella kytkeä asiakastarpeita omiin prosesseihinsa. Yleisimmät keinot olivat
tuotteiden koekäyttö, pilottiprojektit sekä markkinatutkimukset.
Poliitikot
korjanneet käsityksiään
Mielenkiintoinen
muutos aikaisempien barometrien tuloksiin on nähtävissä poliitikkojen
arvioissa maamme teknistieteellisestä tilasta. Poliitikot ovat olleet
edellisillä kerroilla selvästi optimistisempia kuin tekniikan ammattilaiset ja
elinkeinoelämän edustajat. Nyt tämä ero on tasoittumaan päin. - Ehkä
faktatietoa on saatu viime vuosina aiempaa paremmin poliitikkojen
tietoisuuteen, arvioi Pellinen.
Sosiaalinen
yhteenkuuluvuus ja terveen eliniän odote alhaalla
Barometrin
tuloksissa on myös muutamia yleisyhteiskunnallisesti mielenkiintoisia
havaintoja:
Sosiaalinen yhteenkuuluvuus, jota barometrissa
mitattiin kansalaisten terveydellä, tulonjaolla, työllisyydellä ja sukupuolten
tasa-arvolla, on Suomessa Loikkasen mukaan vertailumaiden keskiarvoa heikompi.
Pellinen pohtii, onko tällä yhteyttä maamme synkkiin väkivaltatilastoihin.
Terveen
elinajan odote Suomessa on poikkeuksellisen alhainen, lähes 10 vuotta
vertailumaita huonompi. Mitä tästä pitäisi ajatella ajankohtaiseen
keskusteluun eläkeiästä, kysyy Pellinen.
-
Ilahduttavaa on, että nuorison mielenkiinto tekniikkaa ja tekniikan aloja
kohtaan on korkealla tasolla ja jopa kasvanut aiempiin tuloksiin verrattuna,
sanoo Pellinen.
Taustatietoa TEKbarosta
VTT
on kehittänyt teknologiabarometrin Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin
toimeksiannosta työkaluksi, jolla mitataan Suomen teknistieteellisen osaamisen
ja kehityksen tilaa.
TEKbaro on taloudellisen
suhdannebarometrin kaltainen mittari, joka kuvaa osaamisen kehitystä
pidemmällä aikavälillä ja suhteessa vertailumaihin. Teknologiabarometrissä
seurataan yhteiskunnan kehitysvaiheita informaatioyhteiskunnasta
tietoyhteiskunnan kautta tietämysyhteiskuntaan. Samalla seurataan, miten hyvin
kehityskulku on linjassa kestävän kehityksen periaatteiden kanssa.
Tiedot
kerättiin Suomen ohella seitsemästä maasta: Ruotsista, Tanskasta,
Alankomaista, Isosta-Britanniasta, Saksasta, Japanista ja Yhdysvalloista.
TEKbaron
aiempien kierrosten tulokset on julkistettu vuosina 2004, 2005 ja 2007.
Lisätietoja
VTT, tutkimuskoordinaattori Torsti Loikkanen
020 722 4250
TEK, yksikönjohtaja Pekka Pellinen
puh. (09) 2291 2259
