Väitös: Matkapuhelin on media itsessään
01.06.2010
VTT:n tutkija Virpi Oksman on väitöstyössään tutkinut, miten suomalaiset ovat omaksuneet matkapuhelimen ja miten matkapuhelin on kehittynyt mediavälineenä. Oksman väitteli aiheesta ”The mobile phone: a medium in itself” Tampereen yliopistolla 28.5.2010.
Oksman käsittelee väitöskirjassaan matkapuhelimen nopeaa omaksumista
suomalaisten arkeen ja sen kehittymistä mediavälineenä. Aineisto koostuu muun
muassa 1600 eri-ikäisen suomalaisen haastatteluista, mediapäiväkirjoista ja
valokuvamateriaaleista, kuten kamerakännykkäkuvista. Lisäksi
kenttätutkimuksien avulla on kerätty lokitietoa erilaisten palveluiden kuten
mobiili-television käytöstä.
Matkapuhelinta on
mediatutkimuksen alalla pidetty pitkään muita medioita täydentävänä välineenä
ja internetin jatkeena, jota käytetään vain poikkeuksellisissa olosuhteissa,
kuten matkoilla tai kesämökillä.
Viime vuosina
matkapuhelimen käyttö mediana on kuitenkin lisääntynyt ja sillä on ollut myös
vaikutusta muihin medioihin. Esimerkiksi television interaktiivisuus nojaa
Suomessa pitkälti tekstiviestintään. Moni sanomalehti julkaisee
tekstiviestipalstoja, koska niiden katsotaan tarjoavan välittömämmän kontaktin
sanomalehden ja yleisön välillä kuin perinteiset mielipidepalstat.
Kamerapuhelimien yleistyminen on kiihdyttänyt tätä kehitystrendiä ja usein
lukijoiden ottamia kuvia julkaistaan merkittävistäkin uutistapahtumista.
Maailmanlaajuisesti
tarkasteltuna matkapuhelin on monissa maissa ensimmäinen ja ainoa
tietoyhteiskuntaväline, joka on mahdollista hankkia kotitalouteen. Se on usein
myös ainoa väline internetin käyttöön. Matkapuhelin on ulottunut
lukemattomille elämänalueille ja saanut erikoisiakin piirteitä kuten
esimerkiksi puheajan käyttö maksuvälineenä epävakaan valuutan maissa.
Matkapuhelimella
on omat piirteensä mediana. Matkapuhelinta on käsitelty paljon
henkilökohtaisen viestinnän välineenä, vaikka sen käyttö on laajentunut
henkilökohtaisen viestinnän ulkopuolelle. Uutisvälineenä matkapuhelinta
kuvaavat välittömyys ja nopeus. Matkapuhelinta voitaisiin kehittää
kriisitiedottamisen välineenä, mikä edellyttäisi yhteistyötä viranomaisten ja
palveluiden kehittäjien välillä. Toisaalta tekstiviestiuutisiin liittyy tietty
epäluotettavuus, jos tekstiviestin lähde ei ole todennettavissa.
Luotettavuusongelmiin voidaan kuitenkin löytää teknisiä ratkaisuja.
Väitöskirja
verkossa:
http://www.vtt.fi/inf/pdf/publications/2010/P737.pdf
