Vesi- ja viemäriverkostojen kunnostamisella on kiire
23.02.2011
Vesihuollon turvaamiseksi kehitetään uusia yhteistyömalleja
Vesi- ja viemäriverkostojen kasvava saneeraustarve pakottaa vesihuoltolaitokset etsimään kunnossapitoon yhteistyökumppaneita. VTT:n, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen yliopiston yhteisessä SerVesi-hankkeessa tutkitaan, kuinka kumppanuussuhteita voitaisiin kehittää ja niihin liittyviä riskejä hallita.
Suomen vesi- ja viemäriverkostot vanhentuvat nopeammin kuin niitä tällä
hetkellä saneerataan. Rappeutuminen näkyy muun muassa putkirikkoina ja siinä,
että viemäreihin valuu hule-, eli sade- ja sulamisvesiä. Vesi- ja
viemärilaitosyhdistys VVY on arvioinut, että jätevedenpuhdistamoille tulevasta
vedestä keskimäärin jopa 40 prosenttia on puhdistamoja tarpeettomasti
kuormittavaa hulevettä.
Rakennetun omaisuuden tila 2011
-raportin mukaan Suomessa on vesijohtoverkostoa noin 100 000 kilometriä ja
jäte- ja hulevesiviemäreitä noin 50 000 kilometriä. Vesihuoltopalvelujen tason
säilyttäminen vaatisi verkostojen aktiivista saneeraamista. Kuitenkin vain
harva vesihuoltolaitos on kasvattanut saneerausmäärärahojaan ja ainoastaan
0,4–0,9 prosenttia verkostopituudesta saneerataan vuosittain. Lähivuosien
korjaustarve on VVY:n mukaan kolminkertainen, mikä tarkoittaisi 120 miljoonan
euron vuosittaisten saneerausinvestointien merkittävää kasvattamista.
Kasvavan
saneeraustarpeen vuoksi vesihuoltolaitosten on etsittävä verkostojen
kunnossapitoon yhteistyökumppaneita yksityiseltä sektorilta sekä muista
vesihuoltolaitoksista. Kunnossapidon ulkoistamiseen liittyy kuitenkin riskejä,
jotka jarruttavat kumppanuuksien syntyä. Kunnossapitäjät eivät esimerkiksi
uskalla ottaa vastuulleen verkostoja, koska niiden nykytilasta on vaikea saada
varmuutta. Kunnon voi usein varmistaa vain epäsuorasti vuotovesimäärien ja
vikatapausten lukumäärien perusteella. Toisaalta myös vesihuoltolaitokset
epäröivät kunnossapidon ulkoistamista, sillä työn laadun arvioimiseen ei ole
olemassa yleispäteviä mittareita. Kumppanuuden myötä laitosten oma osaaminen
voi rapautua ja riippuvuus kumppanista kasvaa.
VTT, Tampereen
teknillinen yliopisto ja Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu tutkivat
SerVesi-hankkeessa, miten vesi- ja viemäriverkostojen kunnossapitoon liittyviä
riskejä voidaan hallita sekä palvelun tilaajan että tarjoajan näkökulmasta.
Kumppanuussuhteiden kehittämiseen tähtäävässä hankkeessa ovat
yrityskumppaneina Grundfos Pumput Oy, Porin Vesi, NCC Rakennus Oy ja Suomen
Putkisto Tarvike Oy. Tutkimuksen rahoittavat Tekes, hankkeeseen osallistuvat
tutkimuslaitokset, yrityskumppanit sekä Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto.
Tampereen
teknillinen yliopisto kartoittaa tutkimuksessa
public–private-partnership-toimintamallia vesihuoltoalan näkökulmasta.
Tampereen yliopiston vastuualueena on kilpailuttaminen ja sopimusriskit
vesihuoltoverkostojen kunnossapidossa ja VTT:n erityisosaamisena
riskienhallinnan menetelmäkehitys ja soveltamiskokemus muilta teollisuuden
aloilta. Tutkimus on alkanut syksyllä 2010 ja jatkuu syksyyn 2012 saakka.
