Tulosta Tulosta Lähetä linkki Bookmark and Share

Vuosi 2010 VTT:lle menestyksekäs

28.02.2011


VTT:n tieteellinen ja toiminnallinen taso on vahvistunut viime vuosina. Tämä näkyi myös vuonna 2010 VTT:n tuloksessa, asiakkuuksien kehittymisessä ja yhteiskunnallisessa vaikuttavuudessa.

VTT oli viime vuonna mukana kaikissa suomalaisen innovaatiotoiminnan uudistamiseksi perustettujen strategisten huippuosaamisen keskittymien eli SHOK:ien meneillään olevissa ohjelmissa. Näiden lisäksi VTT osallistui aktiivisesti yli 30 kansalliseen teknologiaohjelmaan, joista Tekesin teknologia-ohjelmat muodostivat pääosan.

VTT oli mukana myös useissa tutkimuksellisissa yhteenliittymissä. Uusimpana niistä oli viime vuonna toimintansa aloittanut Kemira Oyj:n ja VTT:n perustama Center of Water Efficiency Excellence eli SWEET-vesitutkimuskeskus.

VTT:n tutkimusryhmät olivat mukana kolmessa Suomen Akatemian huippuyksikköohjelmassa: Genomitiedon hyödyntämisen huippuyksikössä, Matalien lämpötilojen kvantti-ilmiöiden ja komponenttien huippuyksikössä ja VTT:n johtamassa Valkoisen biotekniikan – vihreän kemian huippuyksikössä.

Vuonna 2010 VTT:llä valmistui 560 tieteellistä artikkelia. Määrä on kaksinkertainen vuoteen 2000 verrattuna. Tieteellisistä lehtiartikkeleista yli 40 % tehtiin yhdessä ulkomaisten kumppanien kanssa. VTT:n omissa julkaisusarjoissa ilmestyi yhteensä 97 julkaisua. VTT:läiset suorittivat viime vuonna 26 tohtorintutkintoa.

VTT kansainvälistyi voimakkaasti

VTT:llä oli käynnissä 414 kansainvälistä julkista tutkimushanketta, joista 70 % kuului eurooppalaisiin yhteisöohjelmiin. Edellisvuonna vastaava määrä oli 348. Viime vuonna VTT olikin EU:n 7. puiteohjelmassa neljän aktiivisimman tutkimuslaitoksen joukossa ja suurin toimija Suomessa. Käynnissä olleiden julkisten kansainvälisen tutkimushankkeiden kokonaisvolyymi oli 246 miljoonaa euroa, kun se edellisvuonna oli 189 miljoonaa euroa.

VTT:n henkilöstömäärä oli 2800, VTT Groupin 3150 henkilöä. Viime vuoden aikana VTT:llä työskenteli 313 ulkomaalaistaustaista henkilöä vähintään kuukauden ajan. Tulijoita oli peräti 44:stä eri maasta.

Keksintöilmoituksia tehtiin 290 ja ohjelmistoilmoituksia 33. Patentti- ja rekisterihallituksen tilastojen mukaan VTT oli viime vuoden suurin kotimainen patentinhakijayritys 95 patenttihakemuksellaan. Kaikkiaan VTT:n patenttisalkussa on yli 1100 patenttia ja patenttihakemusta.

VTT:n teknologiaan pohjautuvia osakkuusyrityksiä oli vuoden 2010 lopussa 19. Uusia yrityksiä perustettiin kaksi, Hookie Technologies Oy ja Focalspec Oy.

VTT:n vuoden 2010 liikevaihto oli 274 miljoonaa euroa. Tulos oli 8,1 miljoonaa euroa. VTT Groupin tytäryhtiöiden liikevaihto yhteensä oli 22 miljoonaa euroa.Yritykset jatkoivat viime vuonna investointejaan tutkimukseen ja kehitykseen. Tämä näkyi tilausten kasvuna. Energiasektori tilasi edellisvuoden tapaan eniten tutkimus- ja kehitystyötä.


Lisätietoja

Erkki KM Leppävuori
VTT Pääjohtaja
020 722 4100

Timo Nurminiemi
Talousjohtaja
020 722 4114

 

 

Lisätietoja

Erkki KM Leppävuori
VTT Pääjohtaja
020 722 4100

Timo Nurminiemi
Talousjohtaja
020 722 4114