VTT käynnisti biomassan hyödyntämiseen keskittyvän tutkimuskeskuksen Brasiliassa
30.03.2011
Laajentuminen Etelä-Amerikkaan tukee suomalaista elinkeinoelämää
VTT on perustanut uuden tutkimuskeskuksen São Pauloon, Brasiliaan, joka on yksi maailman biomassan hyödyntämiskeskuksista. Pontimena keskuksen perustamiselle on kehittää kestävän kehityksen teknologioita. Toinen tärkeä syy on tukea VTT:n suomalaisia asiakasyrityksiä, jotka ovat jo mukana Brasilian markkinoilla ja siten vahvistaa suomalaista osaamista ja elinkeinoelämää.
Biomassaa hyödyntäville teknologioille on kasvava tarve maailmanlaajuisesti ja erityisesti Brasiliassa. Brasilialla on biopolttoaineen tutkimisesta ja valmistuksesta jo pitkät perinteet, mistä on hyötyä myös VTT:n osaamisen kehittämisen kannalta. Maa on biopolttoainetuotannon markkinajohtaja valtavien biomassavarantojensa ansiosta.
VTT Brasil Ltda:n tärkeimmät asiakastoimialat ovat paperi- ja selluteollisuus, kemian teollisuus ja energiateollisuus. Yhtiö tukee suomalaisyrityksiä kasvavilla Etelä-Amerikan markkinoilla sekä kehittää tutkimusyhteistyötä paikallisten yritysten ja tutkimusorganisaatioiden kanssa. Ensisijaisena tavoitteena on kehittää biomassan hyödyntämistä kemikaaleiksi, energiaksi (biopolttonesteet) ja sellupohjaisiksi tuotteiksi.
VTT Brasil Ltda:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Nilson Z. Boeta, jolla on laaja kokemus erilaisissa liiketoiminnan kansainvälisissä johtotehtävissä. Hän on työskennellyt mm. maailman suurimman sokeriruokoon keskittyvän tutkimuskeskuksen Centro di Tecnologia Canavieiran (CTC) toimitusjohtajana Brasiliassa.
”Olemalla läsnä São Paulossa VTT:llä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa paikallisessa liiketoimintakentässä ja jakaa osaamistaan Brasiliaan sijoittuneiden tutkimusorganisaatioiden kanssa,” toteaa Boeta.
VTT toimii São Paulossa yhdessä Kemiran kanssa. Kumppaneiden yhteinen vesitutkimuksen huippuosaamiskeskushanke SWEET käynnistyi noin vuosi sitten. SWEET-yhteistyö laajenee nyt Brasiliaan keskittyen veden uudelleenkäyttöön, biomassan hyödyntämiseen ja kestävää kehitystä tukevaan vesikemiaan.
VTT:n toiminnan laajentaminen Brasiliaan tukee hyvin sen toimintastrategiaa kohdistuen kolmeen valittuun kansainvälistymisen kärkialueeseen: metsä- ja energiaosaamiseen sekä teolliseen biotekniikkaan.
VTT on parhaillaan käynnistämässä henkilökunnan rekrytoinnit uuteen
tutkimuskeskukseen. Tavoitteena on kasvattaa uudesta yksiköstä 15–20 henkilön
tutkimuskeskus vuoden 2013 loppuun mennessä.
www.vttbrasil.com
