Merkittävä läpimurto älyliikenteen kehityksessä
01.04.2011
Liikenteen palvelut pian yhdeltä luukulta
Autoilijat ja muut liikkujat voivat pian hankkia älypuhelimistaan ja muista mobiililaitteistaan eri toimijoiden tuottamia, monipuolisia paikkatietoa hyödyntäviä palveluja nykyistä helpommin. VTT ja sen yrityskumppanit ovat kehittäneet liikenteen Vedia-monipalvelun konseptin ja testanneet sitä ensimmäisten sovellusten osalta. Vedia voi esimerkiksi etsiä automaattisesti lähimmän parkkipaikan, jonka autoilija voi varata ja maksaa turvallisesti päätelaitteen avulla. Vedia-monipalvelu ei ole laitesidonnainen kuten useimmat nykyiset liikenteen palvelut. Uutta on myös Vedian mahdollistama todelliseen käyttöön perustuva veloitus.
Paikannukseen perustuvia liikenteen tieto- ja käyttöpalveluja on tuotettu jo
jonkin aikaa. Niiden tarjonta on ollut kuitenkin sirpaleista ja
laitekohtaista. VTT:n johdolla koottiin yhteen vahva joukko suomalaisia
palveluntarjoajia ja muita älyliikenteen toimijoita ja kehitettiin
laiteriippumattoman Vedia-monipalvelun konsepti.
Vedian
konsepti mahdollistaa useiden paikkasidonnaisten ja vuorovaikutteisten
palvelujen käytön samasta päätelaitteesta. Käyttöliittymä voi olla esimerkiksi
älypuhelin, tabletti tai jokin muu mobiililaite. Monipalvelun idea on tuoda
eri toimijoiden tarjoamat palvelut yhteen paikkaan helposti saataville, josta
käyttäjä voi hankkia tarvitsemansa palvelut oman päätelaitteensa kautta;
liikkuu hän sitten jalan, joukkoliikenteellä tai omalla autolla.
Vedian
pilotissa on mukana noin 30 ajoneuvoa, jotka ovat käytössä
pääkaupunkiseudulla. Niissä testataan Vedian perusominaisuuksia, joita ovat
muun muassa ajetut kilometrit, ajon jakautuminen tietyypeittäin sekä päästöt
perustuen ajoneuvon tunnistetietoihin ja päästöluokkaan.
Ensi
vaiheessa Vedian palvelut tulevat ammattikäyttöön. Vedia tulee mahdollistamaan
automaattisten ajopäiväkirjojen ja matkaraporttien lisäksi esimerkiksi
kuljetusten seurannan ja ohjauksen sekä oikea-aikaiset huoltopalvelut.
Myöhemmin palveluvalikoimaan tulee kuluttajia hyödyttäviä palveluja.
Vedia-monipalvelun
avulla autoilija tulee saamaan esimerkiksi ajantasaista tietoa ruuhkista,
liukkaista keleistä sekä parhaista bensiini- ja muista hintatarjouksista.
Päätelaite myös ohjaa kuljettajaa ajamaan polttoainetta säästäen ja
mahdollisimman vähäpäästöisesti. Keskustaa lähestyessään hän voi etsiä vapaan
parkkipaikan sekä varata ja maksaa sen. Parkkihalliin saavuttuaan hän voi
tarkistaa päätelaitteeltaan joukkoliikenteen aikataulut ja reitit päästäkseen
perille työpaikalleen. Palvelujen turvallista käyttöä varten kehitetään
ääniopastusta.
Vedian palveluista hyötyvät myös
matkustajat, jotka voivat tilata pelejä, elokuvia tai muita viihdepalveluja
ajomatkan ajaksi. Turvallisuuden vuoksi näitä viihdepalveluita suositellaan
vain takapenkkiläisille.
Vedian edut nykyisiin
palvelujärjestelmiin nähden ovat ilmeiset. Vedia tuo hyvät, jatkuvasti
päivittyvät palvelut mihin tahansa autoon jälkiasennettavan ajoneuvo- tai
mobiililaitteen avulla. Autoteollisuuden kiinteät palvelujärjestelmät ovat
kalliita ja niistä edistyksellisimmät on asennettu yleensä vain korkean
hintaluokan autoihin. Lisäksi ne vanhenevat auton mukana.
Vedian
etuna nykyisiin navigaattoreihin on, että siihen voi liittää vuorovaikutteisia
palveluita kuten palvelujen maksamista. Navigaattorit eivät tarjoa
ajoreitinohjauksen lisäksi muita palveluita kuin tietoa teiden varsilla
olevista valvontakameroista sekä ajantasaista liikennetietoa.
Pitkällä
tähtäimellä Vedia mahdollistaa sen, että ajoneuvot ja liikkujat voivat
halutessaan olla koko ajan ”verkossa” ja hankkia sieltä tarvitsemiaan
palveluja.
Vedian palvelut ovat kaupallisia ratkaisuja, joita
varten VTT ja yrityskumppanit ovat yhdessä kehittäneet myös uusia
liiketoimintamalleja, palveluverkostoja ja turvallista maksamista. Vediasta on
tulossa suomalaistoimijoille myös tärkeä vientituote.
Vedia
mahdollistaa myös uudenlaisten vakuutusyhtiö- ja viranomaispalveluiden käytön.
Siitä ei tarvitse kehittää eri versiota. Jos palvelut vaativat
autosidonnaisuutta, se on ratkaistavissa autokohtaisella lisälaitteella.
Monipalvelualustan
konseptin kehittämisessä on kiinnitetty erityistä huomiota kuluttajan
tietosuojaan. Vedia perustuu asiakkaan ja palveluntarjoajan sopimukseen.
Palvelun tarjoaja ei saa hyödyntää asiakkaansa tietoja muuhun kuin
sopimuksessa mainittuun toimintaan. Esimerkiksi asiakkaan yhteys- ja
paikannustiedot ovat tietosuojan alaisia, eikä niitä jaeta minnekään
eteenpäin. Asiakas pääsee itse tarkistamaan tietonsa omien tunnuksiensa avulla
webbiliittymästä.
Vedia-monipalvelualustan
kehittämiseen osallistuivat VTT:n lisäksi DNA, G4S, Indagon, Logica, Media
Mobile Nordic, Nokia Siemens Networks, Semel, Teliasonera ja Tieto.
Mediamateriaali
Katso
video palvelusta
