VTT ja Stella Polaris yhdistävät tutkimuksen ja improvisaation työyhteisöjen kehitystyössä
04.04.2011
VTT ja improvisaatioteatteri Stella Polaris ovat yhdistäneet voimansa edistääkseen työyhteisöjen hyvinvointia, asiakaspalvelutaitoja ja riskinottokykyä. Työyhteisön toimintaa kehitetään yhdistämällä vaikuttavuustutkimus ja vuorovaikutuskoulutus. Onnistunut muutosprosessi edellyttää koko työyhteisön vuorovaikutustaitojen parantamista.
Työyhteisöillä on taipumus urautua toimintatapoihin, joita on vaikea muuttaa.
VTT on yhteistyössä Stella Polariksen kanssa kehittänyt
Improvisoi!-menetelmän, jolla luodaan valmiuksia työyhteisön tärkeiksi
katsomilleen muutoksille. Lähestymistavan erityisyys syntyy
vuorovaikutuskoulutuksen ja vaikuttavuustutkimuksen yhdistämisestä.
Kommunikointikykyä ei kehitetä vain yksilötasolla vaan koko työyhteisön tasolla
”Tietoyhteiskunnassa
vuorovaikutustaidot ovat nousemassa maailmanlaajuisesti kärkiasiaksi.
Improvisoi!-lähestymistavassa on kysymys työyhteisön sisäisen ja ulkoisen
kommunikointikyvyn kehittämisestä, mikä erottaa sen selkeästi muista,
perinteisistä lähestymistavoista. Muutosten läpiviennissä hyödynnetään
henkilökunnan omaa luovuutta”, sanoo hankkeen projektipäällikkö, VTT:n
erikoistutkija Tapio Koivisto.
VTT tutkii
Improvisoi!-hankkessa, millaisia vaikutuksia vuorovaikutuskoulutuksella ja
organisaation kehittämisinterventiolla sekä niiden yhdistämisellä on
organisaation ulospäin suuntautuvaan toimintaan.
Koulutus
auttaa osallistujia analysoimaan omaa sekä muiden ilmaisua haastavissa
vuorovaikutustilanteissa (muun muassa kuuntelu, läsnäolo, sanaton viestintä,
erilaiset toimintatavat). Parhaimmillaan vaikutukset näkyvät asiakkaille.
Menetelmässä
ei keskitytä vain yhden ongelman tai muutoksen ratkaisemiseen, vaan kyse on
useiden erilaisten ongelmien omatoimisesta ratkaisemisesta asiantuntijoiden
tukemana.
VTT ja Stella Polaris ovat toteuttaneet kolme
pilottihanketta, joiden avulla on saatu kokemusta ja luotu valmiudet
uudenlaisen lähestymistavan soveltamiselle julkisten ja yksityisten
organisaatioiden palvelumallien ja -kulttuurien kehittämiselle.
Pilottikohteina ovat olleet Vantaan kirjasto, Lempäälän vanhustenhuolto ja
Raision kaupunki. Pilotit toimivat menetelmän malleina muille kuntapuolen
toimijoille.
Kehitysprojekti jakaantuu neljään,
samanaikaiseen ja toisiinsa vaikuttavaan osaan. Ensimmäinen osa sisältää
näyttelijöiden vetämät vuorovaikutuskoulutukset, joilla vahvistetaan
työyhteisön vuorovaikutusta. Toisen osan muodostavat niin sanotut
tulevaisuusverstaat, joissa avainhenkilöt määrittävät, mihin tähdätään ja
miten. Muutosprosessin tulokset yhdistyvät kolmannessa osassa, jossa
työyhteisö luo työympäristöönsä uudet käytännöt. Neljännen osan muodostavat
työyhteisön ulkopuoliset tahot (asiakkaat, veronmaksajat, rahoittajat), joihin
muutosten on tarkoitus näkyä esimerkiksi parempana asiakaspalveluna.
Improvisoinnille
on tilaa ja se on toivottavaakin prosessin eri vaiheissa: matkan varrella
esiin tulevat muutostarpeet otetaan mukaan kehitystyöhön ja osallistujajoukkoa
laajennetaan tarvittaessa. Menetelmä edellyttää kaiken aikaa osanottajiltaan
herkkää kuulolla olemista.
Hankkeen rahoittajia
ovat Työsuojelurahasto, VTT ja kolme asiakasorganisaatiota.
Mediamateriaali: Improvisoi!-kaavio
Lisätietoja
Tapio Koivisto
Erikoistutkija, VTT
020 722 3737
Micke Rejström
Improvisaatio- ja vuorovaikutuskouluttaja, Stella Polaris
0400 425269
