Seuraavina kohteina Oulu ja Tallinna: Vauhtia kasvuun keksinnöillä - Suomen suurin keksintötehdas ja huippuyliopisto yhteiskiertueella
05.04.2011
VTT ja Aalto-yliopisto ovat parhaillaan Suomen, Viron ja Venäjän kattavalla yhteiskiertueella kertomassa, miten yritykset voivat nopeuttaa kasvuaan, markkinoillepääsyä ja tuotekehitystään hyödyntämällä patentoituja keksintöjä. VTT:n ja Aallon asiantuntijat esittelevät patenttien lisensoinnin ja hyödyntämisen käytäntöjä sekä keksintöjä, joille parhaillaan etsitään hyödyntäjiä.
VTT:n liiketoiminnan kehityspäällikkö Inka Orko kertoo kiertueen tavoitteista:
"VTT haluaa lisätä yhteistyötä ja kehittää toimintatapoja pk-yritysten kanssa.
Toivomme, että tapaamme tällä kiertueella uusia yrityksiä, joiden kanssa
pääsemme luomaan yhteyksiä ja käynnistämään yhteishankkeita."
Kiertueen
ensimmäiset tapahtumat viikolla 12/2011 keräsivät vajaat 150 osallistujaa
Lappeenrannassa, Tampereella, Jyväskylässä ja Kuopiossa ja niissä esiteltiin
kymmeniä mm. elektroniikan, prosessi- ja valmistavan teollisuuden,
biotekniikan sekä ohjemistopuolen keksintöjä. Kaikissa tapahtumisssa puhujana
ollut Aalto Centre for Entrepreneurshipin (ACE) markkinointipäällikkö Teemu
Seppälä toteaa: ”Kiertue on ollut jo tähän mennessä menestys: monet yritykset
ovat löytäneet keksintösalkustamme kiinnostavia mahdollisuuksia ja keskustelut
on saatu hyvään alkuun”. Keksintöjen lisäksi Aalto-yliopisto esittelee
kasvusuuntautuneita start-up yrityksiään ja tarjoaa monia mahdollisuuksia
kasvuyrittäjyydestä kiinnostuneille, mm. Aalto Venture Garagessa toteutettavan
Startup Saunan muodossa.
Kiertueen yhteistyökumppanina on
Technopolis, joka haluaa tukea innovaatioiden kehittämistä: ”Olemme erittäin
tyytyväisiä, että kiertue on saanut hyvän vastaanoton ja houkutellut mukaan
uusista mahdollisuuksista kiinnostuneita yrityksiä kaikilla paikkakunnilla.
Tavoitteenamme on valtakunnallisesti ja kansainvälisesti kiinnittää huomiota
kasvuyrittäjyyteen ja saada kampuksillemme uusia akateemisia yksiköitä ja
tuotekehitykseen keskittyneitä toimijoita, jotka palveluillaan tukevat myös
kasvuyrityksiä, kertoo Karita Huotari, Technopoliksen Head of Strategic
Matchmaking Services.
Kiertueen seuraavat tilaisuudet
aamupäivisin:
6.4.2011 Oulu, 8.4.2011 Tallinna, 3.5.2011 Turku, 15.9.2011 Pietari.
Tapahtumien tarkemmat tiedot löydät
täältä.
Aalto-yliopiston ja VTT:n
tutkimuksesta syntyy vuosittain satoja liiketoimintamahdollisuuksia
VTT
oli vuoden 2010 suurin kotimainen patentinhakijayritys 95 hakemuksellaan (Patentti-
ja rekisterihallituksen tilastot). VTT:n IP Business -toiminto vastaa
näiden sekä muiden VTT:n keksintöjen ja immateriaalioikeuksien
kaupallistamisesta ja hyödyntämisestä tuottaen näin kilpailuetua
asiakasyrityksilleen.
Aalto-yliopiston tutkimuksesta syntyy
vuosittain yli 100 keksintöä, joista noin puolet patentoidaan. Aallon
IP-salkussa on yli 50 aktiivista patenttiperhettä lisensoitaviksi teollisuuden
tarpeisiin. Aalto Center for Entrepreneurship (ACE) tarjoaa innovaatio-,
kaupallistamis- ja start-up-palveluja Aalto-yliopiston tutkijoille,
opiskelijoille ja yhteistyökumppaneille, ja pyrkii helpottamaan
tutkimustuloksiin pohjautuvaa kasvuyrittäjyyttä.
Technopolis
Oyj on tietointensiivisten yritysten ja yhteisöjen toimintaympäristöihin ja
palveluihin erikoistunut pörssiyritys. Sen palvelukokonaisuudessa yhdistyvät
yritys- ja kehityspalvelut sekä nykyaikaiset toimitilat. Tällä hetkellä noin
20 000 ihmistä ja yli 1 300 yritystä ja yhteisöä toimii Technopoliksen
tiloissa Suomessa pääkaupunkiseudulla, Jyväskylässä, Kuopiossa,
Lappeenrannassa, Oulussa ja Tampereella sekä Venäjällä Pietarissa ja Virossa
Tallinnassa. Technopolis Oyj on listattu NASDAQ OMX Helsingin pörssiin.
Lisätietoja
Inka Orko
Liiketoiminnan kehityspäällikkö, VTT
0400 966 884
Karita Huotari
Head of Strategic Matchmaking Services, Technopolis
040 579 8757
Teemu Seppälä
Markkinointipäällikkö, Aalto-yliopisto
050 301 1192
