VTT loi konseptin Pietarin alueen ekologiseen aluesuunnitteluun
11.05.2011
Pietarin olosuhteisiin soveltuva ekotehokkaan kaupunkisuunnittelun konsepti EcoGrad on valmis sovellettavaksi käytäntöön. Pilottihankkeelle etsitään toteuttajaa.
VTT:n EcoGrad – Ekotehokkaan kaupunkialueen toteuttaminen Pietarissa -hankkeen
loppuraportti esittelee EcoGrad-kaupunkikonseptin. Konseptiin kuuluu tiivis
kaupunkirakenne, liikkumisen tarpeen minimointi, julkisen ja kevyen liikenteen
käytön maksimointi, energiankulutuksen minimointi, uusiutuvan energian
hyödyntäminen mahdollisimman tehokkaasti sekä kestävät jäte- ja
vesihuoltoratkaisut. Konsepti ottaa huomioon myös sosiaaliset ja kulttuuriset
näkökulmat.
Pietarissa ekologisen suunnittelun
periaatteita tukee, että kaupungissa rakennetaan tiiviisti, ja määräyksissä
vaaditaan, että päivittäisten palvelujen on sijaittava asukkaiden lähellä. Sen
sijaan teknisessä, taloudellisessa ja hallinnollisessa mielessä Venäjällä on
vielä kehitettävää. Energiatehokas rakentaminen on vielä kehityksen
alkuvaiheessa ja uusiutuviin energialähteisiin perustuvat energiajärjestelmät
ovat melko tuntemattomia.
VTT:n vetämän hankkeen aikana
järjestettiin seitsemän tapaamista Pietarin kaupungin edustajien kanssa.
Tapaamisissa esiteltiin konseptin elementtejä ja saatiin palautetta siitä,
miten eri osiot soveltuisivat paikallisiin olosuhteisiin. Suhteet ja
edellytykset tärkeälle viranomaisyhteistyölle Pietarissa on siis luotu.
Hankkeessa
toteutettiin myös asukaskysely, jonka tuloksena saatiin selville muun muassa,
että asukkaat (92 %) eivät pidä tärkeänä uusiutuvan energian käyttöä talojen
lämmityksessä. Koneellinen ilmanvaihto on suurelle osalle (80 %) tuntematon
asia. Raitis ilma mielletään tärkeäksi asiaksi (80 %), mutta vain alle puolet
vastaajista (40 %) on valmiita maksamaan siitä. Projektin tuloksena todettiin,
että asukkaiden ottaminen mukaan kehitysprosessiin on tärkeä osa ekologista
suunnittelua. Sitä tulisi kehittää edelleen Venäjällä ja liittää se osaksi
suunnitteluprosessia.
Konsepti käytäntöön
Projektissa
laadittiin kriteerilista Pietarin ekologista kaupunkisuunnittelua varten.
Kriteerilistasta selviää, mitä asioita pitää huomioida, mitä mittareita tulee
käyttää ja mitä erityispiirteitä ottaa huomioon Pietarin alueen ekologisessa
kaupunkisuunnittelussa. Paikallinen kaupunkisuunnittelu saa kriteerilistasta
tukea entistä ekologisempien asuinalueiden suunnitteluun.
Lisäksi
hankkeessa tehtiin suunnitelma kolmelle pilottialueelle. Suunnitelmissa
arvioitiin alueiden energiankulutukset ja selvitettiin erilaisten paikallisiin
oloihin soveltuvien energiajärjestelmien päästöjakaumat. Tämän lisäksi
laskelmissa otettiin huomioon välimatkat palveluihin sekä liikenne. Yhdessä
pilotissa tehtiin myös suunnitelma, jossa pyrittiin lisäämään alueen
ekologisuutta kasvattamatta alueen investointikustannuksia.
”Jatkossa
tavoitteena on kehittää paikallisten tahojen kanssa työkaluja
kaupunkisuunnitteluun kriteerilistan pohjalta. Pilottikohteen toteuttamista
varten etsitään yhteistyökumppaneiksi rahoittajaa sekä toteuttajaverkostoa”,
kertoo erikoistutkija Åsa Nystedt VTT:ltä.
”Suunnitteilla
on myös energiatehokkuuteen keskittynyt virtuaalinen alusta, joka toimisi
paikkana eri toimijoiden kohtaamiselle. Alusta olisi suomalaisten ja
venäläiset yritysten sekä suomalaisten T&K-toimijoiden ja yliopistojen
käytössä”, Nystedt jatkaa.
EcoGrad-projektissa
oli tavoitteena uuden, kansainvälisesti jo pilottivaiheen läpikäyneen VTT:n Ecocity-konseptin
soveltaminen asuntojen tuotantoon ja kaupunkien kiinteistökehitykseen Venäjällä.
Aikaisemmin vienninedistäminen on keskittynyt materiaalien ja valmiiden
tuotteiden toimitukseen, mutta yhä enemmän on tarvetta kokonaisten
palvelukonseptien kehittämiseen.
Venäjän oloissa
korostuvat suomalaisten toimijoiden kannalta samantyyppinen ilmasto,
mahdollisuudet uusiutuvien rakennusmateriaalien käyttöön sekä osittain myös
tarve keskittää asuntojen tuotantoa suuriin keskuksiin haja-asutusalueiden
tyhjentyessä.
EcoGrad-projekti kesti vuoden 2010
tammikuusta marraskuun loppuun. Sen rahoitti Suomen ulkoasiainministeriö.
Projektin
pohjalta tehty on julkaisu EcoGrad
– Ekotehokkaan kaupunkialueen toteuttaminen Pietarissa
