VTT Ventures Oy luopuu Aivon Oy:n omistuksesta
07.06.2011
Aivon Oy:n koko osakekanta on siirtynyt 26.5. tehdyllä osakekaupalla yrityksen henkilöomistajille.
Vuonna 2006 perustettu Aivon Oy on VTT:n Spin-off yhtiö, joka on erikoistunut
erikoisherkkiin sensoreihin ja mittauselektroniikkaan. Yrityksen tuotteita
ovat muun muassa oiminnallisissa MEG-aivokuvauslaitteissa käytettävät
suprajohtavat anturit sekä erittäin matalien lämpötilojen mittausjärjestelmät.
VTT Ventures Oy:n tavoite on edistää suomalaista innovaatiotoimintaa ja
talouden kasvua sekä saada tuottoa tekemilleen varhaisen vaiheen
pääomasijoituksille.
”Aivon Oy on mukana useissa
vaativissa, jopa mullistavissa mittausteknologian kehittämishankkeissa, jotka
liittyvät terveyteen, turvallisuuteen sekä tieteelliseen perustutkimukseen.
Aivon Oy on synnytetty alun perin VTT:llä kehitetyn teknologian perustalle.”,
toteaa Aivonin hallituksen puheenjohtaja Juha Koskinen.
”Aivon
Oy on yksi ensimmäisiä VTT Ventures Oy:n alkuvaiheen sijoituskohteita. Olemme
tyytyväisiä yrityksen kehitysnäkymiin. VTT:n näkökulmasta Aivon Oy on jo nyt
menestystarina”, toteaa VTT Ventures Oy:n toimitusjohtaja Antti Sinisalo.
Aivon
Oy ja VTT tekevät edelleen läheistä yhteistyötä tutkimuksen ja uuden
teknologian kehittämisessä. Lisäksi Aivon Oy hyödyntää VTT:n
puhdastilaprosesseja.
VTT
Venturesin websivut
VTT Ventures Oy on VTT:n omistama kehitysyhtiö. VTT Ventures Oy:n tehtävä on VTT:n teknologiaan perustuvien kansainvälistä potentiaalia omaavien kasvuyhtiöiden synnyttäminen. Yritys etsii aktiivisesti lahjakkaita ja kokeneita yrittäjiä kaupallistamaan teknologiaansa. VTT Ventures sijoittaa spin-off yhtiöihinsä yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa. VTT Venturesin tavoite on edistää suomalaista innovaatiotoimintaa ja talouden kasvua sekä saada tuottoa tekemilleen varhaisen vaiheen pääomasijoituksille. VTT Ventures oy:n spin-off salkussa on 20 start-up vaiheen yritystä.
Lisätietoja
Antti Sinisalo
Toimitusjohtaja, VTT Ventures Oy
040 524 8751
Juha Koskinen
Hallituksen puheenjohtaja, Aivon Oy
050 342 4206
Jari Penttilä
Toimitusjohtaja, Aivon Oy
0400 265 501
