VTT testasi käytännössä painetun muistin massavalmistuksen
23.06.2011
VTT on testannut käytännössä painetun muistiteknologian massavalmistuksen rullalta–rullalle-painometelmällä. VTT:n patentoima painettu muistiteknologia demonstroitiin Printed Electronics Europe 2011 –konferenssissa, jossa paras näyttelykohde valittiin VTT:n muistiteknologiaan perustuvien äänestyskorttien avulla.
Äänestyskortti toteutettiin yhteistyössä Stora Enson, Enfucellin ja ANP:n
kanssa. Kortteja valmistettiin yhteensä tuhat kappaletta
IdTechEx-konferenssijärjestäjälle.
Työ oli osa
PriMeBits-EU-tutkimusprojektia, jonka tavoitteena oli kehittää
muistiteknologioita, jotka soveltuisivat rullalta–rullalle-valmistukseen.
Tähtäimenä olivat sellaiset sovellusratkaisut, jotka perustuvat
muistiteknologian sekä luentalaitteiden ja -antureiden, esimerkiksi
rfid-tunnisteiden, yksinkertaiseen yhdistämiseen. PriMeBits-projektin
ydinajatuksena oli käyttää painoteknologiaa sellaisiin tuotteisiin, jossa
painettu elektroniikka olisi kilpailukykyisintä perinteisiin vaihtoehtoihin
verrattuna.
Painetun elektroniikan tärkeimpiä kilpailuetuja
on kustannustehokkuus. Painetuista älytuotteista yksi on painettu muisti,
josta on jo tulossa markkinoille lukuisia sovelluksia. Kokonaisuudessaan
painetun elektroniikan arvioidaan saavuttavan merkittävän markkinaosuuden
tämän vuosikymmenen loppuun mennessä.
Ensimmäisissä
painetun muistin sovelluksissa käytetään kerran kirjoitettavan muistin
teknologiaa, jollaiseen äänestyskortitkin perustuivat. PriMeBits-projektissa
tutkittiin lisäksi useaan kertaan kirjoitettavan muistin sovelluksia sekä
kartoitettiin muistiteknologian käyttökohteita eri sovelluksissa, jatkonäkymiä
ja potentiaalisia liiketoimintamalleja yritysten ja kuluttajien näkökulmasta.
PriMeBits-tutkimushanke
alkoi vuoden 2008 alussa ja päättyi 31.12.2010. VTT:n koordinoimaan
hankkeeseen osallistuivat INM Leibniz-Institut für Neue Materialien GmbH,
Evonik Degussa GmbH ja Motorola Saksasta, Mittuniversitetet (Mid Sweden
University) ja Sensible Solutions Sweden AB Ruotsista, sveitsiläinen Ecole
Polytechnique Fédérale de Lausanne, slovakialainen Ardaco a.s. sekä UPC
Consulting Ltd. / UpCode Ltd. ja Stora Enso Suomesta.
Hankkeen
rahoittivat Euroopan komissio ja partnerit.
