Tulosta Tulosta Lähetä linkki Bookmark and Share

Kuluttajien valinnat ohjaavat yrityksiä ekologisiin pakkausratkaisuihin

05.10.2011


Pakkausala siirtyy uusiutuviin ja biohajoaviin materiaaleihin

Ympäristöystävälliset materiaalit ja ekologinen ajattelu valtaavat pakkausalaa nopeasti. Kehityksen moottorina on kuluttaja, jonka toiveita yritysten on myös pakkauskehityksessä seurattava pärjätäkseen kiristyvässä kilpailussa. 

Pakkauksista on tullut yrityksille merkittävä kilpailutekijä, jolla ne pyrkivät erottumaan ja lähestymään kuluttajaa. Koska pakkaus vaikuttaa ostopäätökseen ja vääränlainen pakkaus voi johtaa jopa tuotteen hylkäämiseen, yrityksille on entistä tärkeämpää kehittää pakkauksia, jotka vastaavat kuluttajan tarpeita.

Kuluttajalähtöisyys näkyy pakkausalalla vahvana kestävän kehityksen trendinä. Ekologisuuteen ohjaavat paitsi kehittyvä lainsäädäntö myös kuluttajien lisääntynyt eettisyys. Kun VTT selvitti Tulevaisuuden elintarvikepakkaus -tutkimushankkeessa kuluttajien pakkauksiin kohdistamia toiveita ja odotuksia, kävi ilmi että ekologisuus on kuluttajilla yksi tärkeimmistä pakkausten arviointikriteereistä. Kuluttajat tarkoittavat ekologisuudella muun muassa kierrätettävää, pahvista tai niukkaa pakkausta ja edellyttävät sitä myös uusilta pakkausideoilta. Epäekologisuus on yksi pakkauksen torjumiseen johtaneista ominaisuuksista. Muita ovat huono käytettävyys, monimutkaisuus sekä epäilykset tuotteen laadusta ja luotettavuudesta.

Pakkausmateriaaleissa suuntana ovat erityisesti uusiutuviin luonnonvaroihin pohjautuvat materiaalit. Esimerkiksi paperi ja kartonki lisäävät taas suosiotaan. Myös uusien biopohjaisten materiaalien, eli synteettisten, biopohjaisten polymeerien ja muokattujen luonnonpolymeerien, sekä biohajoavien muovien käyttö lisääntyy jatkossa. Kierrätettävyydeltään uusien biopohjaisten materiaalien on oltava yhtä hyviä tai jopa parempia, kuin nykyisten materiaalien. Esimerkiksi monikerrosmateriaalien, kuten kartongin, kierrätettävyyttä voidaan parantaa biopohjaisten barrier-ratkaisujen avulla. VTT:llä on myös lisätty kartongin käytettävyyttä kehittämällä siitä muokattavaa ja jopa läpikuultavaa.

Pakkausviestintä kohdentuu ja monipuolistuu

Yritykset hakevat kilpailuetua myös kehittämällä pakkausviestintää. Ekologisuuden lisäksi kuluttajia kiinnostaa pakkauksissa viestinnällisyys, eli se, että pakkaus välittää selkeän ja kuluttajaa puhuttelevan viestin. Erityisesti digitaalinen painotekniikka tarjoaa uusia mahdollisuuksia pakkausviestinnälle.

Suurin osa pakkauksista painetaan tällä hetkellä perinteisillä painatusmenetelmillä. Digitaalisten painomenetelmien käyttö kuitenkin kasvaa, sillä niiden avulla yritysten on mahdollista reagoida perinteistä painamista sujuvammin kysynnän ja markkinoiden muutoksiin.

Digitaalinen painaminen mahdollistaa muun muassa aiempaa räätälöidymmän viestinnän ja kohdennetut, jopa henkilötasolle personoidut pakkaukset. Sen vahvuutena on myös mahdollisuus muuttuvan tiedon tulostukseen, josta erityisesti monikansalliset yhtiöt ovat kiinnostuneita. Niiden on pakkauksissaan huomioitava eri markkina-alueiden kielet, tuotetiedot ja pakkauskoot, mikä voi tarkoittaa satoja erilaisia pakkausversioita. Digitaalinen painaminen mahdollistaa pakkausten versioinnin sekä joustavan reagoinnin kysynnän vaihteluihin. Sen avulla yritysten on mahdollista siirtyä pakkausten varastotuotannosta tehokkaaseen ja kustannuksia säästävään tilaustuotantoon.

Mediamateriaali: esitykset lehdistötilaisuudessa 5.10.2011

Tuomas Mustonen: Uudet materiaalit ja kestävän kehityksen mukaiset pakkaukset

Aimo Tiilikainen:  Pakkauskehittäminen kuluttajien ehdoilla. Millaisia kuluttajien tarpeita elintarvikepakkaus palvelee?

Elina Rusko:  Viestivä pakkaus – massatuotannosta kohdennettuun viestintään


Lisätietoja

Tuomas Mustonen
Asiakasjohtaja
050 5987516

Elina Rusko
Erikoistutkija
040 5366249

Aimo Tiilikainen
Kuluttaja- ja markkinatutkimuspäällikkö VTT Expert Services
040 1834933

 

 

Lisätietoja

Tuomas Mustonen
Asiakasjohtaja
050 5987516

Elina Rusko
Erikoistutkija
040 5366249

Aimo Tiilikainen
Kuluttaja- ja markkinatutkimuspäällikkö VTT Expert Services
040 1834933