VTT:n tutkijan kehittämästä tietokonemallista apua tunteiden säätelyyn
09.12.2011
VTT:n tutkija Toni Vanhala on luonut mallin, jossa ihminen voi säädellä tunnereaktioitaan tietokoneen avulla. Mallista on apua esimerkiksi sosiaaliseen ahdistukseen liittyvien tunnekokemusten ja fysiologisten reaktioiden säätelyn opettelemisessa. Tunteet ovat keskeinen ja erottamaton osa ihmisen toimintaa, ja siksi taidokas tunteiden säätely auttaa saavuttamaan terveen ja menestyksellisen elämän.
Tietokoneet ovat pystyneet havaitsemaan ja mittaamaan ihmisen tunneilmaisuja
ja toisaalta luomaan keinotekoista tunneilmaisua. Nyt nämä on yhdistetty, ja
näin tietokoneesta voidaan kehittää sosiaalisesti älykäs, miellyttävä ja jopa
terveellinen vuorovaikutuskumppani.
Tutkimuksessa
osallistujat olivat vuorovaikutuksessa ihmisen kaltaisten, tunteita
ilmaisevien tietokonehahmojen kanssa. Tuoliin asennetut paineanturit
havaitsivat muutoksia kehon liikkeissä; osallistujat esimerkiksi nojautuivat
kohti tietokonehahmoja. Hahmojen kasvonilmeet ja kehollinen etäisyys
vaikuttivat merkittävästi osallistujien tunne- ja tarkkaavaisuuskokemuksiin
sekä sydämen, kasvojen ja hikirauhasten toimintaan. Keinotekoiset
tunneilmaisut voivat siis olla tehokkaita sekä kokemusten että kehon
toimintojen säätelyssä.
Osallistujat pystyivät
myös säätelemään fysiologisia reaktioitaan kasvonilmeillään kuten esimerkiksi
hymyilemällä tahdonalaisesti. Tutkimustulosten avulla on mahdollista luoda
tulevaisuuden tietokoneita, jotka auttavat säätelemään tunteita.
Tutkimus
on Toni Vanhalan väitöstyö, joka tarkastetaan 9.12.2011 Tampereen yliopistossa
Pinni B-rakennuksen luentosalissa 1097.
