Tulosta Tulosta Lähetä linkki Bookmark and Share

Pirkanmaan kiinteistö- ja rakennusala kääntyi kasvuun tänä vuonna

01.11.2011


Myönteinen kehitys jatkuu muusta maasta poiketen myös ensi vuonna

VTT:n tuoreen Pirkanmaan rakennusbarometrin mukaan rakentaminen on kasvanut Pirkanmaalla tänä vuonna. Pirkanmaan yritykset näkevät myös ensi vuoden myönteisenä. VTT ennakoi Pirkanmaan rakentamisen volyymin kasvavan tänä vuonna kolme ja ensi vuonna kaksi prosenttia. Kasvunäkymät ovat poikkeuksellisia, sillä VTT on ennakoinut rakentamisen painuvan ensi vuonna koko maassa lievästi miinukselle.

Rakentamisen kehitys on ollut viime vuosina Pirkanmaalla kaksijakoista. Asuntorakentaminen on kasvanut voimakkaasti, mutta toimitilojen rakentaminen on supistunut parissa vuodessa neljänneksellä. Toimitilarakentamisessa julkinen rakentaminen on menestynyt parhaiten, kun taas liikerakentaminen on pudonnut alle puoleen. Ensi vuonna toimitilarakentamisen odotetaan kuitenkin kääntyvän selvään nousuun. Pirkanmaalla on vireillä useita suuria rakennushankkeita.

Asuntorakentamisessa tilanne on päinvastainen. Asuntorakentaminen lähti nopeaan kasvuun vuoden 2009 lopulla, ja rakentaminen lisääntyi koko Pirkanmaan alueella, erityisesti Tampereella. Tänä vuonna Pirkanmaalla aloitetaan noin 3 500 asunnon rakentaminen, kun viime vuonna aloituksia oli noin 3 600. Talousnäkymien epävarmuus painaa kuitenkin asuntorakentamista, ja aloitusten määrän odotetaan ensi vuonna edelleen vähenevän.

Pirkanmaan rakennus- ja kiinteistöalan yritysten suhdannetilanne on barometrikyselyn mukaan vähintäänkin tyydyttävä ja parantunut selvästi viime vuodesta. Siitä huolimatta suhdannetilanne on pitkän ajan keskiarvon alapuolella. Yritykset arvioivat suhdanteiden heikkenevän hieman ensi vuonna, mutta uskovat silti liikevaihdon hienoiseen kasvuun.

Kyselyyn vastanneet yritykset kokivat suurimmaksi ongelma-alueekseen hintakilpailun. Sen sijaan työvoimapula ei noussut ongelmaksi, vaikka yritykset ovat lisänneet henkilöstöään tänä vuonna tuntuvasti (+9 %). Ala suunnittelee lisäävänsä henkilöstöään myös ensi vuonna (+ 2 %).

Lokakuun lopussa 2011 toteutettuun Pirkanmaan rakennusbarometrikyselyyn vastasi 44 kiinteistö- ja rakennusalan yritystä Pirkanmaan alueelta.

Mediamateriaali:

Pirkanmaan rakennusbarometri 2011 - 2012

Taulukko: Rakentamisen arvo Pirkanmaalla ja määrän muutosennuste 2010 - 2012

Graafi: Kiinteistö- ja rakennusalan henkilöstömäärän muutos Pirkanmaalla


Lisätietoja

Pekka Pajakkala
Johtava neuvonantaja
0400 476 249

Markku Riihimäki
Erikoisasiantuntija, VTT Expert Services
040 704 1187

 

 

Lisätietoja

Pekka Pajakkala
Johtava neuvonantaja
0400 476 249

Markku Riihimäki
Erikoisasiantuntija, VTT Expert Services
040 704 1187